Hyppää pääsisältöön

27.10.2021

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä lauletaan ja jutellaan sydämen asioista Mairen ja Tuiren Sinkkukaraåke -show'ssa. Esityksen olennaisena osana on, että yleisö pääsee laulamaan - Mairen ja Tuiren Sinkkukaraåke tehdään yhdessä.
Kuva
jkt_sinkkukaraoke

Mairen ja Tuiren Sinkkukaraåke saa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 29.10. Esityksiä on tiivis, rajallinen määrä, joten mukaan halajavan on oltava hereillä ja ajoissa liikkeellä. Sinkkukaraåke on nimensä mukaisesti vahvasti teemansa mukainen esitys. Karaåke-emäntinä toimii mielenkiintoinen kaksikko eli Maire, kokenut sinkku sekä vastikään kihlautunut, hyvinkin tuoretta pariutumisnäkökulmaa edustava Tuire.

Sinkkukaraåken hassuttelevan ulkokuoren alla piilee lämmin ja inhimillinen sydän. Omissa puheenvuoroissaan karaåke-emännät antavat vinkkejä nettideittailun syövereihin sukeltaville ja punnitsevat myös sinkku- ja parisuhde-elämän hyviä ja huonoja puolia. Esityksen musiikki koostuu karaokelaulusta. Erittäin olennainen ja toivottava osa esitystä on yleisön edustajien kapuaminen estradille esittämään teemaillan mukaan laaditun soittolistan valikoituja numeroita. 

Ensi-ilta 29.10.

Rooleissa: Taina Reponen, Hegy Tuusvuori