Hyppää pääsisältöön

14.10.2021

Liikuntapalveluiden NytLiikkeelle-palvelukokonaisuus tarjoaa maksuttomia luentoja, lajikokeiluita, liikunnallisia testauksia ja tempauksia ympäri vuoden eri puolilla kaupunkia.
Kuva
Bodypumptunti AaltoAlvarissa

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut järjestää yhteistyössä Palokan Ilon kanssa syyslomaviikolla (18.-24.10.) maksuttomia ohjattuja liikuntatunteja Palokan alueella. Tarjolla on aamuryhti-, bailo- ja balanssitunti. Syyslomaviikon ohjatuille liikuntatunneille ei ole ennakkoilmoittautumista. 

Hulavanteen pyöritys -ryhmissä laitetaan lanteen pyörimään ja kilot karisemaan

Lokakuun lopussa järjestettävissä maksuttomissa Hulavanteen pyöritys -ryhmissä kuntalaiset pääsevät kokeilemaan ja opettelemaan hulavanteen pyöritystä ohjaaja Mikko Jokisen opastuksella. Hulavanteen pyöritys–ryhmät järjestetään tiistaina 26.10. sekä 2.11. kello 19–20 Kuokkalan Graniitissa.

Hulavanteen pyörittäminen on tehokasta, hauskaa ja edullista liikuntaa, ja sitä on helppo harrastaa missä vain. Järjestettävät ryhmät soveltuvat sekä aloittelijoille ja jo vähän enemmän vannetta pyörittäneille. Molemmilla kerroilla käydään läpi tekniikkaa sekä edetään ryhmätason mukaisesti. Ryhmään osallistuvan henkilön tulee ottaa mukaan oma hulavanne. Ryhmiin ilmoittaudutaan ennakkoon Hellewi-ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Vaajakosken Wellamossa järjestetään naisille ja miehille omat liikuntahetket

Miesten ilta ja naisten oma uintivuoro järjestetään pitkän tauon jälkeen Vaajakosken Wellamossa. Miesten oma liikuntailta järjestetään perjantaina 29.10. kello 18.00–20.30. Koko uimahalli on varattu vuoron ajaksi vain miehille. Vuoron aikana on tarjolla opastusta kuntosaliharjoitteluun, vinkkejä uimatekniikkaan sekä veden pelon voittamiseen. Lisäksi illan aikana on mahdollisuus tehdä maksuton kehonkoostumusmittaus ja illan kruunaa tehokas vesijumppa. Kaupungin miespuoliset liikunnanohjaajat ovat koko illan paikalla asiakkaiden apuna. Osallistumisen voi maksaa sarjakortilla tai kertamaksulla. 

Naisten oma uintivuoro järjestetään perjantaina 26.11. kello 18.00–20.30. Vuorolla on mahdollisuus käydä uimassa, saada uimaopetusta sekä käydä kuntosalilla. Naisten uinnin aikana kuntosali on avoinna myös miehille. Miesten käytössä ovat alakerran kuntosalin puku- ja pesuhuonetilat. Naisten käytössä ovat uimahallin allastilat sekä puku- ja pesuhuonetilat. Osallistumisen voi maksaa sarjakortilla tai kertamaksulla. 

Palokka

Aamuryhti   
Palokan liikuntahalli, Rovastintie 
Ti 19.10. klo 11.00–12.00    

Bailo  
Keski-Palokan koulun liikuntahalli, Saarijärventie 56 
Su 24.10. klo 18.30–19.15  

Balanssi 
Keski-Palokan koulun liikuntahalli, Saarijärventie 56 
Su 24.10. klo 19.15–20.00  

Lisätietoja: Palokan Ilo, Mirva Martikainen p. 045 639 6553 

Kuokkala 

Hulavanteen pyöritys 
Graniittin tanssisali, Pohjanlahdentie 12 
Ti 26.10. (alkeisryhmä) ja 2.11. (jatkoryhmä) klo 19–20 

Vaajakoski 

Miesten ilta Wellamossa
Vaajakosken uimahalli Wellamo, Savonmäentie 7
Pe 29.10. klo 18.00–20.30

Naisten uinti Wellamossa
Vaajakosken uimahalli Wellamo, Savonmäentie 7
Pe 26.11. klo 18.00–20.30

Koko syksyn NytLiikkeelle-palvelutarjonnan, tarkemmat sisällöt ja aikataulut löydät NytLiikkeelle-verkkosivuilta.

Lisätietoja:  

Vastaava liikunnanohjaaja Elina Oinonen 
p. 050 312 5423, elina.oinonen[a]jyvaskyla.fi

Vastaava liikunnanohjaaja Juha Kiukkonen 
p. 050 3125420, juha.kiukkonen[a]jyvaskyla.fi