Hyppää pääsisältöön

28.4.2025

Kuva
Neljä lasta tutkii askartelutarvikkeita. Kuva Anette Aittanen
Jyväskylän varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen yhteinen asiakasraati Vaskooli kokoontuu kevätkauden viimeiseen tapaamiseen maanantaina 5.5. klo 17.30–19.00.  Tapaamisessa asiakasraatilaiset pääsevät tutustumaan Jyväskylän kristillisen koulun uudistettuihin tiloihin.

Lisäksi tapaamisessa keskustellaan ajankohtaisista aiheista, kuten varhaiskasvatuksen rakennushankkeista sekä elokuussa voimaan astuvista varhaiskasvatusmaksuihin vaikuttavista tuntiluokista.

Vaskooli käsittelee tapaamisissa yleisellä tasolla varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen liittyviä kehittämis- ja parannusehdotuksia. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa olevien lasten huoltajat voivat jättää kommentteja ja kysymyksiä Vaskoolin käsiteltäväksi osoitteeseen [email protected]. Vaskooli kokoontuu 6 kertaa toimintavuoden aikana. Mukaan Vaskoolin toimintaan voi tulla myös toimintakauden aikana. Yhteydenotot Vaskoolin sähköpostiosoitteen kautta. Toimintavuonna 2024–2025 Vaskoolissa toimii 20 jäsentä. 

Osallistu ja vaikuta Vaskoolissa    

Kasvun ja oppimisen asiakasraati Vaskooli on varhaiskasvatuspalvelujen sekä Jyväskylän perusopetuksen ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden huoltajien osallistumisen ja vaikuttamisen kanava.   
Vaskooli tarjoaa huoltajille säännöllisen mahdollisuuden osallistua varhaiskasvatus - ja perusopetuspalveluiden kehittämiseen.  Tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia aiheita ja tapaamisten aiheet suunnitellaan jäsenten ehdotusten pohjalta.  
  
Lisätietoja:    
palvelukoordinaattori Outi Kumpu, kasvun ja oppimisen palvelut, puh. 014 569 3102   
palvelukoordinaattori Lotta Markkanen, kasvun ja oppimisen palvelut, puh. 014 569 8660  
Vaskoolin verkkosivut

 

Asiasanat: