25.3.2025
Siksi oLi LoiskiS - Lastenmusiikkiorkesterin ekat 25 vuotta 5.4.-16.11.2025

Miksi Loiskis perustettiin? Kuinka orkesteri sai nimensä ja sammakkologonsa? Millaisen kohun julkisesti tuetun lastenmusiikkiorkesterin perustaminen sai aikaan Suomen kulttuuripiireissä 2000-luvun alussa, kun maassa oli siihen saakka totuttu tukemaan vain aikuisille klassista musiikkia soittavia kokoonpanoja? Näiden kuumien kysymysten lisäksi museovieraat pääsevät eläytymään Loiskiksen ikimuistoisimpiin teoksiin, projekteihin ja konsertteihin. Näyttelyssä on esillä kuunneltavia musiikkinäytteitä, levyjä, videoita, musamaatioita, painotuotteita ja valokuvia. Lastenmuusikon arjesta kertovat orkesterin soittajien muistelut, haastattelutallenteet ja keikkakartta. Esillä on myös orkesterin käyttämiä soittimia ja puvustoa. Lisäksi yhtyeen hallinto ja toimintaa tukeneet rahoittajat esitellään lyhyesti.
Merkittävän osan näyttelystä muodostaa myös yhtyeen pitkäaikaisen solistivieraan Klovni Dodon (Jari Siljamäki) kuvataide. Esillä on Dodon värikylläisiä maalauksia ja veistoksia, joista on aistittavissa meksikolaisen naivismin vaikutteita. Näyttelykäsikirjoituksen on muokannut Hilda Ivarsin ja Oona-Emilia Enkelsaaren Siksi oLi LoiskiS - Lastenmusiikkiorkesterin ekat 25 vuotta -kirjan (julkaistaan 2025) tekstin pohjalta Keski-Suomen museon intendentti Ilja Koivisto. Näyttelyn tuottaa Keski-Suomen museo yhteistyössä Loiskiksen kanssa.
****
Idea ammattimaisen lastenmusiikkiorkesterin perustamisesta Jyväskylään syntyi Pentti Rasinkankaan ja Markku Rinta-Pollarin keskusteluissa 1990-luvun lopulla. Molemmat olivat tahoillaan pyöritelleet ajatusta, kunnes asia tuli kerran puheeksi. Orkesterin luomista varten perustettiin lopulta yhdistys 18.4.2000 ja se alkoi etsiä toiminnalle rahoitusta. Vuosien varrella kokoonpanot ovat vaihtuneet ja yhtye on tehnyt erilaisia yhteistyöprojekteja useiden solistien kanssa. Solisteina ovat vierailleet mm. Arja Koriseva, Aki Hietala, Eeva-Leena Pokela, Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Klovni Dodo, Satu Sopanen, Sari Kanala, Mikko Perkoila ja Tuomo Rannankari.
Loiskis-orkesterissa soittavat tällä hetkellä muusikot Pekka Nättinen, Tomi Nurmi, Marianne Oivo ja Leevi Pukki. Lisäksi yhdistys työllistää täysipäiväisen tuottajan Oskar Tunderbergin.
Loiskis juhlii 25-vuotista taivaltaan useilla tavoilla. Näyttelyn lisäksi juhlavuoden aikana julkaistaan yhtyeen historiasta kertova kirja, lauluja esittelevä nuottikirja sekä juhlalevy. Lisäksi järjestetään juhlakonsertteja, joista osa näyttelytilassa Aalto2-museokeskuksessa.
Näyttelyn sisältöihin liittyvät tiedustelut:
Intendentti Ilja Koivisto
Keski-Suomen museo
puh. 050 311 8879
[email protected]