Hyppää pääsisältöön

30.10.2023

Kuva
Vesihana, josta juoksee vettä.
Vettä tulee keittää edelleen koko Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella vähintään viisi minuuttia ennen veden käyttöä ruoka- ja juomavetenä. Keittämätöntä vettä voi käyttää normaalisti astioiden ja pyykin pesuun sekä peseytymiseen. Seurantanäytteiden tuloksista tiedotetaan seuraavan kerran torstaina 2.11.

Vettä kannattaa myös juoksuttaa ennen käyttöä muutaman ylimääräisen minuutin ajan, jotta se vaihtuu.

Varavedenjakelu on järjestetty Mämmensalmen SEO-Huoltoaseman piha-alueelle, osoitteeseen Ouluntie 468. Vedenhakuun tulee varautua omilla puhtailla astioilla.

Veden kloorausta jatketaan osassa Mämmenkylää pienillä pitoisuuksilla

Kloorausta jatketaan Mämmentien 11-155 ja Salmentien sekä Piipputien alueella pienellä pitoisuudella toistaiseksi, ennen kuin vedestä on saatu riittävästi seurantanäytteiden tuloksia. Perjantaina 27.10.2023 Jyväskylän seudun ympäristöterveyden ottamien vesinäytetulosten perusteella Mämmenkylän klooratulla alueella ei ollut havaittavissa veden laadun heikentymistä. 

Karvamäen suunnasta otetuissa näytteistä ei ole ollut havaittavissa veden laadussa muutoksia. 

Nelostien länsipuolella vedenlaatu on hieman heikentynyt

Nelostien länsipuolelta keskiviikkona 25.10 ja perjantaina 27.10 otettujen näytteiden perusteella on ollut havaittavissa hieman veden mikrobiologisen laadun heikentymistä. Näytteissä ei ole ollut ulosteperäisiä bakteereita.  

Veden laadun heikentymiseen on vaikuttanut veden katkeaminen koko vesihuolto-osuuskunnan alueella, veden vähäinen käyttö sekä veden johtaminen alueelle eri suunnasta kuin normaalisti. Vesiosuuskunta on tehostanut verkostoveden vaihtumista juoksuttamalla vettä viikonlopun aikana, ja vettä kannattaa edelleen juoksuttaa muutama minuutti ennen käyttöä. 

Vedenlaadun seurantaa jatketaan

Jyväskylän seudun ympäristöterveys ottaa maanantaina 30.10.2023 seurantanäytteitä eri puolelta Mämmen vesihuolto-osuuskunnan aluetta. Valmistuneista tuloksista tiedotetaan torstaina 2.11.2023. 

Veden käyttöohjeita keittokehotuksen aikana

Juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi. 


•    Keitä vettä 5–10 minuuttia. Muista keittää myös mehun laimennukseen käytettävä vesi. Mikäli vesi kiehuu ja tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää. 
•    Kahvinkeittimissä tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi. 
•    Muistathan, että myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä. 
•    Huuhtele vihannekset ja salaatit keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä. 
•    Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja WC:n huuhteluun voit käyttää hanavettä aivan normaalisti.
•    Huolehdi siitä, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.
 

 
 

Lisätietoja

Seppo Kautto
Mämmen vesihuolto-osuuskunnan puheenjohtaja
p. 040 7177572 

Vok-Huoltopalvelut
p. 0400 609703

Pirjo Lonka-Huotari
johtava ympäristöterveystarkastaja
Jyväskylän seudun ympäristöterveys
p. 050 3730414

Asiasanat: