2.11.2023
Jyväskylän joulu avataan Kompassilla lauantaina 18.11. – Keskustassa jouluista ohjelmaa jo kello 10 alkaen

Jyväskylän joulunavaus järjestetään Jyväskylän kävelykeskustassa, Kirkkopuistossa ja Toivolan Vanhalla Pihalla lauantaina 18.11. Tänä vuonna ohjelma keskustassa alkaa jo kello 10 ja mukavaa tekemistä on tiedossa koko päiväksi. Kompassilla lapsia ilahduttaa maksuton karuselli ja tonttuseikkailuun osallistumalla voittaa palkintoja.
– Joulunavauksessa odotetuinta on tietysti joulupukki. Ja pukki on ilmoittanut, että tulee tänäkin vuonna tervehtimään jyväskyläläisiä. Samalla pukki muistuttaa, että tontut ovat jo valppaina ja kirjaavat kyllä muistiin kilttien lapsien ja aikuisten hyvät teot toisilleen, Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Emmi Palokangas kertoo.
Karuselli, joulutähden sytytys, joulukuusen valot ja porot Kirkkopuistossa…
Tapahtuma alkaa tänä vuonna jo kello 10, kun maksuton karuselli pyörähtää Kompassilla liikkeelle. Perheen pienemmille tarkoitettu karuselli on käytössä koko päivän ajan. Samaan aikaan starttaa myös lapsille suunnattu tonttuseikkailu. Kartan tonttuseikkailuun saa Kompassilta karusellin luota. Seikkailu on käynnissä koko päivän ja sen voi aloittaa itselleen parhaiten sopivaan aikaan. Ennen kello viittä (17.00) tonttuseikkailun suorittaneet lapset palkitaan.
Perinteisen joulunavauksen ohjelma alkaa kello 17.00 Viola Tarvaisen esittämillä joululauluilla Kompassilla. 17.15 alkaen kuullaan kaupunginjohtajan tervehdys, kuullaan lisää musiikkiesityksiä ja nähdään joulupukki. Joulupukilla on mukana myös pikkutonttuja, jotka pitävät Kompassin tasanteella oman esityksensä. Yhteisen hetken aikana sytytetään myös Kompassin perinteinen joulutähti.
Kello 18.00 Harjulta kajahtaa perinteinen iltasoitto, jonka aikana siirrytään Kompassilta yhdessä Kirkkopuistoon. Kirkkopuistossa kuullaan Harjun laulu -kuoron esitys. Yhteislauluja kajautetaan ”Joulupuu on rakennettu” ja mikäli laulu raikaa riittävän komeasti, syttyvät Kirkkopuiston joulukuusen valot. Kirkkopuistossa loistavat lisäksi Valon Kaupungin supersuositut porot, reki ja jouluvalopallot.
Noin kello 18.30 joulupukki nousee Kirkkopuistossa hevoskärryihin ja karauttaa Toivolan Vanhalle pihalle, jossa käynnistyy joulupukin vastaanotto kello 18.45. Toivolassa kuullaan lisää Harjun laulu -kuoron musiikkia ja nähdään perinteinen Lumiukko-animaatio. Toivolassa nähdään myös kello 19.45 oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartanon, pianisti Outi Jussilan ja sellisti Kalle Kankaan konsertti.
Poimintoja joulunajan tapahtumista Jyväskylän keskustassa tai sen tuntumassa
- Keskustassa käynnistyy joulunavauspäivänä 18.11. kivijalkaliikkeiden jouluikkunakilpailu. Omaa suosikkiaan voi äänestää aina 10.12 asti joko kilpailussa mukana olevissa liikkeissä tai netissä. Kaikkien liikkeissä äänestäneiden kesken arvotaan 20€ lahjakortteja kilpailussa mukana oleviin liikkeisiin.
- Kankaan joulu järjestetään Kankaan aukiolla 8.12. kello 15–20
- Lasten Lystin järjestämä Mimmit -yhtyeen Puhuri-joulukonsertti kuullaan Veturitalleilla 9.12. kello 15, liput 12 €
- Käsityöläisten joulutori on Suomen käsityön museossa 9.-10.12. klo 11.00–18.00
- Jouluinen taidebasaari Jyväskylän taidemuseossa 9.-10.12.
- Lapsille suunnattua ohjelmaa luvassa Lasten lauantait -tapahtumasarjassa Sokkarilla 25.11., Jyväskeskuksessa 2.12., Tawastissa 9.12. ja Forumissa 16.12.
Itsenäisyyspäivää juhlitaan Jyväskylässä perinteisin menoin
Itsenäisyyspäivää 6.12.2023 juhlistetaan Jyväskylässä Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän varuskunnan ja Jyväskylän seurakunnan järjestämällä ohjelmalla.
Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus on klo 10 Taulumäen kirkossa osoitteessa Lohikoskentie 2. Jumalanpalvelusta voi seurata myös suorana verkossa Jyväskylän seurakunnan sivuilla www.jyvaskylanseurakunta.fi.
Seppeltenlaskutilaisuus on klo 11.30 vanhan hautausmaan sankarihaudalla (Puistokatu).
Itsenäisyyspäivän juhla järjestetään klo 13 Jyväskylän Paviljongissa (Lutakonaukio 12). Juhlaa ennen on kahvitarjoilu klo 12–13. Juhlapuhujana on Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala ja tervehdyspuheen pitää Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä. Jyväskylän nuorisovaltuuston edustajat lukevat Vapauden viestin ja juhlan musiikista vastaa Ilmavoimien Big Band solistinaan Saara Jokiaho. Tilaisuudessa esiintyy myös UMC – Dance Studiosin tanssiryhmä.
Itsenäisyyspäivän juhlan voi katsoa suorana lähetyksenä tai jälkeenpäin osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/tilaisuus
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue lähtee klo 18 yliopiston päärakennuksen edestä kohti Vanhaa hautausmaata. Sankarihaudalla seppeleenlaskutilaisuus klo 18.30. Järjestäjänä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen 1. vuosikurssin opiskelijat.
Illalla Harjun portaat ovat valaistuna klo 18–20. Järjestäjinä Jyväskylän Partiolaiset ry ja Katajaiset ja Tomerat ry.
Vuoden vaihtuessa järjestetään ilotulitus
Jyväskylän kaupunki järjestää perinteisen ilotulituksen uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi. Kaupunkilaiset voivat seurata ilotulitusta ympäri kaupunkia klo 00.00.
Lapsiperheiden uusi vuosi järjestetään lauantaina 31.12. klo 14-17 Mäki-Matin perhepuistossa. Tunnelmalliseen, maksuttomaan ulkoilmatapahtumaan tulee mukaan kaikille tuttu lumiukko-hahmo sekä lasten valotemppurata.
Lisätietoa joulunavauksesta:
Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Emmi Palokangas, p. 050 312 5370
Jyväskylän Sydämessä ry:n toiminnanjohtaja Anna Kyntäjä, p. 040 593 0027
Lisätietoa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista:
Jyväskylän kaupungin kansliapäällikkö Heli Leinonkoski, p. 050 365 4287
Lisätietoa Lasten lauantai -tapahtumista ja lapsiperheiden uudesta vuodesta:
Jyväskylän kaupungin kulttuurituottaja Päivi Kaski, p. 040 738 3450
Lisää tietoa Jyväskylän keskustan joulunajan tapahtumista verkossa (sivuja päivitetään parhaillaan):
jyvaskylansydamessa.fi