14.3.2025
Loisketta, lasia, aistien iloittelua ja kotien taideaarteita Jyväskylän museoissa

Suomen käsityön museon näyttelyt tuovat talveen hellintää aisteille monessa muodossa. Yhdessä Taiteilijat O:n kanssa toteutetussa Aistinvarainen-näyttelyssä saa kerrankin tutkailla taideteoksia käsin. Näyttelyn materiaalilähtöisissä teoksissa on käytetty muun muassa lasia, puuta, tekstiiliä, keramiikkaa sekä eri kierrätysmateriaaleja. Näyttely tuo esiin, kuinka taiteellinen ilmaisu rakentuu konkreettisesta vuorovaikutuksesta materiaalien kanssa – kosketuksesta, joka muovaa sekä teosta että sen tekijää. Mukana on 17 taiteilijaa. Näyttely on esillä 27.4. saakka.
Lisäksi ikkunagallerian näyttely Nuppu Print Company ilahduttaa värikkäillä kuoseillaan, joihin inspiraatio ammennetaan suomalaisesta luonnosta. Myyntinäyttely on esillä 18.5. saakka.
Suomen käsityön museoon avautuu kesäkuussa 2025 myös täysin uudistuneet pysyvät näyttelyt Kädenjälki - Taidon kertomaa ja Ajaton perinne - Suomalainen kansallispuku.

Aalto2-museokeskus hemmottelee kävijäänsä usealla vaihtuvalla näyttelyllä kevään korvalla. Lasitaiteilija Erkki Vesanto -näyttelyssä sukelletaan taiteilija Erkki Vesannon uraan. Hän oli ensimmäinen suomalaiseen lasitehtaaseen vakituiseen työsuhteeseen palkattu muotoilija ja teki elämäntyönsä suomalaisen lasin parissa Iittalan lasitehtaalla. Näyttely on esillä 11.5. saakka.
Nykykuvataiteilija Marjo Hallilan näyttely Teoksia on matka menneen ja tulevan rajapinnoilla. Se avaa näkymän Hallilan monialaiseen ja kokeilevaan työskentelyprosessiin sekä kokoaa yhteen Hallilan teoksia eri vuosilta luoden katsauksen hänen uransa keskeisiin teemoihin ja materiaaleihin. Vanhat ja uudet teokset muodostavat tilallisen ja ajallisen kokonaisuuden, jossa mennyt ja tuleva kohtaavat. Näyttely jatkuu 20.4. saakka.
Siksi oLi LoiskiS – Lastenmusiikkiorkesterin ekat 25 vuotta -näyttely vie jyväskyläläisen lastenmusiikkiorkesterin värikkääseen toimintaan ja historiaan niin että loiskahtaa. Näyttelyssä on esillä kuunneltavia musiikkinäytteitä, levyjä, videoita, musamaatioita, painotuotteita ja valokuvia. Lastenmuusikon arjesta kertovat orkesterin soittajien muistelut, haastattelutallenteet ja keikkakartta. Esillä on myös orkesterin käyttämiä soittimia ja puvustoa. Näyttely on esillä 5.4.-16.11.2025.

Jyväskylän taidemuseon kevätkauden näyttelyissä on luvassa niin keskisuomalaisten kotien taideaarteita kuin rakastettujen suomalaistaiteilijoiden helmiä. Näyttelyihin voi tutustua 27.4. saakka.
Kotien taidetta -näyttely tuo ensimmäistä kertaa nähtäville keskisuomalaisten kotien rakkaimpia taideaarteita. Näyttelyssä on esillä perhekalleuksia sekä elämän varrella iloissa ja suruissa kulkeneita, itse tehtyjä sekä ammattitaiteilijoilta hankittuja teoksia. Näyttelyssä pääsevät esille myös teoksiin liittyvät tarinat ja muistot omistajiensa kertomina. Teokset on valinnut vapaaehtoisista koostuva raati 240 ehdotuksen joukosta.
Ajaton kauneus -näyttelyssä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rakastettujen suomalaistaiteilijoiden teokset avaavat katsojalle ikkunan aikakauden naiskuvaan mallina ja muusana, sekä naistaiteilijoiden nousuun. Näyttelyn kohokohtina ovat mm. Helene Schjerfbeckin ja Albert Edelfeltin tunnetut maalaukset, jotka ovat yleensä nähtävillä vain Jyväskylän kaupungintalolla. Rinnalla näyttelyssä kulkevat muutamat nykytaiteen teokset.

Käsityöläismuseo Toivolan vanhalla pihalla tarjoaa kurkistuksen jyväskyläläiseen käsityöläisen elämään 1800-luvulla. Tarjolla on tarinaa ja menneen ajan tunnelmaa ihan ilmaiseksi. Mitä ihmettä Kupariseppä touhusi talossansa ja miten mahtui kupariseppä Sjöblomin monilapsinen perhe saman katon alle kisällin, oppipojan, hyyryläisen ja talossa vierailevien asiakkaiden kanssa?

Museoista voi varata myös opastuksia ja työpajoja omalle porukalle. Ryhmävaraukset Suomen käsityön museoon, Jyväskylän taidemuseoon ja Aalto2-museokeskukseen kunkin museon kautta.
Aalto2-museokeskus
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
aalto2.museum
Ryhmävaraukset ja opastukset.
Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, Jyväskylä
jyvaskyla.fi/taidemuseo
Ryhmävaraukset ja opastukset.
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä
craftmuseum.fi
Ryhmävaraukset, opastukset ja työpajat.
Käsityöläismuseo
Cygnaeuksenkatu 2, Jyväskylä
jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/tervetuloa/museoperheemme/kasityolaismuseo
Museot palvelevat ti-su klo 11-18.
Käsityöläismuseon aukioloajat verkosta