Hyppää pääsisältöön

12.1.2023

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut kerää vuosittain asukkailta ehdotuksia Jyväskylän vuoden liikuntateko palkinnon saajaksi. Jyväskyläläiset nostivat jälleen esille erinomaisia liikunnallisia innovaatioita ja palveluita vuoden 2022 ajalta.
Kuva
Palkintopokaaleja rivissä pöydällä. Kuva Harri Kapustamäki

 

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut kysyi kuntalaisilta marras-joulukuun vaihteessa ehdotuksia vuoden 2022 jyväskyläläiseksi liikuntateoksi. Ehdotuksia saatiin määräaikaan mennessä yhteensä 81 kappaletta. Liikuntatekovalinnassa nostetaan esiin kaupungissa merkittävästi liikunta-aktiivisuutta lisäävä toimija tai toiminta. Palkittava voi olla valmentaja, ohjaaja, kuntoliikkuja, urheiluseura tai muu toimija/toiminta. 

Kyselyssä kymmenen eniten ääniä saanutta toimijaa tai toimintaa olivat:

  • Avoimen varhaiskasvatuksen perheliikunnat sekä liikunta- ja luontokerhot, Jyväskylän kaupunki
  • Jyväskylän Naisvoimistelijat ry
  • Kensu ry ja seuran luistelukoulut
  • Laajavuoren ensilumenlatu, Jyväslumi Oy
  • Lauri Markkasen koriskoulu
  • Lounassalibandy, O2-Jyväskylä ry
  • Opettaja Helena Kärkkäinen, Jyväskylän kansalaisopisto
  • Tempaus Ukrainasta tulleiden lasten harrastamisen tukemiseksi, Holstin Dynamo ry
  • Valmennuspäällikkö Janne Flyktman, JyväsLentis ry
  • Valon kaupunki -tapahtuma, Jyväskylän kaupunki

Näistä vaihtoehdoista yksi palkitaan vuoden 2022 jyväskyläläisenä liikuntatekona. Vuoden 2022 liikuntateko palkitaan 27.1. järjestettävässä Keski-Suomen urheilugaalassa

Lisätietoja:

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal 
p. 050 3249314, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi