22.10.2025
Kahdeksasluokkalaiset sukeltavat grafiikan maailmaan Jyväskylän taidemuseossa
Syksyn 2025 aikana yli 700 kahdeksasluokkalaista vierailee Jyväskylän taidemuseossa osana valtakunnallista Taidetestaajat-kulttuuriohjelmaa. Nuoret tutustuvat Graphica Creativa – Dreaming Is Seeing -näyttelyyn opastetuilla kierroksilla ja työpajoissa, joissa taide avautuu sekä katsomisen että tekemisen kautta.
Taidetestaajien vierailut järjestetään loka–marraskuun aikana tiistaista torstaihin klo 11–13. Kierroksilla nuoret tutkivat näyttelyn teoksia yhdessä VTS-menetelmän (Visual Thinking Strategies) avulla, joka rohkaisee pohtimaan ja keskustelemaan taiteesta omista lähtökohdista käsin. Menetelmä kehittää taiteenlukutaitoa ja empatiaa – kykyä nähdä asioita myös toisen näkökulmasta.
Näyttelyyn syvennytään myös toiminnallisesti: oppilaat saavat ryhmissä adjektiiveja, joiden avulla he etsivät teoksille kuvaavia sanoja ja pohtivat, mikä ei ehkä sovi lainkaan. Menetelmä innostaa keskusteluun ja auttaa näkemään taideteokset uudella tavalla.
Työpajoissa puolestaan päästään kokeilemaan kohopainografiikkaa käytännössä. “On ihan hirveän tärkeää, että pääsee itse tekemään – kouluissa harvoin on mahdollisuutta tutustua grafiikan tekniikoihin”, totesi eräs opettaja tyytyväisenä.
Vierailujen aikana avataan myös Graphica Creativa -triennaalin historiaa ja Jyväskylän merkittävää roolia taidegrafiikan keskuksena. Oppilaat pääsevät tutustumaan museon toimintaan laajemmin: mitä tekee kuraattori, mitä museomestari, ja millaista on taideteosten konservointi. Kierrosten kautta nuorille avautuu kuva siitä, miten monipuolista työtä taidemuseossa tehdään ja kuinka vaihtuvat näyttelyt syntyvät.
Museon oppaat ovat ilahtuneet nuorten kiinnostuksesta. “Yksi oppilas tuli kierroksen jälkeen vetämään hihasta ja sanoi: ‘Hei, oli kiva kuulla tarkemmin tästäkin näyttelystä.’ Siitä tuli tosi hyvä mieli”, kertoo taidekasvattaja museolta.
Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille maan kahdeksasluokkalaisille mahdollisuuden 1–2 taidevierailuun lukuvuodessa. Ohjelma tavoittaa vuosittain noin 70 000 nuorta ja opettajaa kaikista Suomen kunnista. Tavoitteena on tarjota korkealaatuisia taide-elämyksiä ja rohkaista nuoria muodostamaan omia mielipiteitä kokemastaan: mitä he ajattelivat, ja lähtisivätkö he uudelleen?
Taidetestaajat-ohjelmaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Tällä hetkellä ohjelma toimii Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin tuella.
Vinkki museovierailijoille
Taidetestaajien vierailuja järjestetään pääosin tiistaista torstaihin klo 11–13 loka–marraskuun ajan.
Jos toivot rauhallisempaa museokäyntiä, suosittelemme vierailemaan iltapäivisin tai alkuillasta ennen museon sulkeutumista klo 18.