Hyppää pääsisältöön

19.12.2024

Kuva
Opiskelija seisoo talvisella Harjulla. Kuva Tommi Sassi
Jyväskylään muuttaa vuosittain tuhansia uusia opiskelijoita. Syksyllä aloittaneet ovat nyt opiskelleet jo puoli vuotta. Restonomiopiskelija Sanna ja markkinoinnin maisteriopiskelija Anton kertovat kokemuksistaan Jyväskylästä opiskelijakaupunkina.

Kuva: Markkinoinnin opiskelija Anton Tarvainen pitää Jyväskylää näppärän kokoisena kaupunkina, josta on helppoa löytää itselleen mieluinen yhteisö. Lenkkeilymahdollisuuksia löytyy muun muassa keskustan takana kohoavalta Harjulta.

Kuka olet ja millaiset ensivaikutelmat Jyväskylästä on tullut? 

Muun muassa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa aiemmin jääkiekkoa pelanneella Anton Tarvaisella oli Jyväskylästä hyvin ohut kuva ennen kaupunkiin muuttoa. 

“Kävin maaliskuussa tutustumassa Jyväskylään yhtenä viikonloppuna, kun tiesin, että olen hakemassa tänne opiskelemaan. Tätä ennen mielikuvat Jyväskylästä oli lähinnä joitain hataria muistikuvia Hippoksen jäähallista”, Anton kertoo. 

Sanna Äijäläinen puolestaan on alun perin kotoisin Toivakasta noin 30 min ajomatkan päästä Jyväskylästä. Opiskelukaupunki oli siis jo varsin tuttu entuudestaan, mutta opintojen aloittaminen on tuonut uutta näkökulmaa kaupunkiin.

“Mä oon asunut Jyväskylässä jo 12 vuotta, mutta aloitin restonomiopinnot Jamkilla tänä syksynä. Jyväskylä tuntui luontevalta paikalta aloittaa opinnot. Opintojen alettua mulle vahvistui se, että kaupunki on sopivan kokoinen opiskelijalle ja käytännössä kaikki on kävelymatkan päässä”, Sanna sanoo. 

Kuva
Opiskelija istuu kahvilassa tietokoneen ääressä. Kuva Tommi Sassi

Kuva: Sanna Äijäläinen työskentelee opettajana restonomiopintojensa ohella, mikä on hieman rajoittanut opiskelijamenoihin osallistumista. Hänen lempipaikkansa Jyväskylässä on keskustassa sijaitseva Kirkkopuiston Bistro.

Miten olette päässeet mukaan opiskelijayhteisöön? 

Jyväskylässä on vilkas opiskelijayhteisö: oppiaineilla on omat aine- tai koulutusalajärjestöiksi kutsutut yhdistyksensä, jotka järjestävät monipuolisesti ohjelmaa ja tapahtumia. Myös muita harrastusjärjestöjä ja yhteisöjä on runsaasti. 

Juuri opiskelijaelämä olikin yksi tärkeä syy, jonka takia Sanna halusi opiskelemaan Jyväskylään.  

“Tahdoin päästä kokeilemaan korkeakouluopiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Minusta on ollut kivaa tavata uusia ihmisiä ja olla yksi haalareihin pukeutuneista tuolla iltamenoissa”, Sanna naurahtaa.  

Antonille yksi syy hakea Jyväskylään opiskelemaan oli kaverien kautta saadut positiiviset kuvat Jyväskylässä vallitsevasta yhteisöllisyydestä.  

“Mulla oli entuudestaan liikuntatieteitä ja kauppatieteitä opiskelevia tuttuja, joilta olin kuullut hyvää Jyväskylän menosta. Minulle tuli tunne, että tänne on helppo tulla ulkopuolisena, ja helppoa se onkin ollut. Nykyisin kun kuljen kaupungissa, niin tuttuja tulee vastaan jatkuvasti, mikä on mielestäni kivaa”, Anton kertoo. 

Mikä on lempipaikkasi Jyväskylässä?

Markkinoinnin opiskelijana Anton opiskelee pääasiassa Mattilanniemessä Agora-rakennuksessa ja Sannan restonomiopinnot painottuvat Jamkin Rajakadun kampukselle. Vaan mistä heidät löytää vapaa-ajalla? 

“Mun mielestä Kirkkopuiston Bistro -kahvila on visuaalisesti hirveän kaunis. Lisäksi tykkään satamasta erityisesti kesäisin”, Sanna kertoo. 

Kaupungin keskustaa reunustavan Jyväsjärven ranta viehättää myös Antonia. 

“Matka Agoralle on tosi magee, ja muutenkin Jyväsjärven ympärillä on siistiä käydä lenkillä. Satama on kans tosi kiva, ja siellä on mukava hengailla. Siihen päälle vielä kaunis järvimaisema, kesäinen auringonlasku ja Kuokkalan sillan valot, niin avot!”, Anton maalailee. 

Kenelle suosittelisit Jyväskylää ja miksi? 

Sanna sekä Anton ovat molemmat tyytyväisiä ensimmäiseen opiskelijasyksyynsä Jyväskylässä. Molemmat kertovat, että kaupunki on hyvä valinta opiskelupaikkaansa pohtivalle. 

“Jyväskylä on sopivan kokoinen paikka, jossa asiat toimii ja kaikki on lähellä”, Sanna pohtii. 

Myös Anton allekirjoittaa kaupungin sopivan koon ja lisää pari muuta vinkkiä. 

“Tänne on tosi helppoa tulla mukaan opiskelijayhteisöön, ja kaikki on tosiaan aivan lähellä. Vinkkaan myös, että täällä urheilun ja opiskelun yhdistäminen käy helposti, sillä seuroja ja liikuntapaikkoja riittää”, Anton kertoo.