Hyppää pääsisältöön

9.9.2024

Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson
Kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtajan käynnistämään kaupunkia ja sen henkilöstöä koskevan yhteistoimintaneuvottelun.

Kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtajan käynnistämään kaupunkia ja kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintaneuvottelun


Kaupunginhallitus päätti valtuuttaa kaupunginjohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi ja käynnistämään kaupunkia ja sen henkilöstöä koskevan yhteistoimintaneuvottelun Jyväskylän kaupungin talouden sopeuttamiseksi. Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa ja niiden tulee olla käyty ennen 14.–15.11. pidettävää kaupunginhallituksen talousarvioseminaaria. Mahdollisten toimenpiteiden toteutus olisi mahdollista vuosien 2024–2026 aikana.

 

Talouden sopeutustoimet ensi vuonna 7,7 miljoonaa euroa

Jyväskylän kaupungin kevään 2024 kehyspäätöksen mukaisesti lautakuntien, elinkeino- ja työllisyysjaoston ja johtokuntien esityksiin tulee sisällyttää kaupungin talouden tasapainottamiseksi sopeutustoimia vuodelle 2025 yhteensä 7,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 sopeutustarpeeksi on arvioitu 6,0 miljoonaa euroa. Osana talouden tasapainottamista harkitaan myös toimenpiteitä, joiden myötä henkilöstömenot vähenisivät muiden menojen rinnalla. Henkilöstömenot muodostavat vuoden 2024 talousarvion mukaan noin 53 prosenttia kaupungin ulkoisista toimintamenoista. 

Vuoden 2023 tilinpäätöksessä Jyväskylän kaupungin palkalliset henkilötyövuodet olivat 4 357. Puolivuotiskatsauksen perusteella ennustetaan henkilötyövuosien toteutuvan tänä vuonna suunnitellusta 65 henkilötyövuotta pienempänä. Vakituisia työntekijöitä ja viranhaltijoita oli kaupungin palveluksessa 2024 toukokuun viimeisenä päivänä yhteensä 3 776, sijaisia ja muuta määräaikaista henkilöstöä 1 266.

Valmistelun tässä vaiheessa toimialajohtajien esityksen mukainen henkilöstösuunnitelma pitää alustavan arvion mukaan sisällään määräaikaisen henkilöstön vähäisempää käyttöä (esimerkiksi kausityöt) sekä henkilöstöpoistuman hyödyntämistä noin 30 henkilötyövuotta. Kaupunginhallitus on ohjeistanut lautakuntia ja johtokuntia valmistelemaan talousarvioesityksiinsä ja siten tuomaan harkittavaksi edelleen päätöksentekoon sellaisia kaupungin palvelurakenteita supistavia (tai muita mahdollisia vastaavan kaltaisia toimenpiteitä), joiden kautta myös työn määrä vähenisi ja kaupungin henkilöstömäärä ja henkilöstökustannukset pienenisivät.

Valmistelun tässä vaiheessa etsitään ja harkitaan myös keskenään vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Tästä syystä valmistelussa on harkittavia mahdollisia toimenpiteitä yli kehystarpeen. Harkittavat mahdolliset toimenpiteet ovat sekä henkilöstövaikutteisia että ei-henkilöstövaikutteisia.

Toimenpiteet voivat kohdistua hieman alle 300 henkilöön

Alustavan arvion mukaan toimialajohtajien ja liikelaitosjohtajien kehyksen mukaisessa talousarviovalmistelussa mukana olevat mahdolliset toimenpiteet voisivat tarkoittaa irtisanomisten ja osa-aikaistamisen kohdentumista mahdollisesti enintään 95 henkilöön. Vastaavasti alustavan arvion mukaan valmistelun tässä vaiheessa vaihtoehtoisena harkittavat mahdolliset toimenpiteet voisivat tarkoittaa irtisanomisten ja osa-aikaistamisen kohdentumista mahdollisesti enintään 170 henkilöön.

Toimialat ovat vielä viimeisessä vaiheessa arvioineet ja alustavasti täydentäneet uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja mahdollisiksi harkittaviksi toimenpiteiksi. Nämä harkittavat mahdolliset toimenpiteet voisivat toteutuessaan tarkoittaa mahdollisten irtisanomisten ja osa-aikaistamisen kohdentumista alustavan arvion mukaan aiemmin valmisteltujen harkittavien mahdollisten toimenpiteiden lisäksi noin 15 henkilöön. 

Päätöksentekoon on mahdollista edetä harkittavaksi toimenpiteitä kaikista kolmesta kategorioista. Aiemmassa valmistelussa on arvioitu, että mahdolliset irtisanomiset ja osa-aikaistamiset voisivat kohdentua alustavan arvion mukaan enintään 265 henkilöön. Viimeisen valmisteluvaiheen henkilöstömäärä täsmennetään neuvottelukutsuun.

Luvut pitävät sisällään myös mahdolliset irtisanomisperusteiset ehtomuutokset. Irtisanomisperusteinen ehtomuutos tarkoittaa palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutoksia irtisanomisperusteella, mikä voisi tarkoittaa myös palvelussuhteen päättymistä työntekijän/viranhaltijan kieltäytyessä mahdollisista muutoksista. Valmistelun tässä vaiheessa ei arvioida tarkemmin sitä, mikä osuus voisi olla mahdollisilla irtisanomisperusteisilla ehtomuutoksilla tai osa[1]aikaistamisilla. Tämäkin osuus täsmentyy valmistelun edetessä.

Neuvotteluja käydään vähintään 6 viikkoa

Yhteistoimintalain säännöksiin perustuen on varauduttava vähintään kuuden viikon neuvotteluajanjaksoon huomioiden se, että neuvottelut ovat käytyinä ennen kuin kaupunginhallitus päättää talousarviosta 14.-15.11.2024. Työnantajan harkitsemat toimenpiteet samoin kuin arvio niiden vaikutuksista (esimerkiksi arvio irtisanomisten ja osa-aikaistamisten määrästä) täsmentyvät talousarviovalmistelun ja yhteistoimintamenettelyn edetessä. Neuvottelukutsua täsmennetään tarvittaessa valmistelun edetessä. Yhteistoimintamenettelyssä läpikäytävien työnantajan harkitsemien toimenpiteiden toteutus olisi mahdollista vuosien 2024–2026 aikana.

Lautakunnat, jaosto ja johtokunnat valmistelevat omat talousarvioesityksensä 13.9.2024 mennessä, minkä jälkeen kaupunginjohtaja antaa oman esityksensä 21.10.2024. Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä 14.–15.11.2024. Kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 25.11.2024. Yhteistoimintamenettely tulee käydä ennen kaupunginhallituksen talousarvioesitystä.

Työnantajaa henkilöstöjärjestöjen kanssa käytävissä yhteistoimintaneuvotteluissa edustavat kaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja sekä muut kaupunginjohtajan nimeämät työnantajaa edustavat henkilöt. Kaupunginjohtaja informoi kaupunginhallitusta säännöllisesti yhteistoimintamenettelyjen etenemisestä.

Yhteistoimintamenettelyn päätökseen saattaminen tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Yhteistoimintamenettelyn päätökseen saattamisen jälkeen mahdollisista toimenpiteistä päätetään hallintosäännön toimivallan mukaisesti.

Kokouksen muut asiat

Kaupunginhallitus päätti kaupunginhallituksen uudesta talousarvioseminaarin ajasta (asia 190). Kaupunginhallituksen talousarvion valmisteluun liittyvä seminaari pidetään 14.–15.11.2024 (torstai–perjantai).

Kaupunginhallitus käsitteli lisäksi kaksi kuolinpesän omaisuuden kohdistamista (asiat 191 ja 192). Kaupunginhallitus päätti, että Valtiokonttorilta haettava omaisuus liitteen mukaisesta kuolinpesästä sekä omaisuuden realisoinnista saatavat tulot kohdennetaan konsernihallinnon toimialalle ja osoitetaan ruoka-aputoimintaan ja toisesta kuolinpesästä tuloista 50 prosenttia kohdennetaan konsernihallinnon toimialalle ja osoitetaan ruoka-aputoimintaan ja 50 prosenttia kohdennetaan sivistyspalveluiden toimialalle ja osoitetaan liikkumisohjelman toimenpiteiden toteuttamiseen.

Lisäksi kaupunginhallitus myönsi (asia 193) Jyrki Ahlgrénille eron vammaisneuvoston varajäsenen tehtävästä hyvinvointitoimikunnan edustajana ja nimesi hänen tilalleen hyvinvointitoimikunnan esityksen mukaisesti Raili Paavosen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

Kaupunginhallitus totesi myös, että viittomakielen tulkkauspalvelun järjestäminen vammaisneuvoston kokouksissa ja iltakouluissa (asia 195) järjestetään ensisijaisesti ns. KELA-tulkin kautta tulkkauspalvelulain perusteella. Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki järjestää toissijaisesti tulkkauksen, jos KELA-tulkkia ei ole saatavilla ja kaupungilla on tosiasiallinen mahdollisuus järjestää tulkkaus esimerkiksi riittävän varautumisajan avulla. Tämä päätös tulee voimaan 1.10.2024.

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista:  http://www.jyvaskyla.fi/paatoksenteko/kaupunginhallitus/jyvaskylan-kaupunginhallituksen-esityslistat-ja-poytakirjat 

Lisätietoja: 

- Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsberg, p. 044 061 1712 
- Jyväskylän kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Meri Lumela, p. 050 554 7167 
- Jyväskylän kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Jari Colliander, p. 040 740 1850
- Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 050 336 2819