Hyppää pääsisältöön

Talousarvion 2027 virkamiesvalmistelun tilannetta esiteltiin Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan iltakoulussa

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan iltakoulussa on esitelty Jyväskylän kaupungin talousarvion valmistelutilannetta kaupunkirakennepalvelujen osalta. Iltakoulussa käsiteltiin toimialajohtajan alustavaa ehdotusta ja käytiin lähetekeskustelu varsinaisen virkamiesesityksen valmistelua varten.

Kuva
Kuva kaupungin siluetista ja valoista. Kuva Mika Nuorva

Kaupunkirakennelautakunta päättää kaupunkirakennepalvelujen talousarviosta oman toimivaltansa osalta seuraavassa kokouksessaan 9.9.2026.

Kaupunkirakennepalvelujen tulot 64,3 milj. euroa ja menot 80,1 milj. euroa

Kaupunkirakennepalveluilla on tuloja 64,3 milj. euroa, jotka koostuvat pääosin maanmyynti- ja vuokratuloista, joukkoliikenteen lipputuloista ja asiakas- ja lupamaksuista. 

Kaupunkirakennepalvelujen ensi vuoden käyttötalouden menoihin on varattu 80,1 milj. euroa. Suurimpia menoeriä ovat katupalvelut (23,4 milj. euroa) ja joukkoliikenne (29,8 milj. euroa), jotka muodostavat yhdessä n. 66 % toimialan menoista. Lakisääteisten palvelujen ohella kaupunkirakennepalveluissa keskitytään mm. elinvoimaa edistävien uusien työpaikka- ja asuinalueiden toteutukseen sekä kaupunkikeskustan hankkeiden edistämiseen.

Kaupunkirakennepalvelujen katetavoite vuodelle 2027 on noin miljoona euroa vuotta 2026 kireämpi ja katetavoitteeseen pääsemiseksi mm. asiantuntijapalvelujen ostoja vähennetään. 

Kunnallistekniikan investoinnit

Kunnallistekniikan investointien osalta jatketaan kolmivuotista talouden tasapainottamista. Investointitasoa on laskettu ja se on tällä hetkellä noin 22,9 milj. euroa, sisältäen 3,5 milj. euroa käyttötaloudesta investointien rahoittamiseen saatavaa tuloa.

Palokanorren investointiin on varattu ensi vuonna 4 milj. euroa. Lisäksi kunnallistekniikan investointimäärärahaa käytetään muun muassa uusien työpaikka- ja asuinalueiden rakentamiseen, viherrakentamiseen sekä katuverkon korjausvelan hallintaan.

Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 23.11.2026

Kaupungin lautakuntien ja Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunnan tulee antaa talousarviokehykseen perustuvat talousarvioesityksensä 21.9.2026 mennessä.  
 
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan 19.10. Kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden veroprosentit 2.11. Kaupunginhallitus antaa valtuustolle oman talousarvioesityksensä 5.–6.11. pidettävän talousarvioseminaarin päätteeksi. Kaupunginvaltuuston päätösasiana talousarvio on 23.11. 
 
Lautakunnat ja Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunta vahvistavat oman tehtäväalueensa käyttösuunnitelmat joulukuussa 2026 talousarvion hyväksymisen jälkeen.

Lisätiedot:

toimialajohtaja Hannu Kantonen, p. 050 304 5951, [email protected]