Hyppää pääsisältöön

19.12.2022

Kuva
Maalaus, jossa kirkkaan keltaisella pohjalla kaksi dalmatialaista koiraa. Kuva Elina Ruohonen
Taidemuseon vuoden 2023 näyttelyissä tutkitaan valoa ja heijastuksia ja syvennytään koiran rooliin kuvataiteessa. Syksyn päänäyttelyssä nähdään kansainvälisesti tunnettu valokuvaaja Elina Brotherus.

Teoskuva: Elina Ruohonen, Try Me, 2020, Valtion taideteostoiminkunnan kokoelma


Näyttelyvuoden avaa Tiina Pyykkisen yksityisnäyttely. Pyykkinen on tunnettu tummasävyisistä maalauksistaan, jotka luovat vuoropuhelua katsojan ja teoksen välille. Monikerroksellisten maalausten pinta heijastelee ympäröivää tilaa ja näyttää muuttuvan katsojan liikkuessa teoksen ympärillä. Maalauspinnan erityinen ominaisuus ei perustu perinteiseen värinkäyttöön vaan taiteilija hyödyntää teoksissaan taitavasti maaliaineiden erityisominaisuuksia, joita hän on tutkinut jo vuosia. Näyttelyssä esillä oleva peiliseinä heijastaa teoksia ja koko museotilaa ja muodostaa kokonaisvaltaisen tilateoksen. Taiteilijaa kiinnostaa näkemisen tapahtuma ja se, miten havaintoa voidaan maalauksen keinoin muuttaa. 

Saarijärvellä vuonna 1983 syntynyt Pyykkinen valmistui kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta vuonna 2014. Hänet valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2017. Pyykkinen on toteuttanut useita julkisia teoksia, viimeisimpänä teokset Kuokkalan kouluun Jyväskylässä 2019 sekä uuden Sairaala Novan julkisivuun Jyväskylässä 2020. 

Galleriassa samaan aikaan avautuva Jyrki Markkasen (s. 1956, Uurainen) yksityisnäyttely esittelee pitkän linjan taidegraafikon tuotantoa. Mukana on myös uusia, kolmiulotteisia kuvanveistoa ja grafiikkaa yhdistäviä teoksia sekä video. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Jyväskylässä toimivan Luovan valokuvauksen keskuksen kanssa ja näyttelyn toinen osa, monipuolisen taiteilijan valokuvista koostuva näyttely, on esillä Galleria Ratamossa.

Kevään toinen taidemuseon Galleriassa järjestettävä näyttely esittelee nuoren Jyväskylässä työskentelevän taiteilijan Deniz Satırin. Satırin perinteisellä tuftaustekniikalla toteuttamien värikkäiden teosten aihepiirit kumpuavat usein ahdistukseen ja huoliin liittyvistä pohdinnoista. Näyttelyssä on esillä iso, n. 200-osainen installaatio Ommetaphobia sekä taiteilijan uusimpia teoksia.

Kesällä taidemuseossa avautuu laajin Suomessa nähty koiria esittävän taiteen kokonaisuus Überhund – taiteen kiehtovat koirat. Pitkän yhteiselomme ajan koira on toiminut paitsi ihmisen kumppanina ja työtoverina, myös muusana ja tekojemme inspiraationa. Kuvataiteessa koiria esiintyy hämmästyttävän paljon, mutta hahmoina ne ovat niin arkisia ja tavallisia, että ne jäävät helposti huomaamatta. Überhund nostaa koirat esiin työtehtävien ja roolien alta, katseen kohteeksi ja pääosaan. Kiertonäyttelyn on kuratoinut Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus ja se on toteutettu yhteistyössä Salon, Kouvolan, Kuopion ja Mikkelin taidemuseoiden kanssa.

Kansainvälisesti tunnetun nykyvalokuvaajan Elina Brotheruksen yksityisnäyttely esittelee  syksyllä retrospektiivisesti taiteilijan tuotantoa aina 1990-luvun tunnetuista teossarjoista uusimpiin teoksiin saakka. Esillä on valokuvien lisäksi videoteoksia. Näyttely on osa kolmen näyttelyn kokonaisuutta. Näyttelykokonaisuuden muut osat ovat esillä samaan aikaan Alvar Aalto -museossa sekä Galleria Ratamossa. Alvar Aalto-museossa on esillä taiteilijan Aalto-kohteissa toteuttamia valokuvateoksia ja Galleria Ratamon kokonaisuuden teemana on tanssi.

Taidemuseon pedagogisessa taidetila Ilmiössä on vuonna 2023 esillä kaksi pienoisnäyttelyä. Alkuvuonna esillä on koettavaa taidetta vauvoille ja lapsiperheille TaidePiiLOn näyttelyssä Vauvan vinkkeli. Syksyn kestävää kehitystä käsittelevä STEAM-näyttely- ja työpajakokonaisuus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Jyväskylän taidemuseon näyttelyt 2023 

11.2.–7.5.2023
Tiina Pyykkinen

Galleria 11.2.–19.3.2023
Jyrki Markkanen 

Galleria 25.3.–7.5.2023
Deniz Satır

26.5.–1.10.2023
Überhund – taiteen kiehtovat koirat

14.10.2023–21.1.2024
Elina Brotherus

Taidetila Ilmiö

11.2.–6.8.2023 
Vauvan vinkkeli

15.8.2023–5.5.2024
Art and Science for Sustainability


Lisätietoja näyttelyistä:
Teija Lammi, intendentti, p. 050 462 2695, teija.lammi[at]jyvaskyla.fi