7.5.2025
Jyväskylän tarkastuslautakunta kantaa arviointikertomuksessaan huolta kaupungin talouden tasapainoisuuden pysyvyydestä

Jyväskylän tarkastuslautakunta on julkaissut arviointikertomuksensa, jossa se luo kokonaiskuvaa kaupungin taloudesta ja toiminnasta valtuustokaudella 2021–2025. Tarkastuslautakunta on tehnyt myös12 tuloksellisuusarviointia kaupungin eri palveluihin. Arviointikertomuksessa raportoidaan muun muassa Keski-Suomen hyvinvointialueen, työllisyysalueiden ja kuntien yhteistyön aloituksen onnistumisesta työllisyyden edistämisessä sekä liikuntaneuvonnan ja opiskeluhuollon toteuttamisessa.
- Jyväskylän kaupunki lähti talouden sopeuttamiseen takamatkalta verrattuna vertailukaupunkeihin, sillä verorahoitus ja palveluihin käytetyt eurot asukasta kohti ovat olleet matalammalla tasolla. Talouden tasapainotusta on tehty myymällä kaupungin omaisuutta, toimintoja uudelleen organisoimalla ja on sopeuttaminen vaatinut myös kahtena peräkkäisenä vuonna toteutetut yt-neuvottelut, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tapani Mäki toteaa.
Seuraavassa on poimintoja tarkastuslautakunnan tekemistä tuloksellisuusarvioinneista.
Keski-Suomen tarkastuslautakuntien yhteinen arviointi keskittyy työllisyyden edistämiseen
Keski-Suomen tarkastuslautakuntien puheenjohtajat arvioivat yhteistyöverkostossaan, miten kuntouttava työtoiminta ja työttömien terveystarkastukset ovat toteutuneet ja mitä haasteita työllisyysalueiden aloitukseen on liittynyt.
Kuntakyselyn mukaan kuntouttavaa työtoimintaa pidetään tärkeänä työllistymistä edistävänä palveluna ja palvelun paikkoja toivotaan enemmän. Kyselyn perusteella yhteistyö kuntouttavassa työtoiminnassa toimii melko huonosti (69,2 % vastaajista) ja melko tai erittäin hyvin (30,8 % vastaajista).
Kuntien mielestä yhteistyö hyvinvointialueen kanssa toimii työttömien terveystarkastusten osalta melko tai erittäin hyvin (61,5 %) ja melko tai erittäin huonosti (38,5 %). Työttömien terveystarkastusten jälkeisistä palveluista sopimisessa on vielä haasteita yhteistyön tekemisen näkökulmasta.
Liikuntaneuvonta on tärkeä palvelu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Liikuntaneuvontaprosessin toteuttajana voi olla joko kunnan liikuntapalvelut tai hyvinvointialueen sote-palvelut. Keski-Suomessa liikuntaneuvonnasta vastaavat kuntien liikuntapalvelut.
Jyväskylän kaupunkistrategian tavoitteena on Suomen liikkuvimmat kaupunkilaiset. Liikuntaneuvonta on kirjattu valtuuston hyväksymään hyvinvointisuunnitelmaan ja liikkumisohjelmaan. Asiakastyytyväisyyttä on arvioitu valtakunnallisella itsearviointityökalulla ja Jyväskylän osalta menetelmiä ja sisältöä pidetään lähes hyvinä (65 %). Hyvinvointialueella strategisena tavoitteena on asukkaiden hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen.
Hyvinvointisuunnitelmaan sisältyy elämäntapaohjaus ja liikunnallisen elämäntavan tukeminen. Jotta palvelu olisi kaikkien keskisuomalaisten saatavilla, tulisi sen järjestämisestä ja rahoituksesta sopia kuntien ja hyvinvointialueen kesken.
Opiskeluhuollon palvelut eivät aina ole saatavilla riittävästi
Keski-Suomen aluevaltuusto on päättänyt alueellisesta opiskeluhuoltosuunnitelmasta vuosille 2024–2025. Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunta on päättänyt koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelmasta.
Opiskeluhuollon sekä oppimisen ja koulunkäynnin tuen vastuualueisiin toivotaan lisää selkeyttä. Koulukohtaista arviointia tästä kokonaisuudesta tulee kehittää niin, että tuen kokonaisuuden toteutumisesta saadut tulokset voidaan käsitellä ja hyödyntää systemaattisesti sekä hyvinvointialueella että kaupungissa ja opiskeluhuollon yhteistyöryhmissä.
Kaupungin metsäohjelma tulee päivittää eri näkökulmat huomioon ottaen
Kaupungin metsäohjelman päivittäminen on ajankohtaista ja tässä työssä sekä yleiskaavassa tulee ottaa huomioon luontoympäristön eri näkökulmat/monitavoitteisuus; kuten luonnon monimuotoisuuden edistäminen, hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen sekä terveyshyödyt ja viihtyisyys.
Kaupunki on vienyt eteenpäin luontoon/ilmastoon liittyviä tavoitteita vaikuttaen myös muihin maanomistajiin. Kuitenkin eri intressiryhmien kohtaamisten järjestämistä ja osallistavan demokratian tilaisuuksia tulee järjestää lisää, jotta erityisesti lähimetsien hoitoa tehtäisiin eri intressit huomioon ottaen.
Muita arviointeja
Jyväskylä on pysynyt tällä valtuustokaudella 2021–2024 lähes samalla tasolla elinvoimaisuudessaan. Keski-Suomen yritysten T&K-investointien määrä on kasvanut, mutta yritysten liikevaihdon kasvattamisessa on haasteita.
Lisäksi arviointikertomuksessa tarkastellaan Jyväskylän seudun Puhdistamo Oy:n tavoitteiden toteutumista, joukkoliikenteen järjestämistä, kasvun ja oppimisen palveluja, kaupungin digitalisaation hankkeiden etenemistä, Jyväskylä Sinfonian siirtymistä Paviljonki-rakennukseen ja kaupunginteatteria väistötiloissa.
Arviointikertomuksen pohjana toimii kaupungin vuoden 2024 tilinpäätös. Sen osalta tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy tilinpäätöksen 2024 ja myöntää tilintarkastajien esityksen mukaisesti vastuuvapauden tilivelvollisille vuodelta 2024.
Lisätietoja
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tapani Mäki
tapani.maki(at)jyvaskyla.fi
Kaupunginreviisori Tarja Saarelainen
tarja.saarelainen(at)jyvaskyla.fi
p. 050 592 3701
Arviointikertomus 2024 - selaa verkossa