Hyppää pääsisältöön

8.5.2025

Kuva
teatterinjohtaja Marietta Kunnas. Kuva Jiri Halttunen
Jyväskylän kaupunki ja teatterinjohtaja Marietta Kunnas ovat sopineet teatterinjohtajan tehtävän kahden vuoden jatko-option käyttämisestä vuoden 2027 loppuun.

Molemmat osapuolet halusivat käyttää keväällä käydyssä sopimusneuvottelussa kulttuuri- ja liikuntakuntalautakunnan vuoden 2020 teatterinjohtajan valintapäätöksen mahdollistaman option jatkokaudesta. Tämän päätöksen perusteella oli mahdollisuus pisimmillään kolmen vuoden jatko-optioon, mutta Kunnaksen omasta toiveesta jatkokausi rajattiin kahteen vuoteen uudessa virkamääräyksessä. 

- Minulla olisi ikäni puolesta mahdollisuus jäädä pois työelämästä tätä ennen, mutta koen velvollisuudekseni luotsata Jyväskylän kaupunginteatteri väistötiloista takaisin peruskorjattuun teatteritaloon kaudelle 2026–2027. Olen myös otettu siitä, että minulla on jatkokaudelle sekä taiteellisen että teknisen henkilökunnan tuki. Ilman sitä en olisi jatkanut, Marietta Kunnas avaa jatkokauden taustoja. 

Sopimukseen on kirjattu myös teatterinjohtajan mahdollisuus irtisanoutua virkasuhteesta 6 kuukauden irtisanomisajalla. Tavoitteena on, että uuden teatterinjohtajan rekrytointi voisi alkaa hyvissä ajoin, vähintään puoli vuotta ennen seuraajan virantoimituksen alkua. Näin ollen vuoden 2027 loppuun kestävä uusi sopimus tarjoaa mahdollisuuden uuden johtajan suunnitelmalliseen rekrytointiprosessiin ja tehtävien saattaen vaihtamiseen, mitkä ovat edellisillä johtajakausilla usein jouduttu hoitamaan kiireellä. 

- Kun itse tulin taloon uutena johtajana vuoden 2021 alussa, olimme keskellä koronaepidemiaa. Ja kun siitä selvittiin, oltiinkin jo muuttopuuhissa väistötiloihin Paviljonkiin. Nyt odotan innolla upean ohjelmiston siivittämää toista väistökautta Paviljongissa ja sen jälkeen paluuta peruskorjattuun teatteritaloon syksyllä 2026. Pääsen jatkokaudella vihdoin myös ohjaajan rooliin peruskorjatun teatterin avajaisnäytelmässä syksyllä 2026, Kunnas summaa mennyttä kautta ja raottaa hieman myös tulevaa. 

Teatteritaiteen maisteri, Master of Arts, Marietta Kunnas on johtanut Jyväskylän kaupunginteatteria vuodesta 2021, tätä ennen hän työskenteli Tampereen yhteiskoulun lukiossa ilmaisutaidon vastuulehtorina vuodesta 2013. Hän on toiminut myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin yliopettajana musiikin koulutusohjelmassa vuosina 2002–2013, Lahden kansanopiston teatterilinjan johtajana ja lehtorina 1989–2002 ja näyttelijänä Lappeenrannan kaupunginteatterissa 1986–1989.


Lisätietoja:
Jyväskylän kaupunki,
Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Marietta Kunnas, p. 050 311 8705
Sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987
Henkilöstöjohtaja Arja Aroheinä, p. 040 761 8760