Hyppää pääsisältöön

11.10.2021

Urheiluseuraviikon tarkoituksena on innostaa lapsia liikkumaan ja harrastamaan liikunta- ja urheiluseurassa.
Kuva
Viisi alakoululaista käsissään erilaisia liikuntavälineitä

Liikuntapääkaupunki Jyväskylän urheiluseuraviikko tarjoaa liikunnallisia elämyksiä 1500 alakoululaiselle ympäri kaupunkia 25.-29.10. Viikon tarkoituksena on innostaa lapsia koronan jälkeen palaamaan jälleen urheilu- ja liikuntaseuroihin ja liikunnan pariin. Viikon aikana 15 jyväskyläläistä urheiluseuraa vierailee ja järjestää toimintaa 15 jyväskyläläisessä alakouluissa yhden päivän ajan. Viikon lajikirjossa on kymmenen lajia: tanssi, voimistelu, cheerleading, koripallo, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, luistelu, salibandy sekä parkour.

Seurat Go -hankkeen rahoituksella järjestettävälle urheiluseuraviikolle pääsi tänä vuonna mukaan 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta koulua sekä urheiluseuraa. Kukin seura sai arvonnan perusteella järjestettäväkseen yhden päivän yhdellä koululla. Sekä mukaan lähtevien seurojen että koulujen ilmoittautumiset täyttyivät todella nopeasti, mikä kertoo tarpeesta tällaisille tempauksille. 

 Viikon puitteet on luonut Liikuntapääkaupunki Jyväskylä sekä Keski-Suomen Liikunta osana SeuratGo! -hanketta. Tavoitteena urheiluseuraviikolla on auttaa jyväskyläläisiä urheiluseuroja palauttamaan jäsenmääräänsä pandemiaa edeltävälle tasolle, tai jopa lisäämään sitä. Seuroille tarjottu tuki ja mahdollisuus päästä liikunnallisen koulupäivän suunnitteluun on esimerkki Liikuntapääkaupunki Jyväskylän liikunnallista elämäntapaa edistävistä kokeiluista. 

Lisää urheiluseuraviikosta sekä mukana olevat koulut ja urheiluseurat löytyvät Keski-Suomen Liikunnan sivuilta. Medialla on ennakkoon ilmoittamalla mahdollisuus vierailla koulujen tapahtumapäivissä. 

Jyväskylän kaupungin käynnistä SeuratGo! -hanke on saanut Keski-Suomen maakunnan korona-hanketukea, jonka tavoitteena on auttaa ammattimaisesti toimivia seuroja korona-ajan yli kehittämällä toimintaansa sekä lisäämään osaamistaan taloushallinnossa sekä palvelujen tuottamisessa. Hankkeessa kumppanina toimii Keski-Suomen Liikunta ry. 

Lisätiedot: 

Liikuntapääkaupunki projektipäällikkö, Jon Salminen, p. 050 435 8173, jon.salminen[a]jyvaskyla.fi

Liikuntakoordinaattori, Nikke Tuhkanen, p. 050 470 0939, nikke.tuhkanen[a]jyvaskyla.fi

Seurakehittäjä, Keski-Suomen Liikunta, Laura Härkönen, p. 050 339 0459, laura.harkonen[a]kesli.fi