Hyppää pääsisältöön

25.3.2025

Kuva
Mustien puurakenteisten kerrostalojen julkisivut. Kuva Niclas Mäkelä
Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry myöntää vuosittain tunnustuksia ansiokkaasta työstä rakennusalalla. Viime viikonlopulla järjestettyjen Jyväskylän Rakennusmessujen yhteydessä Kuokkalan Kalon -kortteli palkittiin Keski-Suomen vuoden 2024 Esimerkillisenä rakennuskohteena teemalla ”Ekologista ja kestävää rakentamista unohtamatta yhteisöllisyyttä ja esteettömyyttä”.
Kuva
Henkilöitä lavalla tunnustuksen jakotilaisuudessa. Kuva Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry

Tunnustusta luovuttamassa Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:stä Irina Hirvonen (vas.) ja vastaanottamassa hankkeen toimijat Jyväskylän kaupungilta Piia Sipinen ja Mauri Hähkiöniemi, Yrjö ja Hanna Säätiöstä Ilkka Murto ja Harri Häll sekä Collaboratoriosta Martino de Rossi ja Kristiina Kuusiluoma. Kuva: Keski-Suomen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry

- Kalon on ollut ainutlaatuinen hanke, jossa yhteinen visio on upeasti konkretisoitunut kilpailutyöstä kodeiksi korttelin asukkaille. Kalonin myötä Kuokkalan keskustaan on syntynyt merkittävä modernin puuarkkitehtuurin kokonaisuus Kuokkalan kirkon ja Puukuokan kanssa, kuvailee kaupunginarkkitehti Leila Strömberg hankketta ilahtuneena sen saamasta huomionosoituksesta.

Palkitun korttelin toteutus pohjautuu alueella vuonna 2018 käydyn Asuntoreformi-kilpailun voittajatyöhön. Kilpailun tavoitteena oli löytää tulevaisuuden ratkaisuja asumiseen, joissa yhdistyvät yhteisöllisyys, esteettömyys ja ekologisuus.

Kuokkalan Kalon koostuu viidestä puurakenteisesta asuinkerrostalosta, jonka sisä- ja ulkotilojen suunnittelussa on pyritty tukemaan asukkaiden välistä vuorovaikutusta sekä mahdollistamaan asuminen elämän eri vaiheissa. Korttelin yhteiset tilat, kuten keittiö, kuntosali ja monipuolinen korttelipiha ovat luonnollisia paikkoja asukkaiden kohtaamisille. Rakennusten suunnittelussa muun muassa ovien ja kulkureittien suunnittelulla on pyritty tukemaan asukkaiden kohtaamisia.

Kuva
Asuinkorttelin sisäpihaa. Kuva Niclas Mäkelä

Kuokkalan Kalonin korttelissa on asuinkerrostalojen yhteinen sisäpiha erilaisine toimintoineen. Kuva: Niclas Mäkelä

Esteettömyys puolestaan on huomioitu kaikissa tiloissa: asuntojen suunnittelussa on huomioitu helppo kalustettavuus ja muunneltavuus ja yksi taloista on suunniteltu erityisesti muistioireisia ajatellen.

-  Asumisen tarpeet ovat moninaistuneet ja moninaistuvat tulevaisuudessa yhä lisää. On hienoa, miten aikaa kestävä asuminen on huomioitu Kalonissa; kortteli palvelee eri ikäisten asukkaiden tarpeita ja huomioi myös elämäntilanteiden muuttumisen. Kalonissa kodin neliöt jatkuvat sekä yhteisiin tiloihin että sisäpihalle ja mahdollistavat ystävien ja tuttavien tapaamisen, harrastamisen sekä aktiivisena pysymisen, joka erityisesti ikääntyvillä on yksi hyvinvoinnin ja hyvän ikääntymisen tekijöistä, kuvailee asumisen asiantuntija Piia Sipinen.

Rakentamisessa puolestaan on huomioitu sen aiheuttamat ympäristövaikutukset. Massiivipuurakentaminen itsessään pienentää rakentamisen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä sitoessaan hiiltä rakennukseen. Kiertotaloutta on edistetty esimerkiksi hyödyntämällä viereiseltä tontilta puretun rakennuksen betonimurske Kalon-korttelin täyttökerroksena. Rakentamisessa on hyödynnetty myös tehokkaasti ylijäämämateriaaleja: massiivipuuelementtien hukkapaloista on valmistettu ulkokalusteita ja väliseiniä. Korttelissa hyödynnetään ympäristöystävällisiä energianlähteitä, maalämpöä ja aurinkopaneeleja.

Kortteli on toteutettu yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja monialaisen asiantuntijaryhmän kanssa. Palkinnon saivat kaupungin lisäksi hankkeen rakennuttaja Yrjö ja Hanna Säätiö, arkkitehtisuunnittelusta vastannut Collaboratorio Oy sekä pääurakoitsijana toiminut JVR-Rakenne Oy.

- Innostus ja halu kehittää on ollut yhtäläinen kaikilla hankkeen osapuolilla. Yhteistyö useita vuosia kestäneellä matkalla on sujunut sitoutuneesti, kaikkia osapuolia kuunnellen ja toisia sparraten, tästä kiitos kumppaneille! Ikääntyvän väestön määrä kasvaa Jyväskylässä voimakkaasti tulevina vuosina, joten Kalonin kaltaisille ikäystävällisten asuinympäristöjen kehittämishankkeille on tarvetta myös tulevaisuudessa, arvioi Strömberg.

Lisätiedot

Piia Sipinen
asumisen asiantuntija
p. 040 588 5638
piia.sipinen(at)jyvaskyla.fi