Hyppää pääsisältöön

6.2.2024

Kuva
Ohjaamo Jyväskylän logo
Valtakunnallista Ohjaamoviikkoa vietetään 12.-18.2.2024. Ohjaamo Jyväskylässä on luvassa alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille erilaista toimintaa viikon jokaisena arkipäivänä.

Ohjaamoviikon toiminnassa korostuvat hyvinvointi- ja kesätyöteemat, unohtamatta viikolle osuvaa ystävänpäivää.

-  Maanantaina Ohjaamolla on tavattavissa Jyväskylän kaupungin liikuntaneuvoja, jonka kanssa nuoret pääsevät juttelemaan erilaisista liikuntamahdollisuuksista. Liikuntaneuvoja kertoo myös kuinka liikuntaneuvonnan asiakkaaksi pääsee. Tiistaina Ohjaamossa on kesätyöpaja, jossa saa apua esimerkiksi ansioluettelon viimeistelemiseen tai jos kesätyöpaikka on kiikarissa, mutta hakemus ei ole valmis. Ohjaamon ja työllisyyspalveluiden työntekijä ovat valmiita auttamaan, kertoo koordinaattori Erika Nieminen Nuorten talosta ja Ohjaamo Jyväskylästä.

- Ystävänpäiväkeskiviikkona on tarjolla kaakaota kera vaahtokarkkien. Tule laittamaan suu makeaksi ja samalla voit vilkaista meidän kaveriseinää, joka on koko viikon näkösällä! Ohjaamoviikolla saa muinakin päivänä suun lämpöiseksi, kun kaikille kävijöille on tarjolla veloituksetta kahvia ja teetä Ohjaamokahvilassa, Nieminen jatkaa.

Torstaina Ohjaamossa syvennytään hyvinvoinnin äärelle, kun ONNI-asiantuntija vetää tulijoille hyvinvointihetkeä teemalla ”Omasta herkkyydestä voimaa”. Perjantaina Ohjaamossa on tavattavissa kaupungin yritysneuvoja, joka auttaa esimerkiksi heitä, joilla on yritysidea valmiina, mutta liikkeelle lähtemiseen ei ole tarvittavaa tietoa. Tarkemmat tiedot ohjelmasta löytyvät Ohjaamo Jyväskylän verkkosivuilta: https://ohjaamot.fi/web/ohjaamo-jyväskylä

Kaikkiin Ohjaamo Jyväskylän Ohjaamoviikon tapahtumiin on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Toiminta on maksutonta.

Ohjaamoja yli 70 paikkakunnalla Suomessa

Ohjaamoja sijaitsee jo yli 70 paikkakunnalla valtakunnallisesti. Tavoitteena on tarjota kaikille alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille tieto- neuvonta- ja ohjauspalveluita moniammatillisesti ja oikea-aikaisesti. Ohjaamo Jyväskylä palvelee nuoria viikon jokaisena arkipäivänä ilman ajanvarausta klo 12-17. Ohjaamo Jyväskylä sijaitsee Nuorten talon yhteydessä osoitteessa Asemakatu 4.
 

Erika Nieminen
Koordinaattori – Nuorten talo ja Ohjaamo Jyväskylä
[email protected]
Ohjaamopuhelin: 050 3118877