Hyppää pääsisältöön

20.2.2025

Kuva
AaltoAlvarin 50 metrin allas. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut
AaltoAlvarissa maanantaisin järjestettävä LiikuntaLaturin uintivuoro keskeytetään toistaiseksi viikosta 10 alkaen. Vuoroa ei järjestetä talvilomaviikolla.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut keskeyttää toistaiseksi 13–19-vuotille nuorille tarkoitetun LiikuntaLaturin uimahallivuoron Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarissa. Uintivuorolle on päässyt uimaan maksutta maanantaisin klo 16.00–17.15 välisenä aikana. Vuoron keskeytymisen syynä on pitkään jatkunut häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta. Uintivuoro on ollut erittäin suosittu nuorten keskuudessa, ja vuoro on tuonut viikoittain reilu sata nuorta uimaan AaltoAlvariin.   

-Tilannetta on yritetty ratkaista lisäämällä valvontaresurssia vuoron ajaksi. Tilanteisiin puuttumisen lisäksi nuoria on ohjeistettu toimimaan uimahallin sääntöjen sekä hyvien tapojen mukaisesti. Näillä toimilla ei kuitenkaan ole voitu poistaa pienten yksittäisten ryhmien aiheuttamaa häiriötä ja ilkivaltaa, jonka vuoksi on tehty päätös keskeyttää kyseinen vuoro, harmittelee liikuntapalvelupäällikkö Kirsi Pelo-Arkko.

Nuoret pääsevät jatkossakin uimaan maksuttomasti LiikuntaLaturin omalla uintivuorolla. Uintivuoro järjestetään tiistaisin Vaajakosken uimahalli Wellamossa ja vuoro sisäänpääsy klo 16.00–17.00 välillä. AaltoAlvarissa maanantaisin ja torstaisin klo 16.00–17.15 olevat nuorten kuntosalivuorot ja muut LiikuntaLaturin vuorot jatkuvat normaalisti. 

Lisätietoa LiikuntaLaturin toiminnasta sekä koulupäivien yhteydessä järjestettävästä harrastustoiminnasta löytyy Jyväskylän kaupungin verkkosivuilta.  

13–19-vuotiaiden nuorten LiikuntaLaturi

Lasten ja nuorten HarrastusLaturi 

 

Lisätietoja: 

-liikuntapalvelupäällikkö Kirsi Pelo-Arkko, p. 040 354 0580, kirsi.pelo-arkko[a]jyvaskyla.fi 
-vastaava liikunnanohjaaja Eero Simonen, p. 050 522 6829, eero.simonen [a]jyvaskyla.fi 

Asiasanat: