2.4.2025
Jyväskylän hiihtokausi on päättymässä

Laajavuoren ensilumenladun kunnostusta jatketaan vielä toistaiseksi. Vähäluminen ja lauha talvi on verottanut latupohjien kuntoa nopeasti, eikä mahdollinen takatalvikaan mahdollista kunnossapidon jatkumista. Hiihtäminen kunnossapitokauden päättymisen jälkeen tapahtuu omalla vastuulla.
Kulunut hiihtokausi Jyväskylässä oli aikaisempia vuosia lyhyempi sekä katkonainen. Hiihtolatujen pohjustaminen päästiin käynnistämään vasta loppuvuodesta ja tarvittavia lumimääriä jouduttiin odottelemaan tammikuun lopulle saakka.
- Kulunut latukausi oli hankala vähäisen lumen ja sahaavan sään takia. Tällä kaudella jouduttiin jatkuvasti harkitsemaan mitkä kunnossapidon toimenpiteet ovat järkeviä, jotta laduille pääsisi hiihtämään ja samalla etteivät ohuet latupohjat menisi puhki ylläpidosta, liikuntapaikkapäällikkö Markus Virtanen kertoo.
Vähälumiset olosuhteet eivät myöskään suosineet jäälatujen ylläpitoa, ja kunnostuskerrat jääladuilla olivat harvassa tällä kaudella. Iloisia hiihdon harrastajia oli silti laduilla, ja Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut kiittää hiihtäjiä yhteisestä talvesta!
Lisätietoja:
-liikuntapaikkapäällikkö Markus Virtanen, p. 040 737 6887, markus.m.virtanen[a]jyvaskyla.fi
-liikuntapaikkamestari Janne Ahola, p. 050 5906163, janne.ahola[a]jyvaskyla.fi
-liikuntapaikkamestari Jarmo Saikkonen, p. 050 475 3980, jarmo.saikkonen[a]jyvaskyla.fi