18.11.2022
Jyväskylän nuorten urheilijoiden yläkoululeiritys kiinnostaa valtakunnallisesti

Pääasiassa yläkouluikäisille suunnatun yläkoululeirityksen järjestää Jyväskylän Urheiluakatemia yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja alueen urheiluseurojen kanssa. Kuva: Suomen Olympiakomitea
Jyväskylässä on kehitetty parin viime vuoden aikana ainutlaatuinen yläkouluopetusta ja nuoren urheilijan polkua sekä liikunnallista elämäntapaa tukeva kokonaisuus. Kolmelle kouluviikolle vuodessa laajentunut jyväskyläläinen leiritysmalli herättää kiinnostusta niin koulutuksen kuin liikunnan ja urheilun kentällä ympäri Suomen.
Jyväskylän mallilla tavoitteellinen harjoittelu saadaan kolme kertaa vuodessa viikko kerrallaan osaksi koulupäivää. Samalla leiriviikon järjestelyjen toivotaan tarjoavan perheille enemmän yhteistä aikaa, vaihtelua ja kevennystä nuorten normaaliin iltapainotteiseen harjoitteluun sekä vanhempien treenikuskauksiin.
Leirityksen omassa kotikaupungissa toteuttaa valtakunnallisesti vertaansa vailla oleva osaajien verkosto
Pääasiassa yläkouluikäisille suunnatun yläkoululeirityksen järjestää Jyväskylän Urheiluakatemia yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja alueen urheiluseurojen kanssa.
Kolmesta leiriviikosta yksi on syyslukukaudella ja kaksi kevätlukukaudella. Nelipäiväiseen leiriohjelmaan kuuluu sekä lajiharjoittelua että valtakunnallisten Kasva urheilijaksi -oppisisältöjen mukaista yleisvalmennusta ja teoriaopetusta. Viikon ohjelmassa yhdistyvät tavoitteellinen urheiluvalmennus, hyvinvointiin sekä liikunnalliseen elämäntapaan keskittyvät oppisisällöt sekä normaalista poikkeava, mutta opetussuunnitelman mukainen koulutyö.
Urheiluseurat ovat tiiviisti mukana leiriohjelman suunnittelussa. Leirin valmentajina toimivat eri lajien seuravalmentajat sekä Jyväskylän urheiluakatemian valmentajat.
Suomessa ainutlaatuisen leirityskonseptin rakentaminen on nostanut nuorten ja liikunnan parissa työtä tekevien tahojen yhteistyön uudelle tasolle.
– Yläkoululeiri on edistänyt koulun, seurojen ja akatemian välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta merkittävästi. Tietoisuus toimijoiden välillä on lisääntynyt ja sen ansiosta sekä yläkoululeiritykset että muu yläkoulutoiminta aamuharjoitteluineen sujuvat meillä Jyväskylässä jo varsin mutkattomasti, toteaa Viitaniemen yläkoulun liikunnanopettaja Jari Linjala, joka työskentelee myös Jyväskylän Urheiluakatemian yläkoulukoordinaattorina.

Yläkoululeirin päätavoitteena on fyysisten harjoitusten lisäksi opettaa nuorille urheilijoille tärkeitä oppeja elämänhallintaan, psyykkiseen valmennukseen sekä ravitsemukseen liittyen, unohtamatta fyysisen harjoittelun teoriaa. Kuva Satu Leinonen
Jyväskylän leiritysmalli tukee urheilijaksi kasvamista
Suomen olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman yläkoulutyön yhtenä päätavoitteena on urheilijan kaksoisuran edistäminen, joka alkaa yläkouluvaiheesta jatkuen huippu-urheilu-uran jälkeiseen elämään.
Kaksoisuraa tukemaan on rakennettu yläkouluikäisille Nuoren urheilijan hyvä päivä, jota toteutetaan Suomessa yläkoululeirityksillä. Leirejä ovat perinteisesti järjestäneet lajikohtaisesti lajiliitot yhdessä urheiluopistojen kanssa.
Jyväskylässä vuonna 2018 käynnistetyssä leiritysmallissa leirille voi osallistua omassa kotikaupungissa, kaupungin liikuntatiloissa. Poikkeuksellista ja on myös se, että leirille voivat ilmoittautua kaikki urheilua harrastavat yläkoululaiset. Näillä eväin yhä useammalle nuorelle avautuu mahdollisuus osallistua leiritykseen.
– Urheiluopistot ovat pitkään järjestäneet yläkoululeiritystä eri puolilla Suomea. Liikuntapääkaupunki Jyväskylästä löytyy vastaava osaaminen ja olosuhteet nuoren omasta kotikaupungista. Mietimme aikanaan, miksi emme järjestäisi Jyväskylässä vastaavaa urheiluakatemiavetoisesti. Pystymme seurojen ja kaupungin perusopetuksen yhteistyöllä järjestämään toiminnan perheiden näkökulmasta kustannustehokkaasti ja tarjoamaan leirimahdollisuuden entistä useammalle nuorelle. Leirin kautta pystymme myös tarjoamaan huippuasiantuntijoiden luennot ja -harjoitukset laajemmalle ryhmälle, urheiluakatemiajohtaja Aki Karjalainen summaa.
Karjalainen kokee leirijärjestelyjen lähentäneen merkittävästi akatemiaa, seuroja ja kouluja, kaikkien tehdessä arvokasta työtä nuorten eteen.
– Yhteistyö leirin järjestämisessä on ollut palkitsevaa. Pystymme akatemiassa yhä paremmin huomioimaan urheilun ohella myös koulujen vaatimukset, ja tukemaan myös urheilun kautta paremmin nuorten kasvua ja kehitystä, kertoo Karjalainen tyytyväisenä.
Myös Olympiakomiteassa arvostetaan Jyväskylän mallin kehitystyötä. Huippu-urheiluyksikön osaamisen ja toimintaympäristöjen kokonaisuuden johtaja Antti Paananen näkee Jyväskylän mallin potentiaalin.
– Jyväskylän Urheiluakatemian leiritysmalli on kehittynyt hyvin vuosien varrella, ja leirille osallistuu jälleen ennätysmäärä nuoria. Kolme kertaa vuodessa, neljänä päivänä viikossa toteutettava leiri tarjoaa jo mittavan tuen urheilijan kehittymiselle ja toimii hyvin paremman arjen rakentumiselle paikallistasolla. Malli vahvistaa hyvin myös urheiluakatemian ja seurojen yhteistoimintaa ja sopii siten osaksi yläkoulutoiminnan kokonaisuuden kehittämistä.
Liikuntapääkaupunki Jyväskylässä panostetaan urheilijan kaksoisuraan aidosti koulua unohtamatta
Jyväskylän Urheiluakatemia on yksi liikuntapääkaupunki Jyväskylän suurimmista liikuttajista. Akatemian verkostoon kuuluu 11 oppilaitosta, noin 1300 urheilijaa ja yli 40 ammattivalmentajaa. Kaupungin koulut ja oppilaitokset sekä korkeakoulut, urheiluseurat ja urheiluakatemia tekevät tiivistä yhteistyötä.
Nuoret urheilijat saavat Jyväskylässä huipputason valmennusta, hyötyvät Suomen ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan tietotaidosta ja Huippu-urheilun instituutti KIHUn osaamisesta. Koulu- ja opiskelumahdollisuuksista sekä nuoren tarvitsemista oheispalveluista huolehditaan kaksoisuraa silmällä pitäen. Yläkoululeirit toimivat oivana esimerkkinä kaksoisuran edistämisessä.
Leiriviikon pääpaino on luonnollisesti laji- ja yleisharjoittelussa sekä urheilijaksi kasvamista käsittelevissä luennoissa. Samalla nuorille kuitenkin painotetaan myös kouluvelvollisuuksista huolehtimista. Leiripäiviin on varattu aikaa tehdä koulutöitä, sekä läksyjä että viikon aikana opittavia sisältöjä. Jos viikolle sattuu kokeita, eikä niitä pysty siirtämään, kokeiden tekemiseen on varattu viikon aikana kaksi valvottua kokeentekoaikaa.
Kaupungin perusopetuksesta vastaava, sivistystoimen toimialajohtaja Eino Leisimo luottaa Jyväskylässä kehitettyyn leirimalliin, hän on itsekin ollut mukana kehitystyössä.
– Olemme luoneet Jyväskylässä ainutlaatuisen ja toimivan yhteistyörakenteen ja kehittäneet toimintamallin edistämään osaltaan liikuntapääkaupunki-strategiakärjen toteuttamista. Näen, että myös perusopetusta tulee kehittää avoimesti yhdessä verkoston kanssa. Lakisääteinen tehtävä tulee hoitaa ja oppivelvollisuus suorittaa, mutta pyrimme myös osaltamme kehittämään nuorten liikunnallista elämäntapaa ja huomioimaan nuorten yksilöllisiä tarpeita mahdollisuuksien mukaan myös liikunnan saralla.
Leisimo toivottaa kollegat tutustumaan Jyväskylän malliin, koska Jyväskylässä on jo ratkottu monta käytännön haastetta ja liikunnallisen elämäntavan estettä.
– Malli on rakennettu yhdessä perusopetuksen, Urheiluakatemian ja seurojen kanssa. Mahdolliset käytännön haasteet on pystytty ratkomaan rakentavasti koordinoidulla ja säännöllisellä yhteistyöllä. Konseptia kehitetään edelleen muun muassa Urheiluakatemian lajiohjelmien kautta.
Myös Linjala näkee Jyväskylän erinomaisena kasvuympäristönä urheilua tavoitteellisesti harrastavalle nuorelle.
– Jyväskylän kaupungin strategiassa urheilu ja liikunta ovat mukana vahvasti. Tämän painotuksen ansiosta yläkouluikäisten urheilijoiden kaksoisuran edistämisen eteen on helppo ja mukava tehdä työtä koululla, Linjala kiteyttää vahvan strategian merkityksen omassa työssään liikunnanopettajana ja akatemian yläkoulukoordinaattorina.
Leirien osallistujamäärä kasvaa vuosi vuodelta
Ensimmäiselle yläkoululeirille vuonna 2018 osallistui 150 yläkoulujen urheiluluokkalaista. Tämän jälkeen leirimalli on kehittynyt suuntaan, jossa kaikilla Jyväskylän seudun urheilevilla yläkoululaisilla on mahdollisuus osallistua leirille. Seurat ovat tulleet koko ajan vahvemmin mukaan osaksi leiriä ja sen toimintaa.
Osallistujien määrä leirillä on kasvanut joka kerta. Marraskuussa 2021 osallistujia oli reilut 400, huhtikuussa 2022 määrä oli 600 urheilevaa yläkoululaista. Syksyllä 2022 leirillä oli jo 750 urheilevaa nuorta - lähes joka viides Jyväskylän yläkoululainen! Lajista riippumattomassa yleisvalmennusryhmässäkin oli noin 100 nuorta.

Syksyllä 2022 yläkoululeirillä oli mukana jo 25 eri lajia - suurimpina jalkapallo, jääkiekko, salibandy sekä cheerleading. Kuva: Nikke Tuhkanen
Lisää aiheesta Jyväskylän urheiluakatemian sivulla Yläkoululeiritys