Hyppää pääsisältöön

23.6.2025

Kuva
Vaajakosken liikuntapuiston tekokaukalo kesällä 2025. Kuva Ari Heinonen
Vaajakosken liikuntapuiston peruskorjaus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa työt painottuvat liikuntapuiston ulkotekojäähän ja sen ympäristöön.

Vaajakosken liikuntapuiston peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen aikana liikuntapuiston alueelle toteutetaan monipuolinen ulkokuntosalikokonaisuus, rakennetaan kuntoportaat sekä mahdollistetaan liikuntapuiston ulkotekojään kesäajan käyttö asentamalla kaukaloon tekonurmi. Lisäksi ulkotekojään valaistus ja kylmätekniikka uusitaan. Ulkokuntosalilaitteita sijoitetaan kuntoradan varrelle ja kaukalon viereen sekä kuntoportaat kaukalon pohjoispuolella olevaan rinteeseen. Kaukalon viereen sijoittuvassa ulkokuntosalissa on huomioitu esteettömyys. Myös alueen pysäköintijärjestelyitä, kulkureittejä ja opasteita kehitetään.

Enemmän mahdollisuuksia monipuoliseen liikkumiseen

Vaajakosken liikuntapuiston ulkoalueiden liikuntapaikat ovat rakennettu pääosin 1980- ja 90-luvun taitteessa, ja alueen liikuntapaikat ovat peruskorjauksen ja uudistamisen tarpeessa. Myös ulkotekojään kylmätekniikka ja alueen valaistus on tullut käyttöikänsä päähän. Peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on monipuolistaa Vaajakosken liikuntapuiston liikuntamahdollisuuksia eri ikäiset käyttäjät ja asukkaat huomioiden sekä sujuvoittaa liikuntapuiston alueella liikkumista ja käyttöä.

Vaajakosken liikuntapuiston toimii ympärivuotisesti eri liikunta- ja urheilulajien harjoitus-, ottelu- ja tapahtumapaikkana sekä lähialueen koulujen opetuskäytössä. Lisäksi liikuntapuiston tekojäällä järjestetään talvella maksuttomia yleisöluisteluvuoroja. Peruskorjauksen myötä alueella on enemmän mahdollisuuksia omatoimiseen ja vapaamuotoiseen liikkumiseen, joista liikuntapalvelut on saanut palautteita ja toiveita asukkailta. Liikuntapuiston pysäköintialueella tehtävät muutokset parantavat alueen saavutettavuutta ja turvallisuutta, niin jalankulkijoiden, pyöräilijöiden kuin autoilijoidenkin osalta.

Uusi ilme Vaajakosken liikuntapuistolle

Vaajakosken liikuntapuiston peruskorjauksen ensimmäinen vaihe käynnistyy kesäkuussa ja rakennustöiden on arvioitu valmistuvan marraskuun alkuun mennessä. Liikuntapuiston peruskorjauksen toinen vaihe pitää sisällään yleisurheilukentän ja nurmen uusinnan, jotka on tarkoitus toteuttaa kesällä 2026.

Liikkumista alueella joudutaan ajoittain rajoittamaan rakennustöiden ollessa käynnissä. Liikuntapuiston rakentamistöiden edetessä alueen pysäköintialueen käyttöön tulee katkoksia, joista Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut tiedottaa erikseen. Mahdollisista liikkumisen rajoituksista töiden aikana viestitään kyltein alueella ja maastossa. Asukkaita ja alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan alueella liikkuva raskas kalusto, ajoittaiset liikkumisrajoitukset sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työkoneiden läheisyydessä liikuttaessa.

Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt Jyväskylän kaupungille avustusta Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustukset -määrärahasta Vaajakosken liikuntapuiston peruskorjauksen ensimmäiseen vaiheeseen. Hankkeelle myönnetyn avustuksen määrä on 165 000 euroa.

Hankkeen rakennuttajana toimii Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut ja Tilapalvelut. Hankkeen päätoteuttajana toimii Recset Oy. Vaajakosken liikuntapuiston peruskorjaus on osa Jyväskylän kaupungin Liikuntapaikkojen kehittämisohjelmaa. Vaajakosken liikuntapuisto sijaitsee osoitteessa Urheilutie 36 C, 40800 Vaajakoski.

 

Lisätietoja:

-kunnossapitovastaava Arto Terho, p. 050 369 2555, arto.terho[a]jyvaskyla.fi 
-liikuntasuunnittelija Riikka Mansikkaviita, p. 050 447 5111, riikka.mansikkaviita[a]jyvaskyla.fi

Asiasanat: