26.9.2024
Jyväskylän taidemuseon Jouluisen taidebasaarin myyjät on valittu
Myyjähakemuksia tuli aiempien vuosien tapaan paljon, eli yhteensä 55 hakijaa ja hakijoiden taso oli korkea. Näyttelyrakenteesta ja myyntipöytien rajoitetun määrän vuoksi moni hyvä tuote jouduttiin jättämään tapahtuman ulkopuolelle. Myyntipöytiä rakennetaan näyttelytiloihin yhteensä 24, sijoittuen taidemuseon toiseen ja kolmanteen kerrokseen Anu Tuomisen Tavaratalo -näyttelyyn. Kolmannen kerroksen näyttelytilasta ainoastaan puolet on tänä vuonna Jouluisen taidebasaarin käytössä. Vaikka käytössä oleva tila on pienempi, olemme kuitenkin halunneet saada mahtumaan mahdollisimman monta myyjää mukaan tapahtumaan jaetuilla myyntipöydillä.
Myyjien valintaperusteina olivat keskisuomalaisuus sekä tuotteiden monipuolisuus ja yllätyksellisyys. Tänäkin vuonna olemme halunneet ottaa mukaan myös muutamia uusia tekijöitä. Etusijalla valinnoissa olivat kuvataiteilijat. Taidebasaarin myyjiksi valittiin tänä vuonna yhteensä 34 taiteilijaa, taidekäsityöläistä tai taiteen edustajaa.
Jouluinen taidebasaari järjestetään viikonloppuna 30.11.–1.12.2024 Jyväskylän taidemuseossa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy molempina päivinä klo 11–18.
Jouluisen taidebasaarin myyjät 2024:
(pöydän nro / nimi tai yritys)
1. Lasten Levykauppa/Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis
2. Olga Malytcheva
3. Antti Tahvanainen
4. Anu Jyrinki
5. Kirsi Neuvonen
6. Aino Kajaniemi
7. Kirsi Lähde
8. Naoji Ishiyama
9. Ippa Särkkä
10. Anna-Liisa Hakkarainen
11. Mikko Varvemaa ja Panu Koskimies
12. Päivi Hintsanen
13. Erja Huovila
14. Nino Lusua / AP Kivinen
15. Raija Luukkonen / Anni Huttu
16. Kristiina Lempiäinen-Trzaska / Minja Revonkorpi
17. AAlan Design
18. Hanna Nelimarkka & Jaana Polamo
19. Eeva Flyktman
20. Maarit Siltamäki / Titiduu (Hanneriikka Ollila)
21. Sakari Skinnari ja Iikka Hackman / Mika Pekkanen
22. Justine Florio / Talisa design
23. Tuula Haverinen / Sveta Peura
24. Kristi Viita-aho ja Charlotte Külaots