8.4.2025
Henkilöliikennetutkimus käynnistyy jälleen Jyväskylän seudulla – tietoa liikkumisesta kerätään loppuvuoden ajan

Jyväskylän kaupunkiseudulla on käynnistynyt laaja henkilöliikennetutkimus. Tutkimuksella selvitetään Hankasalmen, Jyväskylän, Laukaan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan, Uuraisten ja Äänekosken asukkaiden arjen matkoja, kulkutapavalintoja ja liikkumiskäyttäytymisen muutosta.
Edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2021. Seudullinen tutkimus liittyy samanaikaisesti toteutettavaan valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen, jonka toteutuksesta vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Osallistuminen on nyt entistä helpompaa
Tutkimukseen kutsutaan 9 000 satunnaisesti valittua yli 15-vuotiasta Jyväskylän kaupunkiseudun asukasta. Kutsuttavat saavat kirjallisen tutkimuskutsun, jossa pyydetään vastaamaan yhden arkipäivän matkoja koskeviin kysymyksiin. Taustatietojen lisäksi vastaajalta kysytään tietoja esimerkiksi matkojen pituudesta, määrästä ja ajankohdasta, kulkutavoista sekä matkan tarkoituksesta.
Kyselyyn vastaaminen on tehty aiempaa sujuvammaksi. Erityisesti sähköisen vastauslomakkeen saavutettavuutta on parannettu. Tutkimukseen kutsutut saavat kotiinsa kirjeen, joka sisältää ohjeet osallistumiseen. Tutkimukseen voi vastata voi paperilomakkeella, sähköisesti verkossa, tai osallistumalla puhelinhaastatteluun.
Satunnaisotannalla lähtevien kutsujen osoitelähteenä on Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmä ja puhelinnumeroiden osalta yleiset numeropalvelut.
Vastaamalla voit tuottaa välttämätöntä pohjatietoa liikenteen ja maankäytön suunnitteluun
Henkilöliikennetutkimuksen tuloksia hyödynnetään monipuolisesti maankäytön ja liikenteen suunnittelussa, päästövähennystavoitteiden seurannassa ja liikenne-ennusteiden lähtötietona. Jyväskylän seudun liikenneympäristön tilaa ja kehittämistyön vaikuttavuutta arvioidaan jatkuvasti. On oleellista tietää, miten seudun asukkaat liikkuvat ja miten liikennepolitiikan tavoitteet sekä erilaiset liikennejärjestelmän kehittämistoimet ovat vaikuttaneet asukkaiden arjen matkoihin ja kulkutapavalintoihin.
Tutkimus tuottaa hyvin keskeistä tietoa liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Asukkaiden vastausaktiivisuus on avain tutkimuksen onnistumisen ja siksi kutsun saaneiden toivotaan käyttävän hetken vastaamiseen riippumatta siitä, miten, millä ja kuinka paljon he tutkimuspäivänä liikkuvat.
Henkilöliikennetutkimuksen käytännön toteutuksesta ja tiedon analysoinnista vastaavat Destia Oy ja Taloustutkimus Oy. Keväällä 2027 valmistuvan tutkimuksen rahoittavat Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Äänekoski, Keski-Suomen ELY-keskus ja Keski-Suomen liitto.
Lisätietoja:
liikennejärjestelmäpäällikkö Hannu Onkila, Jyväskylän kaupunki, p. 050 471 8300, hannu.onkila(at)jyvaskyla.fi