Hyppää pääsisältöön

30.3.2023

Kuva
Frakkiin pukeutunut mies seisoo ikkunarivistön edessä ja hänen heijastus näkyy ikkunaruudusta. Kuva Jiri Halttunen
Pääsiäisen jälkimainingeissa kuultava Jyväskylä Sinfonian konsertti tuo yleisön kuultavaksi Joseph Haydnin oratorion Luominen, joka kuultiin Jyväskylässä viimeksi 30 vuotta sitten. Se kuvaa riemukkaalla tavalla Raamatun luomiskertomusta luoden kuulijoille toivon huomisesta.

Kapellimestari Ville Matvejeffin johtaman konsertin solisteina nähdään sopraano Sonja Herranen, tenori Joshua Owen Mills sekä baritoni Kristian Lindroos. Mukana on myös Kamarikuoro Cantinovum, jonka on valmentanut Rita Varonen. Konsertti kuullaan Taulumäen kirkossa perjantaina 14.4. klo 19.

Joseph Haydn saavutti vanhoilla päivillään suurta suosiota Englannissa, jossa Händelin luoma oratorioperinne eli vahvana, ja hän halusikin vielä uransa huipennukseksi luoda ”jotakin, joka kestää”. Lopputuloksena oli ylimaallinen ja kuulijoitaan kohottava teos, jonka monumentaalisimmissakin hetkissä on jotain vastaansanomattoman idyllistä ja hyväntuulista.

Tapahtuma on osa Jyväskylän Pääsiäinen 2023 -taidefestivaalia, joka järjestetään 2.-14.4.2023. Konsertti järjestetään yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa.  

 
 

Liput:
Lippu.fi 
Kuvat

Lisätietoja: 
viestintä- ja hallintopäällikkö Jenni Hakola
p. 0400 640 109 
jenni.hakola [a] jyvaskyla.fi