Hyppää pääsisältöön

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä Laajavuoren liikunta- ja matkailualueen kaavamuutos

Kaupunkirakennelautakunta kokoustaa seuraavan kerran tiistaina 7.4. Käsittelyssä on muun muassa Laajavuoren liikunta- ja matkailualueen kaavamuutosluonnokset sekä Itäisen Seppälänkankaan datakeskuskokonaisuuden kaavamuutos.

Kuva
Laajavuoren alue ilmasta kuvattuna. Kuva Ari Heinonen

Laajavuoreen on laadittu kaksi vaihtoehtoista kaavamuutosluonnosta

Laajavuoren liikunta- ja matkailualueen kaavaluonnosta käsiteltiin kaupunkirakennelautakunnassa joulukuussa 2025, jolloin asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Nyt kaavamuutoksesta on laadittu kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Luonnosvaihtoehto 1 sallii uuden laskettelurinteen (ns. pohjoisrinteen) rakentamisen. Luonnosvaihtoehdossa 2 uuden laskettelurinteen aluevarausta ei ole. Kaava-alueeseen on tehty myös pieni laajennus pohjoiseen, ja sen pinta-ala on nyt noin 122 hehtaaria.  

Kumpikin luonnosvaihtoehto sallii ajoyhteyden Laajavuoren päälle. Vaihtoehdossa 1 linjaus on loivempi, jolloin huipun aluetta on mahdollista hyödyntää matkailun tarpeisiin paremmin. Vaihtoehdossa 2 ajoyhteys kulkee osittain olemassa olevaa tiepohjaa pitkin.

Laajavuoren asemakaavamuutoksessa kaava päivitetään vastaamaan alueen nykytilannetta sekä mahdollistamaan lähivuosille suunniteltu maankäyttö ja rakentaminen. Kaavamuutoksessa on tarkistettu muun muassa rinnealueiden, ulkoilureittien sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden alueiden rajauksia (luo) sekä lisätty yleiskaavan luonnonsuojelualueiden rajaukset (SL). Kaavamuutos sallii Laajavuoreen lisärakentamista matkailua, urheilua ja alueen huoltoa varten. Rakentaminen on suunniteltu kaavassa niin, että alueen luontoarvot ja virkistyskäyttö säilyvät.

Samanaikaisesti myös Laajavuorentien katusuunnitelma on lautakunnan hyväksymiskäsittelyssä. Laajavuorentien ja Tuomiojärvenrannan sekä Korteniityntien liittymään on suunniteltu kiertoliittymä, eli liikenneympyrä. Muutos rauhoittaa alueen läpi ajavan liikenteen ajonopeuksia sekä parantaa sivusuunnista liittyvän liikenteen toimivuutta. Kiertoliittymän suunnittelualue sisältyy muutettavan asemakaavan rajaukseen ja mahdollistaa siten katualueen vähäiset muutokset liittymämitoituksen tarpeiden mukaisesti. Samassa yhteydessä Laajavuorentien varressa sijaitsevat linja-autopysäkit uudistetaan parantamalla niiden mitoitusta.

Tutustu kaavaan liittyvään aineistoon kaavan verkkosivuilla

Itäisen Seppälänkankaan datakeskuskokonaisuuden rakentamiseen liittyvä kaavamuutos hyväksyttävänä

Kaupunkirakennelautakunta käsittelee myös kahta muuta kaavamuutosta.  

Itäisen Seppälänkankaan kaavamuutos on edennyt jo hyväksymisvaiheeseen. Ehdotusvaiheessa siihen on tehty palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella vain vähäisiä muutoksia, jotka liittyvät pääasiassa viheralueilla liito-oravien elinolosuhteita turvaavaan puustoon, istutusalueisiin sekä valaistusmääräyksiin.

Tutustu kaavaan liittyvään aineistoon kaavan verkkosivuilla

Vaajakoskella sijaitseva Metsälehmuksentie 3 -asemakaavamuutos puolestaan on ehdotusvaiheessa. Kaavamuutoksella laajennetaan asemakaavan mukaista katualuetta siten, että katurakenteet ja kunnallistekniikka mahtuvat kokonaisuudessaan katualueelle. Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Muutokset koskevat lähinnä polkupyöräpysäköintimääräyksiä.

Tutustu kaavaan liittyvään aineistoon kaavan verkkosivuilla

Rautpohjankatua ja Kalle Rutasen polkua uudistetaan

Rautpohjankadun ja Kalle Rutasen polun katusuunnitelman muutossuunnitelma etenee kaupunkirakennelautakunnan hyväksymiskäsittelyyn. Suunnittelualue kattaa Rautpohjankadun välillä Kuntoportti – Voionmaankatu.  

Suunnitelmassa Rautpohjankadun keskeisiä parannuksia ovat vasemmalle kääntyvien ajokaistojen ja kadun keskisaarekkeiden lisääminen, Hippoksen aluetta palvelevien saattoliikennejärjestelyiden parantaminen, linja-autopysäkkien mitoituksen parantaminen sekä Voionmaankadun liikennevalo-ohjauksen uudistaminen.

Kalle Rutasen polku on osa pyöräilyn pääreitistön alueellista verkostoa ja sen kohdalla parannetaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta rakentamalla korotettu pyöräsuojatie ja suojatieylitys Rautpohjankadulle.

Esityslista ja pöytäkirja

Kaikki kaupunkirakennelautakunnan kokoukseen etenevät asiat ovat luettavissa liitteineen lautakunnan kokouksen esityslistalta. Linkit kokouksen esityslistaan ja pöytäkirjaan löytyvät verkkosivulta.  
Materiaalit ovat pdf-tiedostomuodossa. 

Lisätiedot Laajavuoren kaavamuutoksesta

projektipäällikkö Ora Nuutinen
p. 040 195 5534
ora.nuutinen[at]jyvaskyla.fi 

tai 
kaavoitusarkkitehti Oona Peuhkuri
p. 040 822 5701
oona.peuhkuri[at]jyvaskyla.fi