Hyppää pääsisältöön

23.1.2025

Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen
Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan 29.1.2025 asialistalla muun muassa kulttuuri- ja kansalaistoiminnan kumppanuussopimukset, Jyväskylä Sinfonian intendentin viran aukijulistaminen, Gradian oppilaspaikkasopimus vuodelle 2025, liikuntapalvelujen tilavuorojen jakokäytänteet sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen investointien uudelleenbudjetointi.

Kulttuuritoiminnan kumppanuussopimukset vuodelle 2025

Jyväskylän kaupungin kulttuuritoiminnan kumppanuussopimuksiin on varattu vuodelle 2025 kaikkiaan 1 027 400 euroa. Lautakunnalle esitetään, että sopimuksia jatketaan pääosin edellisvuoden tason mukaisesti. 

Lautakunnan päätettäväksi tuodaan viisi kulttuuritoiminnan kumppanuussopimusesitystä. Muutoksena aiempaan on sopimuksissa on uusi kumppanuussopimus Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry:n (Kulttuuritalo Villa Rana) kanssa. Viisi esitettyä kumppanuussopimusta ovat: Avoimen tiedon keskus / Keski-Suomen luontomuseo 30 000 €, Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry (Kulttuuritalo Villa Rana) 100 000 €, Jyväskylän Tanssiopisto – Jyväskylän Tanssiyhdistys ry 35 000 €, Suomen ilmavoimamuseosäätiö sr 50 000 €, sekä Taito Keski-Suomi ry 25 500 €. 

Kaupungilla on lisäksi voimassa kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 17.1.2024, § 1 päätetyt kumppanuussopimukset vuoden 2025 loppuun saakka seuraavien taiteen vapaan kentän toimijoiden kanssa. Toimijan perässä vuodelle 2025 maksettava avustussumma: Eurooppa Neljä Teatterin Kannatus ry 31 000 €, Jyväskylän Festivaaliyhdistys ry 129 000 €, Jyväskylän Taiteilijaseura ry 22 000 €, Keski-Suomen Alueooppera ry 21 000 €, Keski-Suomen elokuvakeskus ry 25 500 €, Keski-Suomen kirjailijat ry 21 000 €,  Keski-Suomen Tanssin Keskus ry 31 000 €,  Loiskis ry 39 000 €,  Luovan valokuvauksen keskus ry 20 000 €, Tanssiryhmä Off/Balance ry 20 000 €, Teatterikone Osk 21 000 €, Yläkaupungin Yö ry 23 400 €. Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan 4.12.2024 (§ 64) päätöksen mukaisesti Sirkus- ja monitaideyhdistys Company Uusi Maailma ry:n kumppanuussopimus irtisanottiin päättymään 31.1.2025.

Määrärahaan kuuluvat lisäksi myöhemmin lautakunnan päätettäväksi tuleva Alvar Aalto -säätiön kumppanuussopimus sekä voimassa oleva yhteistyösopimus Jelmu ry:n kanssa.

Kansalaistoiminnan kumppanuussopimukset 2025

Jyväskylän kaupungin kansalaistoiminnan kumppanuussopimuksiin on varattu 197 900 euroa vuodelle 2025. Kumppanuussopimukset neuvotellaan vuosittain ja ne ovat tyypiltään toiminta-avustuksia.  

 Lautakunnan päätettäväksi ehdotetut kansalaistoiminnan kumppanuussopimukset vuodelle 2025 ovat:  Huhtasuon ASA ry 13 600 €, Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys ry 14 200 €, Keltinmäen ja Myllyjärven asukkaat ry 10 000 €,  Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry 75 000 €, Monikulttuurikeskus Gloria ry 85 100 €.

Jyväskylä Sinfonian intendentin viranhaku

Lautakunnalle esitetään Jyväskylä Sinfonian intendentin viran laittamista julkiseen hakuun. Haastatteluryhmään esitetään nimettäväksi kolme lautakunnan edustajaa sekä viranhaltijoista toimialajohtaja Eino Leisimo ja henkilöstöpalveluiden edustus. Tavoitteena on, että lautakunta valitsee intendentin kevään 2025 aikana. Virantoimitus alkaa tämän jälkeen sopimuksen mukaan.

Kaupunginorkesterin intendentti johtaa orkesterin toimintaa ja henkilöstöä sekä kehittämistoimintaa, vastaa toiminnan suunnittelusta, valvonnasta sekä tuloksellisuudesta, suunnittelee ja valvoo talousarvion toteutumista sekä toimii orkesterin edustajana kunnallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Virka tulee avoimeen hakuun orkesterin edellisen vakituisen intendentin Emma Anttilan siirryttyä Naantalin musiikkijuhlien johtoon marraskuussa 2024. Tällä hetkellä intendentin määräaikaista sijaisuutta hoitaa vt. intendentti Inka Puhakka.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa tehtävä oppilaspaikkasopimus vuodelle 2025 

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian välillä on vuosittain uusittava oppilaspaikkasopimus lapsille ja nuorille suunnatun taiteen perusopetuksen järjestämisestä ja kehittämisestä musiikissa ja tanssissa. Jyväskylän kaupungin talousarviossa oppilaspaikkasopimuksen summaksi on budjetoitu 470 000 euroa, mitä myös esitetään lautakunnalle sopimuksen suuruudeksi vuodelle 2025.

Jyväskylän liikuntapalvelujen hallinnoimien tilojen vuorojakokäytänteet

Lautakunnalle tulee päätettäväksi myös liikuntapalvelujen vuorojen jakokäytänteet. Kriteereihin ei esitetä merkittäviä muutoksia, mutta kokonaisuuteen on tehty joitakin lisäyksiä ja tarkennuksia.

Vuoronjaon määritelmiin on lisätty erillisenä kohtana pitkäaikaiset vakiovuorosopimukset ja niiden vaikutus vuoronjakoa määrittäviin asioihin. Sopimusmallia on tällä hetkellä pilotoitu Palokan voimisteluhallissa ja seuraavaksi sopimuksia tullaan tekemään Huhta- sekä Vehkahalliin. Pidempiaikaiset vuorosopimukset tehdään aina määräajaksi ja sopimukset ovat osa vuoronjaon viranhaltijapäätöstä. Pidempiaikaisten vuorosopimusten malli voisi jatkossa laajentua useampiin liikuntaolosuhteisiin.

Jakoperusteisiin on myös lisätty maininta tila- ja lajikohtaisista poikkeuksista sekä määritelty lasten ja nuorten harjoitusvuoroille loppumisaika. Lasten ja nuorten harjoitusvuorot pyritään sijoittamaan arkisin alkuiltaan klo 16 alkaen ja loppuen viimeistään klo 21. Tila- ja lajikohtaiset poikkeukset ovat kuitenkin mahdollisia. Lasten ja nuorten harjoitusvuorojen ikäraja on nostettu 20-ikävuoteen, mikä on nyt sama kuin liikuntapalvelujen hinnastossa.  

Jakoperusteisiin on myös tarkennettu kohtaa hoitamattomien maksuvelvoitteiden vaikutuksesta vuorojen saantiin. Vuoronjakoa määrittäviin asioihin esitetään lisämainintana myös kirjausta tilojen soveltuvuudesta lajiin sekä olosuhdepainotus kilpa- ja harrasteurheiluun. Määrittäviä tekijöitä ovat muun muassa liikuntatilan varustelutaso ja koko. Erityisesti vuorojen jakoon vaikuttavat tietyn sarjatason joukkueiden kohdalla mm. lajiliiton harjoitteluja kilpailuolosuhteille asettamat kriteerit. Liikuntapalvelut voi vuoronjaossa painottaa kilpa- ja harrasteurheilun eri olosuhteisiin. Tarvittaessa huomioon otettaisiin mahdollisuuksien mukaan myös lajikohtainen kilpailukausi niin, että kilpailukaudella olevat seurat ovat etusijalla. 

Vuorojen peruutuksiin esitetään lisättäväksi pykälä ylivoimaisesta esteestä (force majeure), jonka mukaan varaajalla ei ole oikeutta vaatia vuokranantajalta vahingonkorvausta ylivoimaisen esteen välittömistä tai välillisistä vahingoista, viivästymisistä tai kustannuksista.

Kulttuuri- ja liikuntapalvelujen investointimenojen uudelleenbudjetointi vuodelle 2025

Lautakunnalle esitetään vuodelle 2024 varattujen investointimenojen uudelleenbudjetointia tälle vuodelle useamman miljoonan euron edestä. Suurimpana yksittäisenä summana on Harjun stadionin peruskorjaukseen vuodelle 2024 varatusta reilusta 7 miljoonasta eurosta noin 5,5 miljoonan euron siirtäminen tälle vuodelle. Perusteluna se, että stadionin rakennustöitä ei päästy aloittamaan alustavan suunnitelman mukaisesti loppukesästä 2024, vaan suunnittelun tarkentuessa ne siirtyivät tälle vuodelle. Uudelleenbudjetointeja esitetään myös muun muassa Suomen käsityön museon perusnäyttelyn rakentamiseen 311 000 euroa, joka jäi vuodelta 2024 käyttämättä rakennustöiden viivästyttyä. Muita pienempiä uudelleenbudjetointeja esitetään Jyväskylä Sinfonialle, Lyseon museolle ja kirjastopalveluille. 

Lisäksi esityksessä todetaan, että kaupunginteatterin väistötiloihin sekä peruskorjattavaan teatteriin tarvittavan esitystekniikan (valot, äänitekniikka, näyttämötekniikka) hankinta ylitti monivuotiseen investointihankkeeseen viime vuodelle varatun talousarvion n. 591 000 eurolla, mutta ylityksestä huolimatta investointihankkeen kokonaisuus pysyy sille määritellyssä budjetissa.  

Kokouksen koko esityslista verkossa

Kokouksessa käsitellään lisäksi vuotuinen selonteko sivistyspalvelujen keskeisistä riskeistä, kulttuuri- ja liikuntajohtajan viran lakkauttaminen, Keski-Suomen Urheiluharjoittelukeskussäätiön valtuuskunnan kokoonpano, yksi oikaisuvaatimus sekä ilmoitusasiat.

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa liitteineen verkossa: https://jyvaskyla.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kulttuuri_ja_liikuntalautakunta Kokouksen virallinen pöytäkirja julkaistaan torstaina 6.2.2025 


Lisätietoja:

Jyväskylän kaupunki,

- Lautakunnan esittelijä, sivistyspalvelujen toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987