20.9.2024
Jyväskylän varhaiskasvatuksessa uudistetut käytänteet kiusaamiseen puuttumiseen
Jyväskylän varhaiskasvatuksessa lasten ja koko yhteisön yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistäminen on toimintavuoden 2024–2025 yhteinen tavoite. Hyvinvointia edistetään uusilla kiusaamiseen puuttumisen käytänteillä. Yhtenäisen toimintamallin avulla luodaan yhdenmukaiset toimintatavat kaikille ja vahvistetaan yhdenvertaista kohtelua lapsen kasvun ja opin polulla. Tavoitteena on, että jokainen lapsi saa kasvaa ja oppia hyvinvoivassa ja turvallisessa yhteisössä.
Käytänteitä käydään läpi varhaiskasvatuksen yhteisessä etävanhempainillassa 25.9.2024
Väkivallan, kiusaamisen, häirinnän ja syrjinnän vastainen toimintamalli (VKHS-malli) on yhteinen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajille järjestetään vanhempainilta etäyhteydellä 25.9.2024. Tilaisuudessa käsitellään muun muassa hyvinvoivan ja turvallisen yhteisön rakentamista, päiväkodin, perhepäivähoidon ja kotien välistä kasvatusyhteistyötä, lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamista sekä kiusaamisen tunnistamista.
Huoltajat ovat saaneet Edlevo-viestin, jossa kerrotaan uudesta kiusaamiseen puuttumisen käytänteistä sekä etävanhempainiltaan osallistumisesta.
Ennaltaehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen
VKHS-toimintamallin pääpaino on ennaltaehkäisevässä työssä ja varhaisessa puuttumisessa. Henkilöstö tukee lasten ryhmäytymistä, ryhmän hyvää ilmapiiriä ja vertaissuhteita. Päiväkotiyhteisössä ja perhepäivähoidon ryhmässä edistetään hyvän huomaamista, myönteistä vuorovaikutusta ja positiivisen palautteen antamista.
Varhaiskasvatuksessa kiusaamista ei hyväksytä missään muodossa ja koko yhteisö puuttuu kaikkeen tietoon tulleeseen tai havaitsemaansa epäasialliseen käytökseen. Myös lapsille opetetaan keinoja ratkaista haastavia vuorovaikutustilanteita, lapsen ikätason mukaisesti. Lapsen taitoja pyytää apua, puolustaa itseään, keskittyä kuuntelemaan toista ja ratkoa ristiriitatilanteita rakentavasti sekä säädellä tunteidensa ilmaisutapaa, harjoitellaan yhdessä. Tilanteiden jälkiselvittelystä laaditaan suunnitelma, miten konkreettisesti turvataan, ettei kiusaamista jatkossa pääse tapahtumaan ja asiasta keskustellaan huoltajien kanssa avoimesti.
Lisätietoja:
Kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Marja Koljonen, kasvun ja oppimisen asiantuntijatiimi, puh. 050 3419083
Päiväkodin johtaja Anne Niemeläinen, Halssilan ja Aittorinteen päiväkodit, puh. 050 5978942
Päiväkodin pedagoginen johtaja Sanna Puukari-Pirinen, Kukkumäen päiväkoti, puh. 050 3419083
Hankekoordinaattori Tiia Thil, kasvun ja oppimisen asiantuntijatiimi, puh. 050 5643052