Hyppää pääsisältöön

9.6.2023

Kuva
Äiti ja tyttö istumassa lahopuupuistossa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Jyväskylän kaupunki on lisännyt niittypinta-alaa kaupungin omistamilla puistoalueilla. Niittyjä on lisätty kylvämällä uusia niittyalueita puistokunnostusten yhteydessä ja vähentämällä nurmikoiden leikkuukertoja.

Niityttämisellä kasvillisuus ja eliöstö monipuolistuu, ja niiden elinolot paranevat. Niityt ovat tärkeitä elinympäristöjä pölyttäjille ja muille hyönteisille sekä linnuille ja nisäkkäille. Niityt tasoittavat myös hulevesien vaikutusta haihduttamalla kosteutta leikattua nurmea huomattavasti enemmän. Uusien ja kunnostettavien puistojen rakentamisessa on huomioitu niittyjen lisääminen rakentamalla kasvualusta niitylle soveltuvaksi ja toteuttamalla kylvöt niittysiemenellä.

Niittyjen lisäämiseksi on muutettu myös viikoittain leikattuja nurmikoita niityiksi vähentämällä nurmikon leikkuuta. Tällaiset alueet leikataan kerran kesässä elo-syyskuulla kukinta-ajan jälkeen. Osaa alueista leikataan vain kahden vuoden välein. Päätös niittypinta-alan lisäämisestä liittyy tämän vuoden talousarvion toiminnalliseen tavoitteeseen luontoympäristön monimuotoisuuden lisäämisestä.

– Kun aiemmin useasti leikattu alue muutetaan niityksi, muutoksessa niitty ei aina ole kaunis, monilajinen, läpi kesän kukkiva niitty, vaan pitkä heinikko. Tänä kesänä niittyhoitoon on siirtynyt reilu kuusi hehtaaria aiemmin nurmikoina hoidettuja puistoalueita. Kohteet sijoittuvat eri puolille kaupunkia, kertoo viherpalvelupäällikkö Tuija Pajunen Jyväskylän kaupungilta.

Puistoalueiden nurmialasta yli 90 hehtaaria eli noin 70 % on niittyä. Niittypinta-alaa suhteessa koko kunnossapidossa olevaan nurmialaan on lisätty Jyväskylän puistoissa viime vuosina osana jo aiemmin toteutettuja säästötoimia.

– Asukkaat ovat viime vuosina myös toivoneet niittypinta-alan lisäämistä. Pölyttäjiä huomioivat kampanjat kuten ”Pelasta pörriäinen” ovat herättäneet huolen ympäröivän luontomme tilasta. Niityt ovat yksi hyvä vastatoimi luontokadolle, Pajunen korostaa.

Tietyillä alueilla, kuten esimerkiksi Kirkkopuistossa hoito on intensiivisempää ja nurmi leikataan useammin. Tällaisiksi alueiksi on valikoitu kulttuuriperinnöltään arvokkaita tai sijaintinsa vuoksi keskeisiä alueita.

Asiasanat: