Hyppää pääsisältöön

29.1.2025

Kuva
Puistokadun päiväkotikoulun vanha osa. Kuva Jyväskylän kaupunki
Myös läheisessä Tapiolan päiväkodissa siirryttiin sisätiloihin ja lukittiin ulko-ovet.

Puistokadun päiväkotikoululla pidettiin tänään 29.1. ulko-ovet lukossa ja pysyttiin sisätiloissa kello 10.30–11.15. Poliisilla oli Puistokadun päiväkotikoulun läheisyydessä tehtävä, jonka johdosta päiväkotikoulua ohjeistettiin pitämään kiinteistön ulko-ovet lukittuna. Päiväkotikoulun oppitunnit ja lapsiryhmien toiminta sujuivat ovien lukituksen aikana normaalisti. Myös lähellä sijaitsevassa Tapiolan päiväkodissa siirryttiin sisätiloihin ja lukittiin päiväkodin ulko-ovet varotoimenpiteenä. Puistokadun päiväkotikouluun tai Tapiolan päiväkotiin ei kohdistunut uhkaa eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa Puistokadun päiväkotikoulun tai Tapiolan päiväkodin väelle.

Huoltajat ovat saaneet Edlevo- ja Wilma-viestit tapahtuneesta ja siitä, kuinka asiaa käydään läpi lasten kanssa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteisten käytänteiden mukaisesti.  

Lisätietoja: 
rehtori Markus Suni, Puistokadun päiväkotikoulu, puh. 050 4534657 
päiväkodin johtaja Elina Moisio, Puistokadun päiväkotikoulu, puh. 050 4776007 
päiväkodin johtaja Johanna Pajunen, Tapiolan päiväkoti, puh. 050 4068387 
 

Asiasanat: