Hyppää pääsisältöön

6.2.2025

Kuva
Viitaniemen pintavesilaitoksen kaavamuutoksen rajaus ilmakuvassa. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu
Tiistaina 11.2. kokoontuva Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta käsittelee Viitaniemen pintavesilaitoksen laajentamisen mahdollistavaa kaavamuutosta. Lisäksi käsiteltävänä on Länsi-Palokan liikuntapuiston ympäristön kaavamuutos, jossa luonnosvaiheen jälkeen suunnitteluratkaisusta on vähennetty asuinrakentamista.

Viitaniemen pintavesilaitosta laajennetaan

Viitaniemessä sijaitseva Alva-yhtiöt Oy:n pintavesilaitos on yksi kolmesta Jyväskylän päävedentuotantolaitoksista. Yhdessä parhaillaan suunnitteilla olevan Taulumäen vesitornin toteuttamisella ja pintavesilaitoksen kehittämisellä varmistetaan kaupunkilaisten vedensaanti ja riittävyys myös tulevaisuudessa. Pintavesilaitoksen laajennus on suunnitteilla nykyisen laitoksen viereen ja edellyttää tontilla sijaitseva toimitilarakennuksen purkamista. Muutoksen myötä rakennusoikeuden määrä lisääntyy tontilla 12 200 kerrosalaneliömetristä 22 000 kerrosalaneliömetriin. 

Tutustu Viitaniemen pintavesilaitoksen kaavamuutokseen

Länsi-Palokan liikuntapuiston ympäristöön päiväkoti ja asumista

Länsi-Palokassa Ruokkeentien ja Saarenmaantien ympäristöön on suunnitteilla koko kaupunkia palveleva liikuntapuisto, jonka ympäristöön rakentuu monipuolista asumista. Kaavaratkaisussa alueelle on varattu paikka myös päiväkodille sekä tutkittu liikennejärjestelyjä. Luonnosvaiheen jälkeen kaavaratkaisuun on tehty muutoksia tarkentuneiden selvitysten ja saadun palautteen perusteella. Alueelle laaditun rakennettavuusselvityksen perusteella Saarenmaantien länsipuolella olevan varikkoalueen täyttömaa on osoittautunut rakennettavuudeltaan ennakoitua heikommaksi, minkä vuoksi alueelle ei osoiteta uutta asuinrakentamista. Myös päiväkodille varattua tonttia sekä Ruokkeentien varteen sijoittuvaa kerrostalokorttelia on ehdotusvaiheen kaavaratkaisussa siirretty lähemmäs risteysaluetta rakennettavuudeltaan edullisempaan paikkaan. Täyttöalue on puolestaan osoitettu virkistysalueeksi, johon voidaan toteuttaa liikunta- ja virkistyspalveluita.

 Tutustu Länsi-Palokan liikuntapuiston ympäristön kaavamuutokseen

Kuva
Länsi-Palokan ympäristön kartta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Kokouksessa käsitellään myös vuoden 2024 kunnallistekniikan investointimäärärahan uudelleenbudjetointia vuodelle 2025.  Summa on vajaa 2,9 miljoonaa euroa. Esimerkiksi osa paikallisliikennekeskuksen ja Kilpisenkadun suunnitelluista töistä ja Anttoninkadun saneeraus siirtyivät kuluvalle vuodelle.  

Esityslista ja pöytäkirja  

Kaikki kaupunkirakennelautakunnan kokoukseen etenevät asiat ovat luettavissa liitteineen lautakunnan kokouksen esityslistalta. Linkit kokouksen esityslistaan ja pöytäkirjaan löytyvät toimielinten verkkosivulta

Materiaalit ovat pdf-tiedostomuodossa.