Hyppää pääsisältöön

Sivistyslautakunta päättää nuorisoavustuksista 25.3.2026

Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa vuoden 2026 nuorisoavustukset, varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksut, asiakasmaksuhyvitysten käytännöt sekä Jyväskylän varhaiskasvatussuunnitelman.

Kuva
Kauden 2025-2029 sivistyslautakunta yhteiskuvassa. Kuva Jyväskylän kaupunki

Nuorisotoimintaan jaossa 107 000 euroa toiminta- ja kohdeavustuksia 

Nuorisotoiminnan toiminta- ja kohdeavustuksia on vuonna 2026 käytettävissä yhteensä 107 000 euroa. Kohdeavustuksia esityksessä on 3450 euroa ja 103 550 euroa esitetään jaettavaksi toiminta-avustuksina. Esitykset sivistyslautakunnalle löytyvät esityslistan liitteistä, ja linkki liitteisiin löytyy tiedotteen lopusta.  

Nuorisoavustuksilla luodaan edellytyksiä nuorten omaehtoiselle toiminnalle. Avustuksia myönnetään nuorisojärjestöjen, toimintaryhmien ja yhteisöjen nuorisotoimintaan, joka edistää ja tukee nuorten omatoimisuutta, yhteisvastuuta, terveitä elämäntapoja sekä elämän ja ympäristön kunnioittamista. Avustuksilla voidaan myös tukea harrastamisen mahdollisuuksia ja vähentää yksinäisyyttä. Avustus voidaan myöntää kohdeavustuksena yhdistykselle, yhteisölle tai ryhmälle hakemuksessa esitettyyn tarkoitukseen. 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin indeksitarkistukset  

Opetus – ja kulttuuriministeriön antaman ilmoituksen mukaisesti varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja tarkistetaan indeksin mukaisesti 1.8.2026 alkaen. Jatkossa varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu ensimmäiseltä lapselta on 335,00 euroa kuukaudessa. Nousua maksuun tulee 24 euroa. Alimpaan perittävään maksuun tulee lisäystä kahdella eurolla olleen jatkossa 32,00 euroa.  

Varhaiskasvatuksen maksuun vaikuttavat lapsen, hänen vanhempansa tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.  

Uudet tulorajat 1.8.2026 alkaen

Perheen henkilömääräTuloraja 1.8.2024 euroa / kuukausiTuloraja 1.8.2026 euroa / kuukausi 
240664369
352455635
459566399
566677163
673767925

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta 295 euroa 1.8.2026 lähtien (korotus nyt 275 euroa).

Avoin varhaiskasvatus 

 Nykyinen maksu euroa / kuukausiMaksu 1.8.2026 alkaen euroa / kuukausi
Kerho 1 päivä / viikko23,0025,00
Kerho 2 päivää / viikko46,0050,00
Kerho 3 päivää / viikko69,0075,00
Perhekerhon kertamaksu6,507,00

Muutokset varhaiskasvatuksen asiakasmaksuhyvityksiin 1.6.2026 alkaen   


Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun myönnettäviin hyvityksiin esitetään muutosta 1.6.2026 alkaen. Uuden linjauksen tavoitteena on selkeyttää varhaiskasvatuksen maksuhyvityskäytäntöjä sekä selkeyttää käytäntöjä huoltajille.  

Esityksen mukaisesti maksuhyvitys myönnetään, jos lapsi on poissa varhaiskasvatuksessa koulujen loma-aikoina. Syys-, joulu-, ja talviloma: edellyttää poissaoloa koko loma-ajalle. Kesäaikana 1.6.–31.8. maksuhyvityksen saaminen edellyttää vähintään kahden viikon yhtäjaksoista poissaoloa. Mikäli ilmoitetulle loma-ajalle tulee varhaiskasvatuksen tarve, maksuhyvitys poistuu koko loma-ajalta. Maksuhyvitys myönnetään, kun ilmoitus tehdään loma-ajan kyselyssä annettuun päivämäärään mennessä. Maksuhyvityksen saa loma-ajan arkipäiviltä. 

Lisäksi maksuhyvitys myönnetään toimintavuoden alussa huoltajille ilmoitettavista päiväkotien ja perhepäivähoitajien suunnittelu- /koulutuspäiville (1–2 päivää toimintavuodessa), perhepäivähoitajan äkilliselle sairauslomapäivälle tai tasoitusvapaalle, jos huoltaja järjestää hoidon itse sekä palvelun järjestämisessä tapahtuvissa ennakoimattomissa palvelukatkoksissa. 

Esityslista on luettavissa kokonaisuudessaan sivistyslautakunnan verkkosivulta Sivistyslautakunta, kokous 25.3.2026 | Jyvaskyla. Päätöstiedote kokouksen asioista julkaistaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla kokouksen jälkeen torstaina 26.3.2026. Jyväskylän sivistyslautakunnan verkkosivulle   

Lisätietoja:  
toimialajohtaja Eino Leisimo, sivistyksen toimiala, p. 050 584 8987 
 

Asiasanat: