Hyppää pääsisältöön

9.5.2022

Taidemuseolla on käynnissä julkisivun korjaustyö, huoltotauko sekä näyttelynvaihto. Museokauppa avautuu yleisölle näillä näkymin 21.6. ja kesänäyttelyt avautuvat puolestaan 7.7. Kuntsin säätiön suomalaisen nykytaiteen klassikoita esitellen.
Kuva
Leena Luostarisen Yöleopardi. Kuva Mikko Lehtimäki

Taidemuseon kiinteistössä Kauppakadulla tehtävä julkisivun korjaustyö peittää museon rakennustelineillä elokuun puoliväliin saakka. Näyttelynvaihto on rytmitetty rakennustyön vaiheitten lomaan siten, että taidemuseon kesänäyttelyt avautuvat yleisölle 7.7. Kuitenkin ostoksille museokauppaan pääsee näillä näkymin jo 21.6. yleisötilojen huollon jälkeen. Kuntsin taidekokoelmaa esittelevä Nykytaiteen klassikoita -näyttely on esillä 9.10.2022 saakka. 

Kesän ja syksyn aikana järjestetään näyttelyyn liittyviä kuraattorinkierroksia,  näyttelyopastuksia ja muita tapahtumia, joista tiedotetaan lähempänä ajankohtaa.   
Näyttelyn avautuessa yleisölle 7.7. järjestetään Jyväskylän Kesään liittyviä tapahtumia Kuntsin taiteen äärellä. Simon suosikit -nimisellä kuraattorin kierroksella kello 17.00 Anne-Maj Salin tutustuttaa yleisönsä taiteenkerääjä Simo Kuntsin kokoelman ikonisiin helmiin. Taideilta jatkuu kello 18.15 klassisen taidemusiikin parissa musikaali- ja operettisävelmin. Musiikkihelmiä Kuntsin kokoelman inspiroimana -konsertissa esiintyvät sopraano Heta Sammalisto ja pianisti Christine Bengtsson-Lumio. 

Samaan aikaan Nykytaiteen klassikoita -näyttelyn kanssa avautuu Keski-Suomen sarjakuvaseuran näyttely taidetila Ilmiössä. Keski-Suomen sarjakuvaseura esittäytyy näyttelyllään 11.9. saakka. 
 

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23

Museokauppa avoinna 21.6. alkaen,
uusin näyttelyin taidemuseo avautuu 7.7. alkaen.