Hankkeeseen palkatut erityisnuorisotyöntekijät ja valmentajat opastavat ja antavat tukea jyväskyläläisille nuorille. Lisäksi hankkeessa selvitetään vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuuksia toimia nuorten tukihenkilöinä.
Hanke tuo nuorisopalveluihin toimintatavan, jota ei normaalisti toteuteta. Toimintatapa vastaa nuorten tarpeeseen pitkäkestoisesta tuesta. Kohderyhmänä ovat 16–29-vuotiaat Jyväskylässä asuvat nuoret, joilla on vaara syrjäytyä. Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat esimerkiksi oppimisvaikeudet, neuropsykiatriset haasteet, yksinäisyys, koulun keskeyttäminen sekä päihde- ja mielenterveysongelmat. Jyväskylässä syrjäytymisriskissä olevien nuorten määräksi arvioidaan 5134 (Nuorisotilastot).
Nuorilla tarvetta kokonaisvaltaiselle tuelle
Haastavassa elämäntilanteessa olevilla nuorilla on havaittu olevan tarve kokonaisvaltaiselle tuelle, jossa kuljetaan rinnalla. Nuoret saavat hankkeen avulla pitkäkestoista, yksilöllistä rinnalla kulkevaa tukea arkeen, palveluihin kiinnittymiseen, tavoitteiden asettamiseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Lisäksi hankkeessa toteutetaan ryhmävalmennusta, jossa toteutus ja teemat määräytyvät nuorten tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Luotsi - Rinnalla kulkijuus -hankkeen toiminta aika on 1.3.2026-28.2.2029. Hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut ja osatoteuttajana toimii Diakonissalaitos Vamos Jyväskylä. Jyväskylän kaupungilla hankkeessa työskentelevät hankepäällikkö ja kaksi erityisnuorisotyöntekijää. Vamoksella työskentelevät projektipäällikkö ja valmentaja.
- Uusi hanke mahdollistaa kokeilla ja kehittää toimintamalleja, joilla pystytään entistä paremmin vastaamaan Jyväskylässä asuvien nuorten tarpeisiin. Valitettavasti olemassa olevien palveluiden väliin mahtuu kapeikkoja, joihin haavoittuvassa tilanteessa olevan nuori saattaa jumittua. Tällöin Luotsi-hankkeen kaltaiset ammattilaiset ovat tarpeen, kertoo Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen palvelujohtaja Katariina Soanjärvi.
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Lisätiedot:
Sari Auhtola, hankepäällikkö
[email protected]
p. 040 756 9919
Hanna Lamberg
[email protected]
p. 044 767 7964