Hyppää pääsisältöön

28.1.2025

Kuva
Kaksi lasta, päähenkilöt elokuvasta Risto Räppääjä ja kaksoisolento, juoksevat ulkona ja katsovat yläviistoon taivaalle päin. Kuva Solar Films - Cata Portin
Kiertävä elokuvateatteri Kino Metso saapuu lauantaina 15.2. Tikkakoskelle. Tikkakosken yläkoulun kulttuurisalissa järjestettävä elokuvatapahtuma on suunnattu kaikenikäisille.

Päivän ensimmäisenä elokuvana kello 14 on koko perheelle suunnattu Risto Räppääjä ja kaksoisolento (S), joka on Suomen ensi-illassa edellisenä päivänä. Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun kirjasarjan saman nimiseen kirjaan. Elokuvan päärooleissa nähdään Risto Räppääjänä Aleksi Johansson ja Nelli Nuudelipäänä Alma Järvensivu. Elokuvan on ohjannut Samuel Harjanne, käsikirjoittaneet Tiina ja Emma Nopola. Musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen ja laulujen sanat ovat Matias Nopolan kynästä. 

Kello 17 vuorossa on toiminnallinen draamakomedia Thelma (K7), joka kertoo 93-vuotiaasta isoäiti Thelmasta, joka joutuu puhelimessa hänen lapsenlapsekseen tekeytyvän huijarin uhriksi. Thelma päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä saadakseen omaisuutensa takaisin. Elokuvan on ohjannut Josh Margolin ja pääosaa näyttelee June Squibb.  

Liput voi varata ennakkoon osoitteessa ksek.fi/tikkakoski. Lippujen ovimyynti alkaa 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Lippujen hinnat näytöksiin ovat 12,5 € / 14,5 €.

Tapahtuman ajan koulun aulassa on Tikkakosken MLL:n järjestämä kahvio. Elokuvatapahtuman järjestävät Keski-Suomen elokuvakeskus ja Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut.

Lisätietoja: 
Päivi Kaski, kulttuurituottaja, paivi.kaski(at)jyvaskyla.fi, p. 040 738 3450