Hyppää pääsisältöön

17.8.2021

Uimahallit, kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat palvelevat koronaturvallisesti. Kaikenikäisten harrastustoiminta tullaan käynnistämään.
Kuva
Pojat pelaavat jalkapalloa tekonurmikentällä kesäpäivänä.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi 16.8.2021 läpi koronatilannetta ja Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston 11.8. määräysten vaikutuksista Jyväskylän liikuntapalveluiden palveluihin sekä liikuntatiloissa järjestettävään harrastustoimintaan. Uimahallit, kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat ovat normaalien aukiolojen mukaisesti avoinna. Kaupungin ylläpitämissä palveluissa noudatetaan voimassa olevaa koronaohjeistusta. Sisä- ja ulkoliikuntatiloissa liikkuvien henkilöiden tulee noudattaa annettua kaikkia yli 12-vuotiaita asukkaita koskevaa toistaiseksi voimassa oleva laaja maskisuositusta.

Syksyn harrastustoiminta avataan kaikille ikäryhmille

Aikuisten ja lasten harrastustoimintaa avataan kaupungin palveluissa ja tiloissa hygienia- ja turvallisuusohjeita noudattaen. Toiminnassa tulee noudattaa harrastustoiminnalle annettuja OKM:n ja THL:n terveysturvallisuusohjeita. Suosituksena on, että kaikki yli 12-vuotiaat käyttävät kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät estä sen käyttöä. Maskia käytetään yleisissä tiloissa sekä pukutiloissa. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuorituksen aikana. Harrastusten jälkeen tulee siirtyä mahdollisuuksien mukaan omaan kotiin suihkuun ja välttää ylimääräistä oleilua harrastustiloissa. 

Suihku- ja pukeutumistiloissa oleilun välttäminen ei koske uimahalleissa asioivia. AaltoAlvarissa ja Wellamossa on edelleen voimassa peseytymistä koskevat järjestyssäännöt. Ennen altaalle tuloa pitää peseytyä ilman uima-asua. Hiukset on pestävä tai käytettävä uimalakkia. Pitkät hiukset on sidottava kiinni ennen altaalle menemistä

Ryhmäliikunta käynnistetään kaupungin liikuntapalveluissa normaalisti, mutta ryhmäkokoja on pienennetty. Koronatilanteen helpottaessa ryhmien osallistujamääriä kasvatetaan ja varasijoilla olevia asiakkaita nostetaan ryhmiin. Senioritanssi ja kehitysvammaisten tanssiryhmät käynnistyvät mahdollisuuksien mukaan 10.9. jälkeen. LiikuntaLaturin säännöllinen jokaviikkoisen kuntosalivuoron aloitusajankohta on muuttunut ja tavoitteena on, että toiminta pystytään käynnistämään 13.9. alkaen. Mahdollisista muutoksista informoidaan aina suoraan vuoroille ilmoittautuneita henkilöitä. Aiempina vuosina järjestettyjä uimahallikuljetuksia ei vielä toistaiseksi kaupungin toimesta aloiteta. Tulemme tiedottamaan erikseen uimahallikuljetuksien käynnistymisestä, kunhan kuljetukset on jälleen turvallista järjestää. 

Liikuntapalvelut järjestää seuroille tarkoitetun seurafoorumin 26.8. klo 17. Seurafoorumin aiheina on Jyväskylän koronatilanne sekä liikuntatilaisuuksien ja tapahtumien viranomaisluvat. Asiantuntijoina paikalla ovat vastuulääkäri Ilkka Käsmä, kaupungin riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Saku Hämäläinen ja vanhempi konstaapeli Kai Rantala. Tilaisuus järjestetään Teams-palaverina. Ilmoittautuminen seurafoorumiin tapahtuu laittamalla sähköpostia osoitteeseen liikunta.info@jyvaskyla.fi torstaina 26.8. kello 12 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää ennakkokysymyksiä asiantuntijoille, joihin vastattaan seurafoorumin aikana. Lähetämme torstaina Teams-kutsun kaikille ilmoittautuneille.

Jyväskylä on edelleen koronan leviämisvaiheessa. Kaupungin liikuntapalvelut rajoittaa tarvittaessa eri ikäryhmien harrastustoimintaa ja ryhmien osallistujamäärien ylärajaa. Liikuntapaikkojen kävijämääriä seurataan ja liikuntapalveluita ja -tiloja koskevia koronasuosituksia ja -rajoituksia arvioidaan säännöllisesti. 

Yleisötilaisuuksia voi järjestää, jos terveysturvallisuus ja etäisyydet pystytään takaamaan

Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston antamassa määräyksessä toimijoiden on varmistettava yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan välttää. Sisätiloissa tapahtuvia yli 10 hengen yleisötilaisuuksia ja kokouksia sekä ulkotiloissa tapahtuvia yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja kokouksia voidaan järjestää edellyttäen, että kaikkien toimintaan osallistuvien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen OKM:n ja THL:n ohjeistusta turvavälietäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kahden metrin etäisyyden tulee täyttyä, minkä lisäksi pitää huolehtia, ettei jonoa tai ruuhkautumista pääse tapahtumaan, esimerkiksi tapahtuman loppuessa. Mikäli yleisötilaisuuksia ei voida järjestää turvajärjestelyin, ei niitä voida järjestää ollenkaan. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston 11.8. antama määräys on voimassa 13.8.-9.9.2021.

Yleisötilaisuuksia, joita kokoontumisrajoitukset koskevat ovat muun muassa yleisurheilutapahtumat ja muut urheiluottelut, -turnaukset, -näytökset ja -kisat. Yleisötilaisuuden käsitteen piiriin ei kuulu jatkuvaluonteinen, normaali toiminta. Harrastustoiminta kuuluu jatkuvaluonteisen, normaalin toiminnan piiriin, minkä takia nyt annetut rajoitukset eivät koske sitä.

Yleisötilaisuuksien järjestäjän tulee edelleen tehdä selvitys siitä, miten järjestäjä varmistaa tilaisuuden terveysturvallisuuden ja toteuttaa hygieniakäytännöt eli mm. mahdollisuuden käsien puhdistamisen sekä varmistaa riittävien etäisyyksien ylläpidon ja tilojen puhdistamisen.

Harrastustoiminnanjärjestäjän tulee huomioida mahdollisuus turvavälien pitämiseen

Eri ikäryhmien harrastustoiminta saa jatkua normaalisti, mutta toiminnanjärjestäjien toivotaan kiinnittävän huomioita turvaväleihin. Toiminnan järjestäjän täytyy mahdollistaa se, että osallistujat voivat tahtoessaan säilyttää kahden metrin etäisyydet toisiinsa silloin, kun sisätiloissa oleskellaan yli 15 minuutin ajan. Osallistujien ei kuitenkaan edellytetä jatkuvasti olevan kahden metrin etäisyydellä toisistaan, esimerkiksi liikunta- tai urheilulajin vaatimuksista johtuen, eikä toiminnan järjestäjällä ole velvollisuutta estää tätä. Oleellista on, että jokainen osallistuja voi halutessaan välttää lähikontaktia muihin tilassa oleviin toiminnan aikana. 

Liikuntapalvelut ei tule antamaan suosituksia tilakohtaisista osallistujamääristä. Harrastustoiminnanjärjestäjän tulee huolehtia siitä, että käytössä olevassa tilassa on mahdollista välttää lähikontaktia toiminnan aikana. Mikäli tämä ei ole mahdollista, toiminnan järjestäjän tulee rajata osallistujien määrää ja suhteuttaa ryhmäkokoja, niin että tilaa on riittävästi ja lähikontaktien välttäminen toiminnan aikana on mahdollista. Yli 12-vuotiaiden on suositeltavaa käyttää maskeja yleisissä tiloissa sekä pukutiloissa. Turhaa oleskelua liikuntatiloissa ja pukuhuoneissa tulee välttää.    

Ohjeistus koulujen ja muiden liikuntatilojen käyttäjille

Jyväskylän kaupunki varmistaa turvallisuuden sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa ohjeistamalla turvaetäisyyksistä sekä tartuntoja ehkäisevästä hygieniasta. 

  • Harrastustoimintaan, harjoituksiin ja otteluihin saa osallistua vain terveenä ja täysin oireettomana
  • Jokainen liikuntatilan käyttäjä pesee kädet ennen vuorolle saapumista sekä liikuntatilasta poistuessa
  • Ryhmän vastaavat huolehtivat oman ryhmän toiminnasta ja turvavälisuosituksista
  • Kaikkea turhaa ja ylimääräistä oleskelua harjoitustiloissa, pukutiloissa ja eteistiloissa on vältettävä
  • Harjoitusvuorolle saavutaan ja poistutaan ajallaan sekä vältetään turhaa oleskelua liikuntatiloissa  

Liikuntatilojen siivousohjeet ulkopuolisille käyttäjille

Liikuntatilojen normaalista ylläpitosiivouksesta vastaa palveluliike. Koronaviruksen tartuntojen ehkäisemiseksi tarvitaan myös käyttäjiltä toimenpiteitä. Koulujen ja muiden liikuntatilojen käyttäjien tulee noudattaa liikuntatiloja koskevia siivousohjeita.

  • Kaikki mahdolliset eritteet tulee poistaa pinnoilta välittömästi. Huomioitavaa on, että esimerkiksi oksennuksesta virukset leviävät myös huoneilmaan ja eritteet tulee poistaa pinnoilta mahdollisimman pian. 
  • Ryhmien vaihtuessa käyttäjät/ohjaajat puhdistavat kosketuspinnat ja yhteiskäytössä olevat laitteet, joita kosketellaan käsin. Tiloihin toimitetaan mahdollisuuksien mukaan puhdistusainetta valmiissa käyttöliuospullossa ja käsipyyhepaperia.
  • Pyyhintäohjeistus, käsipyyhepaperi: Pumppaa/ suihkuta käsipyyhepaperiin pesuaineliuosta niin, ettei aine leviä ilmaan. Rutista paperia, jotta kosteus leviää paperiin. Suorista paperia ja taittele niin, että se on käteesi sopivan kokoinen. Pyyhi pinta, erityisesti kosketuskohdista. Tarvittaessa voit käyttää useampaa pintaa paperista. Laita paperi roska-astiaan. Pese kädet tai käytä käsidesiä 
  • Kaikki liikuntatilojen käyttäjät sitoutuvat yhdessä huolelliseen hygieniaan ja vastuulliseen toimintaan

Lisätietoja:

Palveluesimies
Kirsi Pelo-Arkko 
p. 040 354 0580, kirsi.pelo-arkko[a]jyvaskyla.fi

Liikuntapalvelujen varausyksikkö 
p. 014 266 4255, liikunta.varaukset[a]jyvaskyla.fi 

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal 
p. 050 324 9314, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi