Kulttuuri- ja liikuntapalvelujen ensi vuoden toimintakate nousemassa lähes 53 miljoonaan euroon
Toimialat esittivät kaupungin ensi vuoden talousarvioon yhteensä noin 15 M€:n lisäkehystarpeita. Näistä valmisteilla olevaan talousarvioon on huomioitu lakeihin, asetuksiin ja mm. sopimuksiin perustuen 8 M€ lisäys. Loppuosa tarpeista tulee rahoittaa asetettujen kehyksien sisältä.
Valmistelussa olevan kulttuuri- ja liikuntapalvelujen talousarvioesityksen toimintakate on 52 708 700 euroa se on 1 719 200 euroa kuluvan vuoden muutettua talousarviota enemmän. Kehyksessä on pyritty huomioimaan lakisääteisten velvoitteiden kasvu, mutta toimintakatteen kasvulla ei pystytä rahoittamaan kaikkia esitettyjä tarpeita. Toimintakate kasvaa viime vuodesta, jonka vuoksi kehys ei ole taloutta sopeuttava vaan vakauttava.
Menoja valmisteluvaiheen laskelma sisältää 64 525 780 euroa ja tuloja 11 817 170 euroa. Menojen arvioidaan kasvavan vuoden 2026 muutettuun talousarvioon nähden noin 2,8 miljoonaa euroa ja tulojen noin 1,1 miljoonaa euroa.
Talousarvioesityksen valmisteluvaiheen esitykset sisältävät sekä tulojen kasvattamista että menojen hillitsemistä
Tässä vaiheessa toimenpiteiden vaikuttavuutta ja euroja vielä lasketaan, joten summat ja vaikutukset toimintaan tarkentuvat valmistelun edetessä. Toimenpiteinä on listattu kulttuuripalveluissa lisäpanostusta johtamisjärjestelyihin, eli kulttuurijohtajan rekrytointiin, kansalaisopiston ja kuvataidekoulun yhteisiin tiloihin muuttoon yhteensä noin 220 000 euroa. Tästä johtamisjärjestelyistä 100 000 euroa on mukana annetussa kehyksessä. Kehyslisäyksenä on huomioitu myös uuden Hippoksen 1 562 000 euron vaikutus toimintatuloihin ja -kuluihin.
Tulotavoitteen nostoa esitetään kansalaisopistolla, teatterilla, sinfonialla ja liikuntapalveluissa yhteensä reilulla miljoonalla eurolla, tämä sisältää sekä tarkistuksia kurssi- ja vuoromaksuihin, vuokra- ja lipputuloihin että myyntituloa. Suurimmat tulotavoitteen nostokaavailut koskevat liikuntapalveluja n. 550 000 euroalla sekä kaupunginteatteria 300 000 euroalla. Ehdotuksena on myös Leirikallion virkistysalueen myynti. Kirjaston tulotavoitetta sen sijaan esitetään oikaistavaksi noin 170 000 eurolla aiemmin yliarvioidusta tasosta.
Menojen hillitsemiseksi haetaan noin miljoonan euron vakautusta. Toimenpiteinä on listattu muun muassa kansalaisopiston opetustuntien määrän vähentämistä, Buugi Ice Jyväskylä Oy:n kanssa tehdyn jäävuorosopimuksen päättämistä. Lisäksi selvitetään liikuntapalvelujen tapahtumamäärärahan ja asiantuntijapalveluiden sekä kansainvälisen toiminnan vähentämistä, sekä Nyrölän luontopolun ylläpidosta luopumista. Myös henkilöstömenoista kulttuuri- ja liikuntapalveluista olisi löydettävissä säästöjä sisäisin järjestelyin.
Irtaimen käyttöomaisuuden hankintoihin valmistelussa on noin 6 miljoonan euron esitys
Irtaimen käyttöomaisuuden hankinnoissa Hippoksen kalustohankintoihin esitetään 4,2 miljoonaa euroa. Kirjastolla varaudutaan vetykäyttöisen kirjastoauton hankintaan 750 000 eurolla. Kirjastojen RFID-teknologiaan siirtymiseen esitetään reilua 300 000 euroa. Teknologialla korvataan perinteiset viivakoodit, mikä nopeuttaa aineiston käsittelyä. Muita hankintoja esityksessä ovat muun muassa jäänhoitokaluston hankinta Huhtasuolle, latukone sekä Viitaniemen liikuntapuiston jäänhoitokone.
Urheilu- ja retkeilyalueinvestointeihin valmistellaan noin 4,8 miljoonaa euron esitystä
Urheilu- ja retkeilyalueinvestointeihin esitetään muun muassa Huhtasuon liikuntapuiston toisen vaiheen toteutusta 1,4 miljoonaa euroa, (johon on tulossa 420 000 valtionavustusta), Hippoksen liikuntapuiston rakentamisen käynnistämistä 600 000 euroa, tekonurmien uusimista 600 000 euroa, ulkoilureittien kehittämistä 500 000 euroa, Lohikosken lähiliikuntapaikkaa 400 000 euroa (johon on tulossa 162 000 euroa valtionavustusta), Kirrin esteetöntä uimarantaa 400 000 euroa, Palokan tekojään valaistusta ja ympärivuotista käyttö 300 000 euroa, Harjun stadionin valaistuksen uusimista 300 000 euroa, Viitaniemen liikuntapuiston valaistuksen uusimista 200 000 euroa sekä frisbeegolf-olosuhteiden kehittämistä 150 000 euroa. Energiansäästöhankkeisiin, osallistavaan budjetointiin, hanke- ja rakentamissuunnitelmien toteuttamiseen ja teknisiin muutostöihin esitetään yhteensä 578 000 euroa.
Lautakuntien iltakoulukäsittelyt avaavat syksyn talousarviokierroksen
Kaupunginhallitus antoi ensi vuoden talousarviokehyksen 1.6.2026. Talousarvion 2027 kehyksen antamisen jälkeen käynnistyi lautakuntien ja Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunnan työ talousarvioesitysten valmistelemiseksi. Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan iltakoulussa 27.8. esiteltiin talousarvion virkamiesvalmistelun tilannetta. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta saa sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimon lopullisen esityksen käsiteltäväkseen syyskuun kokouksessa 8.9.2026.
Kaikkien kaupungin lautakuntien tulee antaa omat talousarviokehykseen perustuvat talousarvioesityksensä 11.9.2026 mennessä ja Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunnan 21.9.2026 mennessä. Kaupunginjohtaja antaa oman talousarvioesityksensä 19.10.2026.
Kaupunginvaltuusto käy lähetekeskustelun talousarvioesityksestä 2.11.2026 ja päättää samalla veroprosentit vuodelle 2027. Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä seminaarissa 5.-6.11.2026, ja talousarvio hyväksytään kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.11.2026.
Lautakunnat ja Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunta vahvistavat oman tehtäväalueensa käyttösuunnitelmat joulukuussa 2026 talousarvion hyväksymisen jälkeen.
Talousarviokokouksen esityslista julkaistaan verkossa syyskuussa 2.9.2026 osoitteessa https://jyvaskyla.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kulttuuri_ja_liikuntalautakunta.
Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki, asian valmistelija, toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987