17.8.2023
Kirjastot siirtyvät talven aukioloaikoihin 28.8.

Jyväskylän kaupunginkirjaston kirjastot siirtyvät 28.8. alkaen talven aukioloaikoihin. Talviaukiolojen myötä monessa kirjastossa on taas enemmän henkilökuntaa paikalla.
- Nyt syksyllä palaamme takaisin totuttuihin palveluaikoihin kesän aikataulukokeilusta. Näin varmistamme, että esimerkiksi lapset ja uudet opiskelijat pääsevät osallisiksi kirjastopalveluista. Lisäksi tapahtumatuotanto käynnistyy ja lukuneuvonnan, digiasioinnin ja kirjastonkäytön opastusta saa taas helpommin, sanoo kirjastotoimenjohtaja Hanna Martikainen.
Omatoimikirjastot avoinna joka päivä
Omatoimikirjastot palvelevat entiseen tapaan maanantaista sunnuntaihin klo 8–21. Kirjastoon pääsee asioimaan omalla kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Omatoimiaikana kirjastossa voi mm. lainata ja palauttaa aineistoa, noutaa varauksia sekä käyttää kirjaston asiakaskoneita. Omatoimikirjastoja ovat esimerkiksi Keljonkankaan, Keltinmäen, Korpilahden, Kortepohjan, Kuokkalan, Palokan, Tikkakosken ja Vaajakosken kirjastot.
Oman lähikirjaston aukioloajat voi tarkistaa verkosta osoitteesta keski.finna.fi.