9.5.2025
Jyväskylän kesälampaat saapuvat kaupungin laitumille perjantaina 16.5. maisemanhoitotöihin

Ethän ruoki lampaita!
Lampaita saa ihastella ja valokuvata, mutta niiden ruokkiminen on kielletty. Itse syödessään lampaat osaavat välttää mullan syömistä, mutta syötettyinä se ei aina onnistu. Lampaat voivat sairastua niiden elimistöön päätyneen mullan vuoksi. Lampaiden vatsat eivät kestä myöskään esimerkiksi leipää.
Lampaat ovat arkoja eläimiä, joten koiria ei saa päästää niiden lähelle. Oma koira tulee pitää kytkettynä, eikä haukkuvan koiran kanssa kannata jäädä lampaita katselemaan.
Lampaiden hoitajat käyvät paikalla päivittäin, mutta jos näyttää siltä, että lampailla ei ole kaikki hyvin, hoitajiin voi ottaa yhteyttä. Yhteystiedot löytyvät laitumien infotauluista.
Jättipalsamia on mahdollista torjua lampaiden avulla
Ensimmäiset lampaat tulivat 2000 luvun alussa perinnemaiseman hoitoon Kuokkalan rantalaitumille. Vuosien myötä lampaista on tullut tärkeitä asukkaille ja ne ovat hyvä vierailukohde muun muassa kouluille ja päiväkodeille.
VieKasLIFE-hanke toi lampaat Vehkalammelle jättipalsamin torjuntaan 2019. Syksyllä 2023 päättyneen VieKasLIFE -hankkeen myötä huomattiin, miten jättipalsamikasvustojen tilalle alkoi tulla perinteisiä laidunniityn kasveja. Jättipalsamin torjunnan kannalta on tärkeää jatkaa laidunnusta useita vuosia. Näin varmistetaan, ettei maassa ole enää itäviä siemeniä eikä jättipalsami pääse enää valtaamaan alueita.
Lisätiedot
viherasiantuntija Päivi Kortelainen
p. 050 63296
paivi.kortelainen[at]jyvaskyla.fi