Hyppää pääsisältöön

8.1.2026

Kuva
Ilmakuva Jyväskylän kaupungista kesällä. Kuva Ari Heinonen
Vuoden ensimmäisessä kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa 13.1.2026 on käsiteltävänä Itäisen Seppälänkankaan alueelle suunnitteilla olevan datakeskuksen kaavaehdotus. Lisäksi käsiteltävänä on muun muassa Palokan Heikkilän asuinalueen laajennus ja Keljonkankaalle liikenneaseman yhteyteen suunnitteilla olevan päivittäistavarakaupan laajennuksen mahdollistava kaavaluonnos.

Itäinen Seppälänkangas ehdotusvaiheeseen

Seppälänkankaan työpaikka-alueelle, Yritystien, Koillisväylän katualuevarauksen ja lähivirkistysalueiden väliselle teollisuusalueelle selvitetään datakeskuskokonaisuuden sijoittumista. Kaavatyössä alueella olevia rakentumattomia, muun muassa teollisuudelle, varastointiin ja huoltoasemakäyttöön aiemmin kaavoitettuja korttelialueita yhdistetään kokonaisuudeksi. Nyt käsiteltävänä oleva kaavaehdotus on pääpiirteiltään kesällä 2025 nähtävänä olleen kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen, laadittujen selvitysten ja tarkentuneen suunnittelun perusteella ehdotukseen on tehty muun muassa rakentamiseen, luontoarvoihin ja hulevesien hallintaan liittyviä tarkennuksia.

Ehdotuksessa liito-oravan suojelualuetta on laajennettu etelään, ja sen pohjoispuolelle on muodostettu lähivirkistysaluetta pienentämällä keskuksen rakennuksien korttelialuetta reilulla hehtaarilla. Korttelialueen rakennusoikeus vähenee noin 9 000 kerrosalaneliömetrillä ja toimintojen sijoittelua, kuten polttoainevarastojen ja varavoimalaitoksien sijoittelua ohjataan kaavamerkinnöin. Myös hulevesien käsittelylle on osoitettu korttelialueelle ohjeelliset aluevaraukset. Luonnoksessa esitetyt kerrosluvut on poistettu ja rakennusten enimmäiskorkeuksia ohjataan rakennusalakohtaisesti. Ehdotuksessa on myös tarkennettu rakentamisen laatuvaatimuksia, sovittamista maisemaan ja ympäristöön muun muassa julkisivujen ja värityksen sekä kattorakennelmien osalta.

Yritystien ympäristössä luonnoksessa ollut yhdyskuntahuollolle varattu alue on muutettu suojaviheralueeksi ja aluetta laajennettu korttelin 72 itärajan myötäisesti. Alueelle on osoitettu sijainniltaan ohjeellinen rakennusala yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia ja laitteita varten, jolle sallitaan myös matkaviestinverkon mastojen sijoittaminen. Yritystien varteen on osoitettu myös yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakennuksia ja laitteita varten uusi alue, jonka sijoittelussa on huomioitu lähivirkistysalueen nykyisen puuston ja etelä-pohjoissuuntaisen viheryhteyden säilyminen.

Tutustu kaavamuutoksen aineistoihin: https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/itainen-seppalankangas

Palokan Heikkilään uusi pientaloalue

Palokassa Heikkilän asuinaluetta laajennetaan pohjoiseen Matinmäentiehen, Hiekkapohjantiehen ja Välilänmäentiehen rajautuvalle alueelle. Suunnittelualue on kooltaan noin 25 hehtaaria ja pääasiassa rakentamatonta talousmetsää ja entistä taimikoitunutta peltoa. Suunnittelualueeseen kuuluvat myös Välilänmäentien varteen sijoittuvat neljä yksityistä asuinkiinteistöä.

Kaavaluonnoksessa uusi pientalorakentaminen on sijoitettu suurimmaksi osaksi Hiekkapohjantieltä etelään. Myös Välilänmäentien länsipuolelle on osoitettu tontteja ja tien itäpuolen yksityiset asuinkiinteistöt merkitty kaavaan pientalotonteiksi. Alueen alavat keskiosat ja Pillilammen ympäristö ovat luonnoksessa osoitettu lähivirkistysalueeksi. Alueella on kolme liito-oravien ydinaluetta ja Pillilammen ympäristöstä on tehty havaintoja viitasammakoita. 

Tutustu kaavamuutokseen: https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/heikkila

Keljonkankaalle lisää palveluita

Keljonkankaan Eteläväylällä, aivan valtatie 9:n tuntumassa sijaitsevaa huoltamo- ja päivittäistavarakauppatoimintaa kehitetään. Kaavatyössä on tavoitteena yhdistää alueen kaksi tonttia, lisätä päivittäistavarakauppatoiminnnan osuutta sekä mahdollistaa alueen pysähtymis- ja levähdysmahdollisuuksien kehittäminen erityisesti lyhytaikaiseen matkailukäyttöön. Käsiteltävänä oleva kaavan muutosehdotus on pääosin vuonna 2023 laaditun kaavaluonnoksen mukainen. Ehdotuksessa uuden tontin rakennusoikeudeksi on tarkennettu 6000 kerrosalaneliömetriä. Liikerakennuksen laajennuksen sijoittuminen rakennuksen itäpuolelle on kaavaehdotuksessa osoitettu ohjeellisena. Kaavatyön aikana on tehty liikenteen toimivuus- ja tilavaraustarkastelua. Eteläväylän kasvavan liikennemäärien ja turvallisuuden parantamiseksi tontin liittymä aiotaan toteuttaa kiertoliittymänä.

Lue lisää kaavamuutoksesta: https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/etelavayla-17

Kokouksen esityslista ja pöytäkirja

Kaikki kaupunkirakennelautakunnan kokoukseen etenevät asiat ovat luettavissa liitteineen lautakunnan kokouksen esityslistalta. Linkit kokouksen esityslistaan ja pöytäkirjaan löytyvät lautakunnan verkkosivulta: www.jyvaskyla.fi/paatoksenteko/lautakunnat/kaupunkirakennelautakunta. Materiaalit ovat pdf-tiedostomuodossa.