Hyppää pääsisältöön

Jyväskylän sivistyslautakunnan kokous on 18.2.2026

Jyväskylän sivistyslautakunnan kokous on keskiviikkona 18.2.2026 kello 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa opetusresurssin jakamisen perusteet lukuvuodelle 2026-2027, Kulttuuriyhdistys Väristys ry:n kumppanuussopimuksen ja Onnimannin päiväkodin lakkauttamisen. Lautakunnalle esitellään myös perusopetuksen opetushenkilöstön vuoden 2026 virkasuunnittelun tilanne.   

Kuva
Kauden 2025-2029 sivistyslautakunta yhteiskuvassa. Kuva Jyväskylän kaupunki

Opetusresurssin jakamisen perusteet lukuvuodelle 2026-2027 

Sivistyslautakunta saa päätettäväkseen perusopetuksen lukuvuoden 2026-2027 opetusresurssin jakamisen perusteiden valmistelun. Esityksen mukaisesti perusopetuksen opetusryhmät muodostetaan perusopetuslain mukaisesti niin, että oppilaat saavat opetussuunnitelman mukaista opetusta ja oppilaanohjausta ja että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Lisäksi jatkovalmistelussa huomioidaan kaupunkitasoiset linjaukset ja päätökset, kuten esimerkiksi kaupunkistrategian ja vuoden 2026 talousarviossa sovitut, opetuksen järjestämistä koskevat osuudet sekä perusopetukselle myönnetty 1,3 miljoonan euron lisämääräraha oppimisen tuen lakiuudistuksen toimenpanoa varten. Jakoperusteissa huomioidaan myös oppilasmäärän laskun vaikutukset sekä muun muassa kasvun ja oppimisen kehittämissuunnitelman tavoitteet.   

Laskeva oppilasmäärä vaikuttaa perusopetuksen opetushenkilöstön vuoden 2026 virkasuunnitteluun 

Sivistyslautakunnalle esitellään perusopetuksen opetushenkilöstön vuoden 2026 virkasuunnittelun tilannetta. Virkasuunnittelu ohjaa vakituisen ja määräaikaisen opetushenkilöstön sijoittamista, poistuman hallintaa ja uusien opettajien rekrytointia sekä mahdollistaa henkilöstön sisäisen liikkuvuuden terveydellisten tai muiden syiden perusteella. Lisäksi virkasuunnittelun avulla varmistetaan viranhaltijoiden opetusvelvollisuuksien ja kelpoisuusehtojen täyttyminen sekä arvioidaan uusien opettajavirkojen ja tuntiopettajien tarvetta.  

Oppilasmäärien vähentymisen vaikutukset näkyvät lukuvuoden 2026-2027 virkasuunnittelussa. Vuoden 2026 virkasuunnittelun yhteydessä täytetään vakituisesti neljä virkaa, seitsemän päätoimisen tuntiopettajan tehtävää ja neljä tuntiopettajan tehtävää. Määräaikaisesti täytetään 40 tehtävää. Uusia perusopetuksen opettajien virkoja ei ole tarvetta perustaa. Erityisopetuksen virkasuunnittelu on irrotettu omaksi kokonaisuudekseen ja tulee päätöksentekoon myöhemmin omana kokonaisuutena.  

Onnimannin päiväkotia esitetään lakkautettavaksi 

Sivistyslautakuntalle ehdotetaan, että se esittäisi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoon tulevan muutoksen. Kuokkalassa sijaitsevaa Onnimannin päiväkotia esitetään lakkautettavaksi 31.5.2026 alkaen. Päiväkodin tiloista luovutaan, sillä kiinteistö on tullut elinkaarensa päähän.  
Esityslista on luettavissa kokonaisuudessaan sivistyslautakunnan verkkosivulta. Kokouksen esityslista. Päätöstiedote kokouksen asioista julkaistaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla kokouksen jälkeen torstaina 19.2.2026. Jyväskylän sivistyslautakunnan verkkosivulle   

Lisätietoja:  
toimialajohtaja Eino Leisimo, sivistyksen toimiala, p. 050 584 8987 

Asiasanat: