Hyppää pääsisältöön

8.9.2023

Kuva
Valkokukkainen rehevä kasvi. Kuva Mira Niemelä
Jyväskylän kaupunki aloittaa vieraslajiksi luokitellun terttuseljan torjunnan Haukanniemen suojelualueella syyskuussa. Terttuselja on puuvartinen pensas, joka muodostaa paikoin laajoja kasvustoja Haukanniemessä.

Torjunnalla pyritään antamaan elintilaa alueen alkuperäiselle lehtokasvillisuudelle. Torjuntaa tehdään käsin, vesurilla ja moottorisahalla.
Terttuseljan tunnistaa keväällä sen terttumaisesta valkoisesta kukinnosta ja syksyllä punaisista marjatertuista. Terttuselja muistuttaa pihlajaa, mutta terttuseljan tunnistaa helposti sen voimakkaasta, tympeähköstä tuoksusta.

Vieraslajitorjunta on osa kaupungin jokakesäistä työtä

Vieraslajit ovat lajeja, joita ihminen on levittänyt uusille elinalueille. Ne leviävät esimerkiksi metsään viedyn puutarhajätteen mukana ja multakuormissa. Viethän siis puutarhajätteesi asianmukaiseen paikkaa käsiteltäväksi. Puutarhassa kannattaa myös suosia kotoperäisiä puutarhakasveja vierasperäisten sijaan. Ennen haitaton vierasperäinen puutarhakasvilaji voi alkaa levittäytymään Suomen luontoon ilmastonmuutoksen myötä, kun kasvukausi pitenee ja talvet muuttuvat leudommiksi.

Vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti toiseksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle. Pahimmillaan ne syrjäyttävät tieltään kotoperäistä lajistoa ja aiheuttavat haittoja paitsi luonnolle ja sen virkistyskäytölle, myös terveydelle ja maisemalle. Usein ne ovat myös erittäin sitkeitä ja vaikeasti torjuttavia. 

Jyväskylässä järjestelmällinen torjunta aloitettiin vuonna 2004 poistamalla jättiputkia, ja sen jälkeen vieraslajien torjunta on laajentunut. Kaupunki ja aktiiviset asukkaat tekevät vuosittain satoja vieraslajiesiintymien torjuntoja. Vieraslajien torjuntaa tehdään samoilla paikoilla useina peräkkäisinä vuosina, jotta torjunta olisi vaikuttavaa.

Ilmoita vieraslajiesiintymästä 

Tutustu vieraslajeihin ja niiden torjuntaan 


 

Lisätiedot 

ympäristönsuojelusuunnittelija Mira Niemelä 
p. 050 300 3952
mira.niemela[at]jyvaskyla.fi

Asiasanat: