Hyppää pääsisältöön

14.5.2024

Kuva
Yläkaupungin Yön tapahtumakuva, esiintyjäryhmä Kauppakadulla. Kuva Sara Kangasmaa
Yläkaupungin Yö on suorastaan legendaarinen kaupunkifestivaali, joka on riemastuttanut jyväskyläläisiä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Tänä vuonna festaria vietetään 17.–19. toukokuuta, ja luvassa on yli 200 ohjelmanumeroa ympäri yläkaupunkia.

Kun kuljet Kauppakatua pitkin kohti Seminaarinmäen yliopistokampusta, saatat huomata nousevasi koko ajan loivaa ylämäkeä. Ennen pitkää vastaan tulee kiinnostavia putiikkeja, katutaidetta ja gallerioita sekä legendaarisia kuppiloita. Olet saapunut yläkaupungille.

Jyväskylän yläkaupunki vastaa kulttuurinnälkään ympäri vuoden, mutta toukokuussa kaupunki herää eloon suorastaan ainutlaatuisella tavalla. Silloin nimittäin vietetään Yläkaupungin Yötä, joka on viikonlopun mittainen ja täysin pääsymaksuton kaupunkifestivaali.

Festivaali sai alkunsa jo 1990-luvun alussa Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden aloitteesta, mutta sittemmin sen on laajentunut kaikkien kaupunkilaisten yhteiseksi juhlaksi. Sadat esitykset ja kokonainen kaupunkifestivaali ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan sen takana on kymmeniä talkoolaisia, taiteilijoita ja luottamushenkilöitä, jotka lahjoittavat aikaansa ja osaamistaan koko Jyväskylän hyväksi. Mikä saa heidät innostumaan Yläkaupungin Yöstä vuosi toisensa jälkeen?

Kuva
Pariskunta seuraa esitystä Yläkaupungin Yössä. Kuva Sara Kangasmaa

Pauli Hytölä, talkoolainen:

“Kevään merkkipaalu, oikea viitekohta Jyväskylän keväässä. Hyvä startti alkavalle kesälle.”
Näin kuvaa Pauli Hytölä, joka on ollut Yläkaupungin Yön luottokuski jo vuodesta 2013 lähtien. Hänen tärkein talkootehtävänsä  on alusta alkaen ollut pakettiauton kuljettaminen, mutta tarvittaessa hänestä kuoriutuu myös roudari ja sähköteknikko.

Hytölä, joka kuvaa itseään “taustasankariksi”, muistaa edelleen ensimmäisen talkoopäivänsä yli kymmenen vuoden takaa. Heti ensimmäisenä tehtävänään hän istui pakettiauton rattiin, mutta auto ei suostunut hievahtamaankaan yliopiston parkkipaikalta. Vastaavia sattumuksia on mahtunut vuosien varrelle enemmänkin, mutta niistä on aina selvitty.

Menovinkkejä ei kannata kysellä tältä taustasankarilta, sillä hänellä ei ole tapana tutustua festivaalin ohjelmistoon etukäteen.
“Yleinen, päämäärätön haahuilu kannattaa. Kyllä se festarin hieno meininki vie mennessään.”

Piia Pirkola, muusikko:

Muusikko Piia Pirkola sanoo olevansa todellinen yläkaupunkilainen, joka kirjoittaa biisejä Vakiopaineen baaritiskillä ja nauttii tuttujen kasvojen moikkaamisesta kadulla. Yläkaupungin Yö kuuluu hänen mielestään vuoden parhaimpiin viikonloppuihin.

“Yläkaupungin Yö on Jyväskylän sydän. Kaupunkiin syntyy silloin uusi keskusta.”
Viime vuonna Pirkola perusti yhtyeen nimeltä Sumukuu, jonka musiikkia hän kutsuu “yläkaupunki-indieksi.” Muusikon mukaan kyseessä on tyylilaji, joka jää helposti Jyväskylän arvostetun räppiskenen varjoon.

Onneksi Yläkaupungin yöhön mahtuu sekä räppiä että indietä, ja myös Sumukuu nousee arvostetun keikkapaikka Ilokiven lavalle lauantaina klo 22:30. Keikalla kuullaan kappaleita Sumukuun debyyttialbumilta, jonka nimi on osuvasti Kaupungin kadut.
“Saa varmasti tanssia, saa varmasti itkeä,” Pirkola lupaa.

Anniina Hartikainen, Yläkaupungin Yö ry:n puheenjohtaja:

Anniina Hartikainen kuvaa Yläkaupungin Yötä oikeaksi runsaudensarveksi. Monipuolisuuden lisäksi hän pitää tärkeänä festivaalin saavutettavuutta, joka onkin ollut ollut tärkeä arvo läpi Yläkaupungin Yön historian.

“Festivaali on perustettu lama-aikaan vuonna 1992. Silloin ajan henki on ehkä ollut sellainen, että halutaan kaikille avoin ja saavutettava monitaidefestivaali. Lompakon paksuus ei ratkaise.”

Yläkaupungin Yön historiaan pääsee tutustumaan tarkemmin festivaalin historiikissa, jonka julkaisua juhlistetaan yliopiston kirjastolla lauantaina klo 16:20. Se on Hartikaisen ainoa pakollinen meno festivaaliviikonlopulle – muun aikaa hänkin luottaa päämäärättömän haahuilun voimaan.

“On ylipäätään aivan poikkeuksellista, että tämän kokoluokan tapahtuma järjestetään pääsymaksuttomasti ja näin laadukkaasti. Koko tapahtuma henkii sellaista hyvää Jyväskylä-henkeä,” Hartikainen summaa.

Yläkaupungin Yö Jyväskylässä 17.-19.5.2024

  • Pääsymaksuton ja monitaiteinen kaupunkifestivaali
  • Järjestetty vuodesta 1992
  • Vuosittain 30 000–50 000 kävijää
Kuva