Hyppää pääsisältöön

11.8.2026

Kuva
Kaksi nuorta aikuista asioimassa Nuorten talon walk in -tiskillä. Kuva nuorten kuvipaja
Alle 30-vuotiaille suunnatussa Nuorten talon walk in -palvelussa saa elokuusta lähtien ohjausta ja neuvontaa ilman ajanvarausta maanantaista torstaihin klo 12–16 ja perjantaisin klo 11–15.

Perjantain palveluajan aikaistamisella halutaan tarjota yhdelle päivälle ajanvaraukseton asiointimahdollisuus myös aamupäivään. Nuorten talo sijaitsee osoitteessa Asemakatu 4, 2. kerros

Palvelutarjonta syyskaudella

Walk in -aikoina on tavattavissa tuttuun tapaan Ohjaamo Jyväskylän ammattilaisia. Ohjaamossa autetaan muun muassa työnhakuun, koulutukseen, asumiseen, raha-asioihin, tukihakemuksiin, vapaa-aikaan ja muihin arjen asioihin liittyvissä kysymyksissä.

Ohjaamossa työskentelee nuorisonohjaajia, opinto-ohjaajia, työllisyyden omavalmentajia, sosiaaliohjaaja ja asumisen neuvojat. Käytössä on myös Kelan etäpalvelu paikan päällä asioiville.

Tuorein lisäys Nuorten talon walk in -palveluun on MIELI Kriisikeskus Mobilen kriisityöntekijä, jota pääsee tapaamaan perjantaisin 14.8.2026 alkaen. Kriisityöntekijä tarjoaa turvallisen paikan jutteluun ja oman tilanteen pohtimiseen esimerkiksi silloin, kun elämässä on kriisi, on kokenut menetyksen, tai oma tilanne on muuten vaikea.

Keskustelemaan voi kuitenkin tulla matalalla kynnyksellä ilman akuuttia kriisiä, jos ihmissuhteet mietityttävät, oma tai läheisen tilanne kuormittaa, olo tuntuu pahalta tai on itsetuhoisia ajatuksia. Apua saa myös silloin, jos epäilee joutuneensa rikoksen uhriksi, on kokenut väkivaltaa tai on huolissaan omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään.

Keski-Suomen hyvinvointialueen nuorten perhekeskustyöntekijän kanssa pääsee keskustelemaan ilman ajanvarausta jatkossa kahtena iltapäivänä viikossa. Työntekijä on paikalla pääasiassa tiistaisin ja torstaisin. Kaikki nuoret perhetilanteesta riippumatta ovat tervetulleita juttelemaan esimerkiksi arjen haasteista, nepsy-asioista, yksinäisyydestä, mielen hyvinvoinnista ja päihteettömyydestä. Työntekijä ohjaa myös hyvinvointialueen palveluihin hakeutumisessa.

Maanantaisin päivittyvästä Nuorten talon walk in -kalenterista kannattaa tarkistaa, mihin aiheisiin saa minäkin päivänä ohjausta.

Apua matalalla kynnyksellä

Nuorten talon walk in –palvelu on maksutonta, luottamuksellista ja asiointi onnistuu myös anonyymisti. Autamme kaikissa aiheissa myös ajanvarauksella ja vapaita aikoja voi tiedustella Ohjaamo Jyväskylän kautta.

Palveluun voi halutessaan tulla yhdessä tukihenkilön kanssa, joka voi olla esimerkiksi huoltaja, puoliso, kaveri tai ohjaaja toisesta palvelusta. Asioita voi tulla hoitamaan myös pariskuntana.

Nuorten talo pähkinänkuoressa

Nuorten taloon on koottu alle 30-vuotiaille suunnattuja palveluja. Kokonaisuuden muodostavat Ohjaamo Jyväskylä ja etsivä nuorisotyö Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluista sekä Jyväskylän nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tiimi Keski-Suomen hyvinvointialueelta.  Nuorten taloa koordinoi Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut.

Lisätiedot: 
Mirka Mikkola
Nuorten talon ja Ohjaamon koordinaattori
050 468 3082
[email protected]

Asiasanat: