13.1.2025
Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden tavoitteet ylittyivät vuonna 2024 merkittävästi

Nuorten kohtaamiskertoja kertyi alueellisessa nuorisotyössä 47 915, tavoitteen ollessa 38 000. Alueellinen nuorisotyö kattaa mm. nuorisotilojen, liikkuvan nuorisotyön ja loma-ajan toiminnan. Myös koulunuorisotyön kohtaamiskerrat ylittivät tavoitteen huomattavasti: kohtaamiskertoja oli 95 708, kun tavoite oli 60 000. Kasvua edellisestä vuodesta oli n. 8000 kohtaamisen verran. Nuorisotyöllinen kohtaaminen ei ole sama kuin käyntikerta.
Erityisnuorisotyössä ja etsivässä nuorisotyössä työtä kohdennetaan kaikista heikoimmassa asemassa oleviin nuoriin. Vahvemmin tuettuja ja ohjattuja nuoria oli 878 eri nuorta (tavoite 740 eri nuorta). NEET-tilanteessa, eli koulutuksen ja työn ulkopuolella, olevien nuorten osuus etsivän nuorisotyön tavoittamien nuorten kokonaismäärästä oli 79 %, kun tavoitetasona oli vähintään puolet. Etsivän nuorisotyön tavoittamat nuoret olivat tyytyväisiä palveluun ja kokonaisarvosana 4,6 / 5 palvelun laadusta on valtakunnallisella tasolla.
Työpajatoimintaan osallistuvien nuorten määrä ja Ohjaamon käyttökerrat ylittivät myös tavoitetasot. Ohjaamo Jyväskylä saavutti valtakunnallisessa palvelun laatua mittaavassa kyselyssä kiitettävän tuloksen. Nuorisopalveluiden työpajatoimintaan osallistuvien nuorten määrä oli 371 (tavoite 360) vuonna 2024. Nuorten sosiaalinen vahvistuminen oli myös korkealla tasolla, sillä paikallisen tuloksen 99 % arvioitiin olevan selvästi valtakunnallista tasoa (95 %) parempi.
Nuorista valmentautujista 75 % sijoittui positiivisesti pitkässä (1–2 vuoden) seurannassa. Mittauksessa käytetään valtakunnallista Sovaria – sosiaalisen vahvistumisen mittaria, joka tuottaa tietoa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan laadusta ja vaikutuksista elämäntaitoihin.
Tavoitteiden ylittymisen taustalla useita tekijöitä
- Tavoitteiden ylittyminen kertoo ennen kaikkea siitä, että pitkäjänteinen yhteinen kehittämistyömme nuorisopalveluiden toiminnassa näkyy myös nuorille. Yhä useampi nuori löytää palvelumme ja toimintamme. Meillä nuorisopalveluissa työskentelee erittäin osaavat ja sitoutuneet nuorisotyön ammattilaiset. He tekevät osaamisellaan tämän tuloksen, kertoo palvelujohtaja Katariina Soanjärvi Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluista.
Koulunuorisotyössä nuorten kohtaamisen määrän kasvua selittää osaltaan myös hankerahoitus, jolla on saatu palkattua lisää nuorisonohjaajia kouluille. Myös nuorisonohjaajien työnkuvaan tehdyt rakenteelliset muutokset ovat edesauttaneet kohtaamismäärien kasvua.
- Nyt ollaankin tilanteessa, missä nykyisillä resursseilla ei enää haeta isompia kohtaamisen määriä, vaan halutaan kehittää toiminnan laatua, Soanjärvi huomauttaa.
- Edellä mainitut luvut ovat nostoja talousarviota varten kerätyistä tilastoista, joten ne eivät kerro koko totuutta. Nuorisopalvelut esimerkiksi järjesti tai oli mukana järjestämässä 23 tapahtumaa, jotka tavoittivat yhteensä 3157 osallistujaa. Tätä lukua ja vaikkapa Ankkuritoiminnan kohtaamisia ei ole sisällytetty talousarvioon käytettäviin tilastoihin, Soanjärvi tarkentaa.
Lisätiedot:
Katariina Soanjärvi
palvelujohtaja
p. 050 350 7939
Elina Lämsä
palveluesihenkilö (alueellinen nuorisotyö)
p. 040 623 4388
Teija Lapinmäki
palveluesihenkilö (erityisnuorisotyö, etsivä nuorisotyö)
p. 050 373 4139
Leena Kautto-Koukka
va. työpajatoiminnan palveluesihenkilö
p. 050 523 9550
Satu Paasonen
palveluesihenkilö (yhteiset palvelut, koulunuorisotyö)
p. 050 311 8534
Erika Nieminen
koordinaattori (Nuorten talo ja Ohjaamo Jyväskylä)
p. 050 468 3082