Hyppää pääsisältöön

30.1.2025

Kuva
Näkymää vesistöön ja metsiin. Puisen näköalatornin kaide etualalla. Kuva Tiina Mäkinen
Jyväskylän kaupunki ja paikalliset maanomistajat sopivat perjantaina 31.1. ulkoilureitistä, joka johtaa Korpilahden Oravivuoren laella sijaitsevalle Struven kolmiomittausketjun Puolakan mittauspisteelle ja siellä sijaitsevalle puiselle näkötornille. Toimituskokous pidetään Korpilahdella Alkio-opistolla. Virallisen reittitoimituksen tekee Maanmittauslaitos.

– Polku Puolakan näköalatornille on ollut olemassa kauan, mutta se ei ole ollut virallisesti ylläpidetty reitti. Virallistamisen avulla reittiä on mahdollista tehdä tunnetuksi sekä samalla edistää luonnossa liikkumista ja kulttuurimatkailua kiinnostavissa luontokohteissa, kertoo viherpalvelupäällikkö Tiina Mäkinen Jyväskylän kaupungilta. 

Nyt vahvistettavassa reitissä erityistä on se, että reitin alueen omistavat yksityiset maanomistajat. Useimmiten vastaavat virkistysalueet ja reitit sijaitsevat kaupungin tai kunnan mailla. Ulkoilureittitoimitusta on valmisteltu ja toteutettu hyvässä yhteistyössä maanomistajien, Jyväskylän kaupungin, Maanmittauslaitoksen, Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen, Museoviraston sekä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Virallisen reittitoimituksen myötä reitti merkitään pysyvästi Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistörekisteriin, ja maanomistajat saavat kaupungilta rahallisen korvauksen reittiin luovutetusta maa-alasta.

Reittiä kohennetaan kesän aikana

Reitti kulkee yksityisen luonnonsuojelualueen halki. Selkeästi maastoon merkittynä se myös estää luonnonympäristön hallitsematonta kulumista alueella. Kesällä 2025 kaupunki parantaa reittiä ja sen ympäristöä retkeilytarpeisiin. Alueelle rakennetaan muun muassa ulkokäymälä ja pysäköintialue. Loppukesälle 2025 reitille on suunnitteilla toimintaa Struven ketjun maailmanperintökohteeksi julistamisen 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä. 

Luonnossa liikkumisen mahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen ja liikuntaelämyksien lisääminen ovat myös kaupungin uuden liikkumisohjelman tavoitteita. Liikkumisohjelmassa tavoitellaan paitsi liikkumisen esteiden vähentämistä, myös erilaisten motivaattorien löytämistä. Luontoliikuntaa edistämällä saadaan aktivoitua monia sellaisia, joita esimerkiksi perinteinen urheiluseuratoiminta ei saa liikkeelle. Ulkoilureitit ovatkin jyväskyläläisten suosituimpia liikuntapaikkoja heti kevyen liikenteen väylien jälkeen, sillä kaksi kolmasosaa kaupunkilaisista käy ulkoilureiteillä kuukausittain. 

Struven ketju on Unescon maailmanperintökohde

Maapallon mittanauhaksikin kutsuttu 1800-luvulla mitattu Struven ketju on valittu vuonna 2005 Unescon maailmanperintökohteeksi. Kokonaispituutta ketjulla on 2800 kilometriä ja sen vajaa kolmesataa mittauspistettä sijoittuvat kymmenen eri valtion alueelle. Suomessa kolmiomittausketjun vaalimisesta vastaa Maanmittauslaitos. Puolakan mittauspiste on ollut Struven ketjun alusta saakka yksi Suomen geodeettisista peruspisteistä. Se on myös valittu yhdeksi Struven kolmiomittausketjun edustavimmaksi esimerkkipisteeksi Suomessa. Puolakan piste on lisäksi muinaismuistolain mukainen muinaisjäännös, ja siksi suoja-alueineen rauhoitettu.

Oravivuoren reittiä rahoitetaan Muukan perikunnan perintörahalla, joka on lahjoitettu Jyväskylän kaupunkirakenne- ja sivistyspalveluille luonto- ja kulttuurikohteiden kohentamista ja ylläpitoa varten. 

 

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki
viherpalvelupäällikkö Tiina Mäkinen
p. 050 472 8655
tiina.makinen[at]jyvaskyla.fi
 

Maanmittauslaitos
toimitusinsinööri, tuotantopäällikkö Ilkka Laakso
p. 0408615022
ilkka.laakso[at]maanmittauslaitos.fi

maailmanperintökoordinaattori Ulla Mikkanen
p. 040 80 11 261
ulla.mikkanen[at]maanmittauslaitos.fi