Hyppää pääsisältöön

18.9.2023

Kuva
Opastus taidemuseossa. Kuva Sanna Lahti
Toukokuun lopussa avautuneen Überhund -näyttelyn on ehtinyt sunnuntaihin 17.9. mennessä nähdä jo 21 000 katsojaa. Luku on Jyväskylän taidemuseon näyttelykohtainen kävijäennätys. Viimeinen opastus järjestetään torstaina 21.9. ja Valon kaupungin aikana museoon on vapaa pääsy torstaista lauantaihin 28.–30.9. Näyttely on avoinna vielä sunnuntaihin 1.10. saakka. Museo sulkeutuu sunnuntaina poikkeuksellisesti jo kello 16 yksityistilaisuuden vuoksi.

Überhund nostaa koirat katseen kohteeksi ja pääosaan. Esillä on sekä vanhaa maalaustaidetta, veistoksia kuin nykytaidetta ja videotaidetta. 
Näyttely kertoo lajiemme pitkästä yhteisestä historiasta ja suhteemme ainutlaatuisuudesta.  Näyttelykokonaisuus on saanut erittäin hyvää palautetta yleisöltä. 
- Nykytaidettakin on helpompi lähestyä, kun aihe on tuttu. Näyttelyn aikana on myös tullut esille miten tärkeitä koirat ovat monille ihmisille, pohtii suosion syitä näyttelyistä vastaava intendentti Teija Lammi. 

Teija Lammi opastaa torstaina 21.9. kello 16.30 näyttelyn viimeisen opastuksen, jossa kuullaan tarinoita teoksiin liittyen. Hyvä hetki käydä hyvästelemässä näyttely on viimeistään Valon kaupungin aikana, jolloin näyttelyyn on vapaa pääsy torstaista lauantaihin pidennetyllä aukioloajalla kello 22 saakka. Valon kaupungin aikaan taidemuseoon on myös vapaa pääsy. Sunnuntaina 1.10. taidemuseo sulkee ovensa jo kello 16.00 yksityistilaisuuden vuoksi. 

Überhund – Taiteen kiehtovat koirat näyttelykokonaisuus on aloittanut kierroksen Salon taidemuseosta vuonna 2022 ja se on valituin sisällöin esillä muissa museoissa. Jyväskylän jälkeen näyttely jatkaa Mikkelin ja Kuopion taidemuseoihin.


Opastus Überhund – taiteen kiehtovat koirat -näyttelyyn
kesto 30–45 min, pääsymaksun hinnalla 
21.9. klo 16.30

Taidemuseo on avoinna Valon kaupungissa
torstaista lauantaihin 28.–30.9. kello 11-22, vapaa pääsy!  
 

26.5.–1.10.2023
Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelytiedote


Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23
ti–su klo 11–18
 

Asiasanat: