Hyppää pääsisältöön

12.5.2022

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 18.5.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen muun muassa 1.8.2022 voimaan tulevien yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistukset.
Kuva
Havainnekuva vuonna 2022 valmistuvasta Kortepohjan päiväkotikoulurakennuksesta. Kuva Antti Karsikas

  Lisäksi lautakunnalle esitellään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon vuoden 2022 päivitykset ja vastaus opetushallituksen lausuntopyyntöön Muulla kuin koulun opetuskielellä ja vieraskielisessä koulussa annettavassa opetuksessa käytettävän opetuskielen hallinnan osoittaminen.      

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoa päivitetään vuosittain   

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoa tarkastellaan viiden vuoden aikajänteellä ja päivitetään vuosittain. Palveluverkon tarkastelussa huomioidaan alueellisen väestön kehityksen lisäksi lasten yhtenäisen kasvun- ja opinpolun mahdollistuminen muun muassa päiväkoti- ja koulutilakapasiteetin kunnon ja lasten tuen tarpeen näkökulmasta. Palveluverkkosuunnitelmaan sisältyy varhaiskasvatuksessa yksityisen palvelutuotannon osuuden alueittainen seuranta ja hallinta. Palveluverkkoa päivitetään vuosittain muutostarpeiden tunnistamiseksi ja ennakoitavuuden lisäämiseksi.  

Varhaiskasvatuspalvelujen kysyntä jatkaa kasvuaan

Vaikka syntyneiden lasten määrä on ollut laskusuuntainen koko maassa, on varhaiskasvatuspalvelujen piirissä olevien lasten määrä kasvanut. Vuonna 2022 yli 76 % 0–6-vuotiaista lapsista on varhaiskasvatuspalvelujen piirissä. Määrän ennakoidaan kasvavan 78 %:iin seuraavan viiden vuoden aikana. Kasvuun vaikuttavat muun muassa kaksivuotisen esiopetuksen ja perhevapaiden uudistukset, varhaiskasvatuksen palvelutarpeeseen liittyvien suhdelukujen uudelleen määrittely sekä yleinen työllisyystilanne. 

Uusia tiloja käytöstä poistuvien päiväkotien tilalle 

Kortepohjan, Linnan ja Kulmakartanon päiväkodeissa toiminta päättyy kesän aikana. Kortepohjan päiväkodin lapset siirtyvät elokuussa aukeavaan uuteen Kortepohjan päiväkotikouluun. Linnan ja Kulmakartanon päiväkotien varhaiskasvatus- ja esiopetusikäiset siirtyvät 1.8.2022 alkaen muihin lähialueen päiväkoteihin.  
Haukkamäen päiväkodin pihapiiriin rakennetaan parhaillaan uutta laajennusosaa. Päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti rakennusvaiheen ajan.  

Uusi Pohjanlammen päiväkoti valmistuu vuonna 2023. Rakennusvaiheen ajan Kuokkalan alueen varhaiskasvatus- ja esiopetusjärjestelyt toteutetaan olemassa olevilla ratkaisuilla. Esiopetusjärjestelyihin helpotusta saadaan Salmirantaan perustettavan päiväkodin avulla. Salmirannan kolmeen esiopetusryhmään lapset siirtyvät eri puolilta Kuokkalan aluetta. Vaajakosken alueella on aloittanut uusi yksityinen päiväkoti Punapaula ja Kauramäkeen avataan tilapäinen päiväkoti syksyllä 2022. 

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelma menee sivistyslautakunnan jälkeen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. 

Esityslista on luettavissa kokonaisuudessaan

Päätöstiedote kokouksen asioista julkaistaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla perjantaina 28.5.2022. 


 

Lisätietoja:  
sivistyspalveluiden toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987