Hyppää pääsisältöön

9.11.2023

Kuva
Nainen seisoo kännykkä kädessä sähkötaulun edessä. Kuva Timo Sillanpää
Sanna Siniluhta on huomannut, että maltillisillakin muutoksilla voi pienentää sähkölaskua. Hän seuraa päivittäin kodin sähkönkulutusta mobiilisovelluksella.

Vaajakoskelaisen Sanna Siniluhdan perhe muutti vuonna 2011 paritaloon, jossa öljylämmitys oli vaihdettu maalämpöön. Isossa 190-neliöisessä talossa maalämmöstä on koitunut merkittävä säästö energialaskuun, vaikka maalämpöpumppukin kuluttaa sähköä.

Viime vuonna Siniluhta havahtui siihen, ettei maalämpö yksin auta pitämään sähkölaskua kurissa vaan myös käyttösähkön kulutukseen täytyy kiinnittää huomiota. 

- Mieheni oli käyttänyt jo pitkään sähköyhtiömme Helenin mobiilisovellusta energiankulutuksen seuraamiseen, ja minäkin päätin ladata sen. Sovellus on helppokäyttöinen ja näyttää sähkön määrän tunnin tarkkuudella. Sovelluksen seuraaminen on ollut mielenkiintoista.

Mobiilisovellus näyttää konkreettisesti sen, miten pienetkin muutokset vaikuttavat sähkön kulutukseen. 

- Koska sähkön siirto- ja perushintaan ei voi vaikuttaa, ainoa keino on vähentää sähkön käyttöä, Siniluhta toteaa.

Kuva
Piirroskuvassa teksti: Seuraa sähkönkulutustasi ja toimi! Seuraa aktiivisesti sähkönkulutustasi energiayhtiösi tarjoamasta palvelusta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Uuniruokaa useaksi päiväksi

Alakerran isoimpia sähkösyöppöjä ovat sauna ja suihku. Sanna Siniluhta tietää, että lämmityksen ohella veden lämmittäminen vie paljon energiaa. Perheen 16-vuotias teinikin käy nykyisin suihkussa pikaisesti.

- Meillä on iso sauna, jonka lämmitys vie puolitoista tuntia. Emme ole saunoneet omassa saunassa koko kesänä. Mieheni asuu työnsä vuoksi kerrostaloasunnossa Porissa. Siellä saunomme taloyhtiön saunassa.

Keittiössä isoin sähkösyöjä on uuni. Siniluhta on muuttanut ruuanlaittotapojaan siten, että uuniruokapäivänä tehdään samalla kertaa syötävää usealle päivälle.

-Lisäksi sammutan aina valot, kun poistun huoneesta. Töpselit vedän irti niistä sähkölaitteista, joita ei käytetä. Olen huomannut näillä olevan yllättävän paljon vaikutusta kulutukseen. Päivätasolla kyse ei ole monesta kilowattitunnista, mutta kuukausitasolla säästöä syntyy.

Siniluhta on huomannut, että esimerkiksi hiustenkuivaaja vie yllättävän paljon sähköä, kun taas jääkaappi ja pakastin kuluttavat vähemmän kuin hän ajatteli.

- Jääkaapin ja pakastimen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota kylmälaitteiden energiatehokkuuteen. Ne ovat lähes ainoat laitteet, joiden on aina oltava kytkettynä sähköverkkoon, siksi niillä voi olla suuri vaikutus sähkölaskuun.

Huonelämpötilalla on väliä

Sanna Siniluhdan seuraava sähkönsäästökeino on huonelämpötilan alentaminen. 

- Meillä on ollut vähän turhankin lämmintä talvisin, koska viime vuosina sähkön kilowattituntihinnat ovat olleet niin alhaiset. Lämpötilan voi hyvin laskea 24 asteesta 21 asteen tuntumaan. Lämpötilan alentaminen yhdellä asteella laskee kulutusta viisi prosenttia.


Teksti: Pia Tervoja
Kuva: Timo Sillanpää

Kirjastosta lainaan energiankulutusmittari

Omien kodinkoneiden ja sähkölaitteiden energiankulutusta voi helposti mitata pistorasiaan laitettavalla energiankulutusmittarilla. Mittaria ei tarvitse välttämättä ostaa omaksi. Jyväskylän pääkirjastosta sekä Halssilan ja Keljonkankaan sivukirjastoista löytyy neljä energiayhtiö Alvan mittaria, joita voi lainata. 

Energian kulutusta voi seurata myös sähköyhtiöiden mobiilisovelluksilla, joita on käytössä ainakin suurimmilla sähköyhtiöillä. Jos omalla sähköyhtiöllä ei ole mobiilisovellusta, sähkönkäyttötiedot löytyvät myös Fingrid Datahub Oy:n Datahub-portaalista. Asiakasportaalissa pääsee tarkastelemaan lisäksi omaan sähkösopimukseen liittyviä tietoja.

Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, joka aloitti toimintansa alkuvuonna 2022.