20.1.2025
Hallintokorttelin katujen kunnostus jatkuu talvikaudella Kilpisenkadulla

Työt painottuvat aluksi Kirkkopuiston puoleiseen reunaan, jonka jälkeen siirrytään kadun vastakkaiselle puolelle. Kulku kiinteistöihin säilyy koko työn ajan, mutta muutoksia kulkureitteihin ja pysäköintiin tulee työn edetessä.
Talven aikana tehdään valmistelutöitä myös paikallisliikennekeskuksen saneerausta varten Vapaudenkadulla. Työt painottuvat Kilpisenkadun puoleiseen reunaan. Myöhemmin työalue laajenee Asemakadun suuntaan.
Kilpisenkadun töiden yhteydessä valmistellaan Kirkkopuiston kunnostusta
Kirkkopuiston kunnostuksen valmistelevia töitä toteutetaan talvikaudella Kilpisenkadun töiden yhteydessä. Ennakkoon tehtävät työt sijoittuvat Kilpisenkadun puoleiselle reunalle, jossa puistoa rajataan työmaa-alueeksi. Työt alkavat tammikuun aikana. Talven valmistelutöiden vaikutus kulkureitteihin on vähäinen Kirkkopuiston osalta.
Puistoalueella tehdään valaistukseen ja tapahtumasähköihin liittyviä kaapelointitöitä. Lisäksi Kirkkopuiston kunnostuksen yhteydessä uusittavalle wc:lle rakennetaan valmiiksi vesi- ja viemäriliittymät ja uuden leikkialueen paikka valmistellaan keväällä alkavaa rakentamista varten.
Lisätiedot
Katutyöt:
- rakennuttajainsinööri Päivikki Komsi-Viheri
p. 040 674 2995
paivikki.komsi-viheri[at]jyvaskyla.fi - vastaava työnjohtaja Jonne Puurtinen
p. 050 548 0482
jonne.puurtinen[at]jyvaskyla.fi
Kirkkopuisto:
- viherrakennuttaja Jarmo Toikkanen, p. 050 527 8090, jarmo.toikkanen[at]jyvaskyla.fi
- vastaava työnjohtaja Jonne Puurtinen, p. 050 548 0482, jonne.puurtinen[at]jyvaskyla.fi